Kestilän suurpalo paljasti, että kansalaiset eivät onnettomuustilanteissa osaa toimia niin kuin pitäisi. Korjausta tilanteeseen kannattaa hakea valistusta ja tehokkaampaa tiedonvälitystä käyttäen.
Rengastehtaan raju palo aiheutti tiistaina Kestilässä miljoonien eurojen vahingot, sulki kaksi vedenottamoa ja ravisuttaa kunnan taloutta. Silti voi sanoa, että tapahtumassa olisi voinut käydä vielä paljon pahemmin. Palohan aiheutti vakavan ympäristöonnettomuuden vaaran, ja tuli olisi voinut levitä tapahtunutta laajemmalle. Tuulen suunta ei onneksi ollut kohti kunnan keskustaajamaa. Muussa tapauksessa tuhoja arvioitaisiin nyt vielä synkemmin mielin.
Vaikka pahinta ei jouduttu näkemään, onnettomuuspäivän tapahtumat antavat aihetta huoleen ja opiksi ottamiseen. Tieto suurpalon aiheuttamasta vaarasta ei saavuttanut kaikkia onnettomuuspaikan lähellä liikkuneita kestiläläisiä - tai jos saavuttikin, sitä ei otettu riittävän vakavasti.
Näin kävi siitä huolimatta, että alueella annettiin myrkyllisten savukaasujen vuoksi yleinen vaaramerkki. Osa kuntalaisista jäi uteliaana seuraamaan tapahtumien kulkua, kun vaaramerkin kuulumisen jälkeen pitäisi siirtyä ripeästi sisälle.
Osassa onnettomuusalueen ympäristöä ei vaaramerkki edes kuulunut, mikä paljasti vakavan ongelman. Tämäkin puute pitää hoitaa kuntoon.
Ongelman ydin on kaikesta päätellen siinä, että suomalaiset eivät tällä hetkellä yksinkertaisesti tunne riittävän hyvin onnettomuuksien varalta annettuja yleisiä ohjeita. Ainakin viranomaisten itsensä mukaan kyse on enemmän tästä kuin siitä, että annettuja ohjeita pidettäisiin tarpeettomina.
Asian pitäisi olla helposti korjattavissa, sillä kenen tahansa on mahdollista pitää itselleen muutaman minuutin pikakurssi onnettomuustilanteiden varalta. Ohjeet vaaratilannetta varten löytyvät nimittäin puhelinluettelon alkusivuilta.
Siellä kerrotaan, miten yleisen vaaramerkin soidessa tulee toimia ja mitä kaasu- tai säteilyvaaran uhatessa pitää tehdä. Vaikka nämä tiedot hädän tullessa ovat nopeasti käteen saatavissa, on parempi, jos ohjeet ainakin pääpiirteissään ovat mielessä ilman puhelinluetteloakin.
Suomessa on selvä tarve päästä eteenpäin myös siinä, miten viranomaistieto saadaan kansalaisille perille. Kestilän tapauksessa radio toimi niin kuin pitääkin: se välitti alueen asukkaille toimintaohjeita ja tietoa tapahtumasta. Mutta jotta onnettomuusalueiden asukkaat ylipäätään osaavat radioiden ääreen hakeutua, heillä pitää ensin olla tieto itse onnettomuudesta. Kestilässä yleinen vaaramerkki ei tavoittanut kaikkia niitä, jotka tuota tietoa olisivat tarvinneet. Siksi tarvitaan muunkin tekniikan hyödyntämistä.
Suomessa on tällä hetkellä menossa tekninen ja lainsäädännöllinen selvitystyö siitä, voitaisiinko meillä ryhtyä pysyvästi hyödyntämään matkaviestinverkkoja viranomaisten hätätiedotteiden välittämisessä. Selvitys on järkevää tehdä, sillä tätä nykyä valtaosan suomalaisista saa kiinni nopeimmin ja kattavimmin nimenomaan kännykän avulla.
Teknisesti on jo mahdollista tavoittaa kännykkää mukanaan pitävät, tietyllä alueella liikkuvat ihmiset niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Joukkotekstiviestien käyttöä kokeiltiin Suomessa puolen vuoden takaisen tsunamionnettomuuden aikaan, mutta nimenomaan hätätietojen nopeassa välittämisessä tarvittavaa valmista teknistä järjestelmää ei vielä ole. Sellainen toivottavasti saadaan lähiaikoina. Kestilän palokin osoitti nimittäin, että järjestelmää tarvitaan kipeästi.