Vähänkin ajatteleva ihminen ymmärtää kristinuskon ja uskonnollisten perinteiden syntyneen jossain kaukana, ja että ne saivat vuosituhansia kestäneellä siirtymämatkallaan myyttisiä elementtejä muilta uskonnoilta. Tämä kulttuurievoluutiomme ihmealue on kuitenkin aikamme kabbalaa, josta myös huipputieteilijät kiistelevät.
Korkeatasoisen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan eksegeetit ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta hissukseen, vaikka he työkseen pyrkivät ymmärtämään kaukaisten uskonnollisten tekstien viestiä niiden syntyajankohdasta käsin.
Suomen Eksegeettistä Seuraa lähellä oleva Vartija—lehden tekstit ovat usein vaikeaselkoisia. Tieto-ongelmaa lisää sekin, että vapaita ainevalintoja rajoittava kouluopetuksemme nojaa vain yhteen dogmaattiseen totuuteen.
Astrologiaa ja lääketiedettä
Assyria oli maailmanhistorian ensimmäinen imperiumi ja supervalta, joka laajimmillaan käsitti koko Lähi-idän Välimerestä Median rajoille saakka. Sen pariisinomainen pääkaupunki oli Ninive, joka sijaitsi nykyisen Mosulin kaupungin liepeillä Irakissa. Täällä kukoistivat muun muassa astrologia, lääketiede, matematiikka, filosofia, taiteet, käsityötaidot ja kauppa.
Assyrialaisten ominta taidetta olivat sylinterisinetit. Heiltä on peräisin myös kellotaulumme 60-lukujärjestelmä. Tuhonsa tämä kulttuuri kohtasi vuonna 612 eaa., kun babylonialaiset ja meedialaiset muuttivat sen savuaviksi rauniokasoiksi, mutta sen piirissä synnytetyt uskonnolliset myytit kulkeutuivat muuntuen eteenpäin.
Tulipalo koitui pelastukseksi myös siten, että saveen painetut asiakirjat kovettuivat, kuten tiilet. Paksu hiekkakerros peitti nämä aarteet lähes 2 000 vuodeksi. Yli 80 vuotta jatkuneissa kaivauksissa on löytynyt lähes 30 000 tekstiä ja miljoonia sanoja.
Armas Salosen pioneerityö elää
Helsingin yliopiston assyriologian ja seemiläisen filologian edesmennyt professori Armas Salonen teki aikoinaan laajoja tutkimusmatkoja veljesvirtain Eufratin ja Tigrisin halkomalle alueelle. Hänen teoksestaan Sumeri ja sen henkinen perintö eritoten vanhassa testamentissa (Otava, 1962) käy ilmi, että sumerilaisten maailman- ja elämänkatsomus pukeutui myyttien muotoon.
Nykyään kukaan ei kiistä, että suurin osa Vanhan testamentin mytologisesta aineistosta on sumerilaisten aivojen tuotetta, kuten luominen, syntiinlankeemus, vedenpaisumus, Baabelin torni ja kielten sekoitus. He loivat myös ylösnousemususkonnon.
Tämän nerokkaan kansan käsissä ruoko alkoi jo yli 5 000 vuotta sitten piirtää saveen kuva- ja sanamerkkejä, joista sittemmin kehittyi nuolenpääkirjoitus. Kirjoitustaidon keksivät sumerilaiset papit, jotka pitivät kirjaa jumaliensa temppeleihin saapuneista veroista. Vanhimmat kirjoitusnäytteet ovat siis kirkollisverokuitteja!
Salosen pioneerityötä jatkaa kunniakkaasti professori Simo Parpola Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitokselta. Hänen johtamansa Assyrian valtionarkistot -projekti valittiin vuonna 1996 tutkimuksen huippuyksiköksi.
Parpolan johtama laaja kansainvälinen tutkijajoukko onkin paiskinut tietokoneiden avustuksella töitä lähes 20 vuotta niin, että pian kaikki Assyrian imperiumista säilyneet arkistotekstit on muunnettu sähköiseksi tietokannaksi. Aineistoa voivat tekstihakuina tutkia helposti myös esimerkiksi antiikin historian sekä Vanhan testamentin tutkijat.
Mesopotamialainen uskonto
Professori Parpola räjäytti vuonna 1992 kirkon ja teologien tarkasti vartioiman pankin. Helsingin Sanomien artikkelissa otsikolla Kristinusko on mesopotamialainen uskonto hän projektin yhteydessä esiin tulleisiin todisteisiin vedoten totesi, että kristinusko ei ole ensimmäinen yksijumalainen uskonto, vaan kristinuskon keskeiset opinkappaleet historiallista Jeesusta lukuun ottamatta ovat peräisin Mesopotamiasta.
Parpola viittaa juutalaisiin, jotka Babylonian vankeusaikanaan omaksuivat täydellisesti maan kulttuurin ja uskonnon.
Ne fanaatikot, jotka sitten palasivat Israeliin, toivat sen mukanaan jokseenkin sellaisenaan. Molemmilla uskonnoilla oli tärkeässä asemassa tietty kuvio, Assyriassa Elämän puu, juutalaisilla aivan samanmuotoinen kuvio. Kristityillä symboli pelkistyi ristiksi, Parpola kirjoitti.
Parpolaa tietenkin myös kritisoitiin, jolloin hän vastasi: Assyriologian näkökulmasta juutalainen kulttuuri on vain yksi mesopotamialaisen kulttuurin osa-alueista. Kun totean, että juutalaisuus ja sen kautta myös kristinusko ovat perusolemukseltaan mesopotamialaisia, tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että kaikki näiden uskontojen keskeiset uskonnolliset käsitteet, käsitykset ja symbolit tavataan keskeiseltä sijalta myös Kaksoisvirranmaan uskonnoista.
Myöhemmin Parpola toi esiin muutaman yksityiskohdan.
Niniven arkistomateriaali osoittaa, etteivät esimerkiksi Vanhan testamentin profetiat suinkaan olleet ainutlaatuinen ilmiö. Myös Assyriassa oli runsaasti huutavan ääniä erämaassa.
Näiltä on säilynyt kokoelmia, jotka kielellisiltä yksityiskohdiltaankin muistuttavat Raamatun profeettojen julistusta. Miten esimerkiksi suhtautua tekstiin, jossa liiton ateria asetetaan sanoilla niin usein kuin te tästä juotte, tehkää se minun muistokseni? Ainoa varsinainen ero näiden kahden profeettakunnan välillä on siinä, että edelliset julistavat Istarin, jälkimmäiset Jahven sanaa.
Parpola huomautti myös, että Jobin kirjan tematiikka esiintyy savitauluissa jo 2000-luvulta eaa. alkaen. Assyriasta tunnetaan lukuisia psalmien kaltaisia rukouksia, joihin on löydetty tieto siitä, missä yhteydessä ne on esitetty. Myös monilla satovuoden kiertoon liittyvillä juhlillamme on kaukaiset juurensa.
Miten mallintaa juurielementtejä?
Tässä oppikiistassa näen ydinongelmaksi sen, että me emme voi puhua juutalaisuuden ja kristinuskon assyrialaisista juurista, vaan niiden monisyisestä synty- ja traditiohistoriasta, jossa Assyria edustaa tärkeää ja vasta viime aikoina selkeämmin esiin nostettua osaa, kommentoi Parpolan teesejä dosentti Matti Myllykoski, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan eksegetiikan laitoksen Varhainen juutalaiskristillisyys -tutkimusprojektin johtaja.
On kärjistäen sanottuna yhdentekevää, onko esimerkiksi käsitys elämänpuusta peräisin Assyriasta vai ei. Parpolan teesit — joissa on paljon hyvää ja mielenkiintoista — ovat epäilemättä myrkkyä sellaiselle kristillisen ilmoitususkonnon tulkinnalle, jonka mukaan Jumala on ilmoittanut kaiken Raamatussa siten, että se on ainutlaatuista maailmanhistoriassa, Myllykoski sanoo.
Maallikon piirtämä uskontopuumalli tuuheine oksineen ja kaukaisine syvine juurineen ei Myllykoskea sytyttänyt.
Kristinuskon oppien taustahistorian osalta en puhuisi juurista, vaan mieluummin vaikkapa suuresta joesta, jossa lukuisat erilaiset virrat ja sivujoet ovat sekoittuneet toisiinsa. Mukana on taatusti Assyriaa, Zarathustraa ja muuta, mutta ennen kaikkea varhaisjuutalaisuutta ja hellenismiä, jotka nekin olivat Jeesuksen aikaan sekoittuneet aikansa juutalaisuudessa ja juutalaisuudesta kiinnostuneiden pakanoiden kulttuurissa.
Uskonnot jatkuvassa muutostilassa
Parpola oli samoilla linjoilla. Puumalli ei riitä kuvaamaan uskonnollisten ideoiden synty- ja leviämisprosessin taustoja ja dynamiikkaa kunnollisesti. Näen uskonnot alueellisina kulttuurisina ilmiöinä, jotka ovat alttiita kulttuuriselle vuorovaikutukselle ja siten jatkuvassa muutostilassa, mutta toisaalta vahvasti sidoksissa alueelliseen kulttuuriperintöön.
Parpolan mukaan kaikki Lähi-Idän ja Välimeren alueen uskonnot ovat aikojen kuluessa saaneet vaikutteita naapureiltaan. Ne ovat assimiloituneet niihin mikä enemmän, mikä vähemmän, mutta toisaalta myös assimiloituneet menneisyyteensä, mikä kristinuskon kohdalla tarkoittaa sitä, että roomalaiskatolilaisuuden, kreikkalaiskatolilaisuuden ja syyrialaisen ortodoksian erikoispiirteitä ei voi ymmärtää ilman näiden alueiden aikaisempaa uskonnollista substraattia.