Hallituksen esitys opintotuen rajaamisesta yhteen tutkintoon epäilyttää opettajia ja opiskelijoita. Edellytykset elinikäiseen oppimiseen tai alan vaihtoon heikkenevät.
Nykyinen Suomen hallitus on ohjelmansa mukaisesti ajanut opintotukeen muutoksia, jotka tukisivat päätoimista opiskelua. Opiskelijoiden halutaan valmistuvan nykyistä nopeammin. Päätavoitteena on, että nuorten työssäoloaika eli työurat pidentyisivät.
Keskustelua viime aikoina on herättänyt erityisesti opintorahan rajaaminen vain yhteen tutkintoon.
Hallitus sopi kevään kehysriihessä, että opintotukea ei myönnettäisi toisen samantasoisen tutkinnon suorittamiseksi korkea-asteella ensi vuoden elokuusta lukien. Esimerkiksi yliopistoissa opintorahan turvin saa tulevaisuudessa tehdä vain yhden kandidaatin tai yhden maisterin tutkinnon.
Opintotuen uudistus on osa hallituksen sopeutustoimia, joilla on tarkoitus leikata opetus- ja kulttuurialan menoja. Muutoksen lasketaan vähentävän valtion opintotukimenoja vuoteen 2018 mennessä noin 11 miljoonaa euroa.
Opintotukeen tulee muitakin muutoksia, ensimmäisiä jo elokuun alusta, jolloin muun muassa opintotukeen oikeuttava opiskeluaika lyhenee. Korkeakouluopintoihin voi saada opintotukea enintään 64 kuukautta, kun opinnot aloitetaan tämän vuoden elokuussa. Tätä ennen aloitettuihin opintoihin opintotukea saa 70 kuukautta.
Jos opiskelija keskeyttää opintonsa tai vaihtaa opintoalaa, hän ei saa lisää tukikuukausia uuteen tutkintoon vaan kaikki jo käytetyt tuet lasketaan ”menetetyiksi”.
Opintotuen rajaukset lisäävät nuorten paineita valita opintoalansa niin, ettei opintojen keskeytyksiin tai oppiaineen muutoksiin ole myöhemmin enää varaa.
Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL:n uusi puheenjohtaja Satu Henttonen totesi Hufvudstadsbladetin haastattelussa viime viikolla, että jatkossa opintotuki hyödyttää vain niitä nuoria, jotka onnistuvat valitsemaan opintoalansa ensimmäisellä kerralla oikein työllistäville aloille. Henttosen mielestä rajattu opintotuki vaikeuttaisi opintoalojen sujuvaa vaihtamista tai toisen tutkinnon opiskelua.
On todellakin perusteltua kysyä, voiko 20-vuotias nuori olla täysin varma ammattialastaan, jossa hän viihtyy vuosikymmenet tai jolle hän työllistyy loppuelämäkseen. Opintoalan muutokset tai useamman tutkinnon opiskelu saattavat myös tulevaisuudessa olla aikaisempaa enemmän rikkaampien nuorten yksinoikeus.
Tehokkuusajattelun henki puskee nuoria nykyään monelta suunnalta. Opintotuen rajaaminen yhteen tutkintoon on uusin esimerkki siitä, miten nuorten opiskelua pyritään ”tehostamaan”.
Yhden tutkinnon toimintamalli on ristiriitainen, kun samaan aikaan vaaditaan elinikäistä oppimista. Miten kankea opintotukijärjestelmä tukee työelämän murrosta, jossa ihmisten odotetaan vaihtavan sujuvasti työpaikkaansa tai jopa ammattialaansa?
Tehokkuusajattelu opinnoissa sopii huonosti myös yliopistojen sivistysideaan. Tietoon perehtyminen vaatii yleensä luovaa vapautta kokeilla ja erehtyäkin.