Aikuisen nälkä ja järkevien rajojen puute näkyy tämän tästä kulkiessa toreilla ja turuilla, eikä tarvitse mennä juuri kotiovea kauemmaksikaan.
Leikkipuistossa pieni tyttö sylkee vieraan äidin päälle, joka kieltää kaikkia lapsia tasapuolisesti polkemasta liian kovaa pyörivää laitetta, jotta ketään ei satu.
Pikkupojat juoksevat naapurien pihakukkien seassa sukkasillaan repien toisiltaan housuja alas pienten pippelien vilkkuessa ja pienimmän menettäessä itkevänä housunsa kokonaan.
Nuorten tekemät vakavat rikokset ovat lehtiotsikoissa varsin usein.
Missä ovat ne rajat, joita lapset tarvitsevat ja joiden perään he huutavat? Missä ovat ne aikuiset, vanhemmat, joiden näitä rajoja tulee asettaa ja niiden noudattamista valvoa?
Auttaa lasta ajattelemaan
Yhdelläkään lapsella ei ole syntyessään valmista sisäistä tietoa siitä, mikä on oikein, mikä väärin, vaan lapsi toimii omien biologisten tarpeittensa pohjalta.
Jotta hän välttyisi vaaroilta ja hänelle kehittyisi omatunto ja kyky säädellä omia vauhdikkaita impulssejaan, hän tarvitsee vanhemman kertomaan, mitä saa tehdä ja mitä ei. Näin aikuinen auttaa lasta ajattelemaan, ja lapsi saa oikeita eväitä ratkaista itse monia elämässään eteen tulevia asioita. Samalla hän oppii perheensä ja yhteisönsä toimintasäännöt.
Muiden päälle ei kuulu sylkeä, eikä toisten pihalle ei ole lupa mennä. Pippeli ja pimppi ovat omia paikkoja, joihin ei saa koskea ilman lupaa.
Moni vanhempi on väsynyt ikuiseen kieltämiseen ja rajojen vetämiseen, joten välillä haluaisi olla kokonaan välittämättä. Olisiko se kuitenkaan hyvä ratkaisu? Eikö vanha sanontakin kuulu: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää?
Rajojen asettaminen on vanhemmuuden ehkä kaikkein vaativin tehtävä. Lapsi ei halua luonnostaan ottaa vastaan kieltoja ja rajoituksia, ja he jujuttavat juuri niin paljon kuin vanhemmat antavat periksi.
Jos tänään en kiellä, huomenna se voi olla jo liian myöhäistä. Lapsi on jo saanut luvan tehdä niitäkin asioita.
Vanhempien vaativa tehtävä
Rajojen asettamisesta ei saisi kenelläkään äidillä ja isällä olla mahdollisuutta kieltäytyä. On vain valittava oma tapansa toimia ja kasvattaa oikealle tielle. Uusien tilanteiden edessä lapsi tarvitsee aina sekä tukea että liikkumavapautta, sillä kaikki kasvutilanteet ovat vapauden ja vastuun rajojen löytämistä.
Ei ole helppoa olla vanhempi, joka tukee lapsensa kasvua ehjäksi aikuiseksi hänen elämänsä jokaisessa vaiheessa. Se on ja sen kuuluukin olla voimia vaativa, mutta samalla palkitseva tehtävä.
Jos tuntee, ettei ole tarpeeksi aikaa lapsilleen, saattaa olla vaikea vetää rajoja ja joskus ei yksinkertaisesti jaksa tehdä sitä. Vanhempi saattaa olla itse niin lopussa, että seuraa vain vierestä lapsensa tekemisiä.
Rajojen vetämättömyys kuitenkin juuri tuo rankkuutta. Tietenkään lasta ole ole hyvä kieltää jatkuvasti, sillä hänen itseluottamuksensa horjuu herkästi. Jos kuitenkin jokainen lause sisältää ei-sanan, lapsi kokee pian itsensäkin "eiksi". Jos kuitenkaan ei kiellä ja rajoita lasta järkevästi, se on häntä kohtaan myös väärin, sillä viimeistään koulussa lapsi on vaikeuksissa suuressa rajojen ja toiveiden viidakossa. Oppiminen voi olla vaikeaa, ja ystävyyssuhteet saattavat mennä solmuun.
Rajojen asettaminen onkin lapsen kunnioittamista, sillä hänellä on oikeus tietää, missä rajat kulkevat. Lasten kasvatus on vanhempien oikeus ja vastuu, ja päivähoito ja koulu auttavat kotia tässä tärkeässä kasvatustehtävässä.
Lapsi tarvitsee perheen totutut säännöt ja rytmin kasvaakseen vastuulliseksi aikuiseksi.
Hän ei halua ympärilleen rautamuuria, vaan sopivan aidan, jonka läpi näkee maailmalle.
Siitä aidasta lähtee turvallinen tie maailmalle perusturvallisena ja rajallisena ihmisenä.
