Adrian Rizvani naurahtaa ja sanoo viikko sitten kokeneensa suurta vääryyttä.
"Tuollahan minun pitäisi nyt olla, pelaamassa", hän tokaisee ja näyttää Oulun urheilutalon parketilla, jossa hänen kaverinsa ovat aloittelemassa kauden 11. liigaotteluaan.
Rizvani istuu kuitenkin katsomossa, aivan sen etummaisessa rivissä. Kun kentälle ei ole menemistä, haluaa hän kuitenkin olla ja elää mahdollisimman lähellä pelin tapahtumia: aistia pelin tunnelman.
Liigan pistepörssin kärkipaikkaa pitävä pelaaja on pelikiellossa.
"Se oli erotuomarilta täysin väärä tuomio", Rizvani viittaa viikko sitten pelattuun liigan kärkiotteluun, jossa hän minuutin sisällä otti kaksi varoitusta, joutui ulosajetuksi ja sai yhden ottelun pelikiellon.
"Olin siinä ottelussa joukkueemme kapteeni ja kysyin tuomarilta, minkä virheen olin tehnyt. Siitä tuli ensimmäinen keltainen kortti. Heti perään kaadoin pelitilanteessa vastustajan, mistä vapaapotku oli oikea ratkaisu. Mutta sen lisäksi tuli vielä toinen keltainen kortti", Rizvani pyörittelee päätään ja on kysymysmerkin näköinen.
Peli alkaa. Rizvani yrittää ottaa rennosti. Se onnistuu hetken. Sitten mies eläytyy tapahtumiin, ja myös erotuomari saa kuulla kunniansa:
"Hei kuule, tämä ei ole mitään jalkapalloa, tämä on futsalia, katso vähän!"
Tuska toi kyyneleet
Adrian Rizvani sanoo, että nykyään hän on erittäin onnellinen mies.
"Minulla on vaimo ja kolme pientä poikaa. Olen terve, minulla on paljon hyviä ystäviä ja kavereita, minulla on työpaikka. Olen tyytyväinen, oikein tyytyväinen."
Hän on nähnyt myös elämän toisen puolen.
Kymmenen vuotta sitten Rizvani pelasi kotikaupunkinsa Tiranan juniorijoukkueessa. Kesän 1998 Helsinki cupista joukkue ei enää palannut epävakaaseen tilaan ajautuneeseen kotimaahansa. Pelaajat jäivät Suomeen, jossa heidät majoitettiin vajaan vuoden ajaksi Ruukin vastaanottokeskukseen.
"Ajattele, olin silloin vain 16-vuotias poika Ruukin lähellä, keskellä lakeutta ja keskellä metsää. Vanhempani ja isosiskoni olivat Albaniassa. Sydäntäni särki, minulla oli ihan kauhea ikävä kotiin. Sain puhelinyhteyden epävarmuudessa eläviin vanhempiini hyvin satunnaisesti."
Rizvani muistaa, että usein iltaisin hänen silmäkulmansa kastuivat.
""En saanut kunnolla nukuttua, sisälläni oli tuska. Kerran päätin jo lähteä takaisin kotiin, mutta kaverit saivat minut viime hetkessä muuttamaan mieleni."
"Tietysti vanhemmillani oli huoli minusta. Tammikuussa Ruukissa oli yli 35 asteen pakkanen, isäni oli kuullut siitä, eikä saanut minua puhelimeen. Ihan oikeasti hän pelkäsi minun jo kuolleen tuohon kylmyyteen."
Kerran vielä kotiin
Adrian Rizvani saa tammikuussa Suomen kansalaisuuden.
"Menen heinäkuussa armeijaan. Toivottavasti pääsen lähelle Kajaaniin."
Hän asuu perheensä kanssa Pulkkilassa, työskentelee tällä hetkellä Ruukissa ja käy futsal- ja jalkapalloharjoituksissa Oulussa. Päivästä tulee helposti pitkä.
"Lähden kotoani aamukuudelta ja tulen takaisin iltayhdeksältä", hän sanoo ja muistaa samalla vaimoaan. "Kovemmalla hän on kuin minä."
Tervarien tehopelaaja ei jaksa suunnitella tarkasti elämänsä tulevia vuosia kovin pitkälle.
"Pelaan vielä ehkä kymmenen vuotta. Mitä sen jälkeen? En minä tiedä, teen töitä ja olen varmasti enemmän poikieni kanssa."
Yhden kauas tulevaisuutta koskevan asian Rizvani sanoo jo päättäneensä yhdessä vaimonsa kanssa.
"Sitten joskus, kun olemme eläkkeellä, hankimme lomapaikan kauniilta seudulta Albaniasta Duresin ranta-alueelta."