Pääkirjoitus

Tef­lon-puo­lueet­tu­kah­dut­ta­vat po­li­tii­kan

Kalevan juuri tekemässä kuntagallupissa kansalaisen puoluekanta oli tärkein selittävä muuttuja.

Kalevan juuri tekemässä kuntagallupissa kansalaisen puoluekanta oli tärkein selittävä muuttuja. PaIjon sitä vähemmän selittivät mielipiteitä asuinpaikka, tulot, työssäolo tai työttömyys, sukupuoli ja ammatti. Usein eri puolueiden kannattajien erot olivat reilut.

Politiikka jylläsi ennen kaikkea perinteisesti kiihottavissa asioissa, kuten kysymyksessä kuntien palvelujen yksityistämisestä ja kilpailuttamisesta, huolessa palveluista tai väitteessä, että kunnallispoliitikot ja virkamiehet ajavat vain omia etujaan. Näissä erottuivat ennen kaikkea vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat. Silmiinpistävintä oli vihreiden erottuminen.

Keskustan, kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kannattajat olivat usein värittömiä ja hajuttomia. Saattaa olla, että heidänkin joukostaan löytyy hyvinkin kantaaottavia ihmisiä, koska suurissa yleispuolueissa eri mielipiteet kumoavat toisensa.

Joissain kysymyksissä löytyi myös linkkejä kokoomus-sosiaalidemokraatit ja keskusta-vasemmistoliitto.

Onko kansa poliittisempaa kuin puolueet? Etenkin suuret vanhat puolueet ovat niin steriilejä, että niitä pitää käsitellä muovihanskoilla. Tsot tsot! Ketään ei saa ärsyttää. Ovatko puolueet tulppia, joka tosiasiallisesti tukkivat ihmisten halun ottaa kantaa politiikkaan ja toimia? Tietenkin niiden pitäisi toimia juuri päinvastoin.

Tutkija Jarmo Rinne Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitokselta ei tyrmää ajatusta. Ihmiset ovat hänen mielestään kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista puoluepolitiikkaa laajemmin. Jotkut tutkijat puhuvat piilopoliittisista asenteista, jotkut taas uudesta politiikasta.

Poliittisuus ei näy Rinteen mukaan äänestysprosenteissa, koska puolueet ovat tukahduttaneet politiikan.

Uusi politiikka näkyy selkeimmin vihreissä. He puhuvat selkeästi lähitienoon asioista: Miten palvelut pelaavat? Pääsenkö terveyskeskukseen? Millaisia ovat käyttämämme sairaalat, päivähoitopaikat ja kirjastot?

Vihreillä on myös paljon vaihtoehtoista toiminta- ja päätöksentekomalleja, muun muassa suora vaikuttaminen. Vihreissä toimivat vielä monet Koijärvi-konkarit. Vihreät ovat puolueena vielä uusia ja he puhuvat kansan kielellä sitä kiinnostavista arkipäivän asioista.

Isot puolueet taas ovat varsinaista teflon-porukkaa. Jos kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien puolueohjelmista peitetään puolueiden nimet, eroa ei huomaa Erkkikään. Entäs hallitusohjelmaliturgia? Selvitetään, tutkitaan ja pohditaan. Jokainen puolue on niin hallituskipeä, etteivät ne jätä ohjelmiin sellaisia kohtia, joista voisi narahtaa ja pullahtaa pois hallituksesta.

Isojen puolueiden vakiporukka on kohtalaisen iso ja he äänestävät aina samoin kuin ennenkin. Kissoja ei nosteta pöydälle kuin korkeintaan pakon edessä kuten Hiihtoliitossa.

Politiikassa kuitenkin menestyvät ihmiset, jotka sanovat, miten asiat ovat, eivätkä latele liirumlaarumeja. Sauli Niinistöllä oli selvät sävelet. Tony Halme sanoi vaalikampanjassaan, miten asiat ovat hänen mielestään ja mistä kananpoika pissii. Se upposi kuin veitsi voihin.

Mistähän se johtuu?