Ouluun avataan yksityinen syö­mis­häi­riöyk­sik­kö

Syömishäiriöyksikön toiminta alkaa toukokuussa. Kuvassa henkilökunnasta Sanna Rantala (vas.), Elina Keinänen, Henna Kallio, Meeri Keränen ja Hanna Kurvinen. Rajahautaan on mahdollisuus tutustua 3. toukokuuta, jolloin siellä pidetään avoimien ovien päivä. KUVA: Jukka Leinonen
Hyvä Elämä 20.4.2013 8:14
Niina Koskela

Oulun Rajahaudassa sijaitsevassa paritalossa aloittaa toukokuussa yksityinen syömishäiriöyksikkö.

Syömishäiriöihin keskittyneitä yksiköitä on tähän saakka ollut vain Helsingissä, Turussa, Kokkolassa ja Pietarsaaressa.

”Tarkoituksena on olla sairaalan ja kodin välimaastossa oleva yksikkö. Pyrimme ehkäisemään sairaalahoidon tarvetta. Voimme myös toimia jatkohoitona sairaalahoidon jälkeen tai olla mukana tiivistämässä asiakkaan hoitoa tai kuntoutusta. Meidän tarkoituksena on auttaa, jos kotona oleminen on hankalaa”, MindFood Oy:n toiminnanjohtaja Elina Keinänen kuvailee.

Toimintaa järjestetään arkisin kello 8–20, eli asiakkaat tulevat aamuisin ja lähtevät iltaisin. Yksikkö tarjoaa tarpeen mukaan ravitsemusterapiaa, fysioterapiaa ja toimintaterapiaa.

Lisäksi Rajahaudan yksikössä on sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia. Keinänen itse on psykoterapeutti.

Yksikkö työllistää viisi työntekijää. Asiakkaita on mahdollista ottaa kerralla 10–20.

Lue lisää 20.04.2013 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Ajatuksena hyvä, mutta toivottavasti toiminnassa painotetaan terapiaa tarpeeksi. Syömäänhän ihminen voidaan aina pakottaa kotonakin yhteen huoneeseen lukittuna. Harvoin noiden syömishäiriöpotilaiden kanssa päästään todellisten ongelmien pariin, jotka usein ovat siis perheessä, vaikka sitä ei usein halutakaan ääneen sanoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitä on ihmisillä liikaa rahaa, syömishäiriö on elintasosairaus! Työttömän ruokabudjetti suojaa tehokkaasti syömishäiriöiltä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kunpa olisikin ihan noin! Syömishäiriö voi iskeä myös vähävaraisempaan perheeseen, ja syömishäiriöitä ei suojaa minkäänlainen taloudellinen status, hyvät tunteidenkäsittelytaidot, hyvät ihmissuhteet on suojaavia tekijöitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä asia että joku alkaa yleensä jotain tekemään. Oulussa onkin nämä asiat retuperällä, nuorten hoito-osastoja suljetaan tai siirrellään paikasta toiseen, eikä kukkaan tiijä mitä tapahtuu. Mutta onhan se hyvä että kaikille entisten Oulun kuntien herroille työpaikat ja kovat palkat ovat järjestyksessä. Onnea matkaan ja jaksamista niin asiakkaille kuin työntekijöille uuteen yksikköön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pyöriikö päässäsi oikeasti vain raha, kun ihminen on vakavasti sekä avun että tuen tarpeessa? Tosin jos rahasta puhutaan, niin tällaisiin paikkoihin hakeutuvat ihmiset eivät useinkaan ole työkykyisiä ja mitä pikemmin heidät saadaan takaisin veronmaksajien piiriin, niin sitä paremmin lienevät nuo mädät markkinataloudelliset näkökulmat sinun kannaltasi...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

53
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
52
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
36
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
14
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
14
"Illan kiisselit kasvoilla vielä aamulla" – vanhustenhuollon tila on ollut tapetilla jo pitkään, silti esille nousee yhä todella vakavia epäkohtia
9
Lumisateessa lakkovahtina värjötellyt PAU:n pääluottamusmies: Tunnen kaikki, jotka ovat tulossa tänne töihin
6
Postin "aitagate" herättää ihmetystä - PAU:n puheenjohtaja kertoo, ettei uudesta kulkuväylästä päässyt sisään, ellei nimi ollut listalla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä ja aamulla maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

250 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image