Nykyaikaisen tekniikan markkinamiehet ovat Yhdysvalloissa törmänneet kummalliseen ilmiöön - ihmisiin, jotka omasta halustaan eivät kertakaikkiaan halua hypätä uusimman tekniikan kelkkaan, vaikka saisivat sen käyttöönsä ilmaiseksi. Nämä ihmiset eivät suostu ottamaan kännykkää, älypuhelinta eivätkä internetiä.
Asiantuntijoiden mukaan kysymys on usein hyvin harkitusta valinnasta.
Newyorkilaisella liikennelaitoksen teknikolla Ruth Bellillä ei ole koskaan ollut kännykkää. Eikä hakulaitetta. Eikä edes internet-yhteyttä. Joltakulta peritty vanha tietokone hänellä kyllä on, mutta se ei ole yhteydessä mihinkään maailmaan verkkoon. Bell käyttää sitäkin vain kirjoituskoneena.
Ruth Bell kuuluu siihen harvinaiseen joukkoon nykyamerikkalaisia, jotka ovat hylänneet ajatuksen siitä, että jäisivät jostain tärkeästä paitsi, jos eivät ole koko ajan tavoitettavissa.
Tällaisilla ihmisillä on Yhdysvalloissa jopa oma kutsumanimensä. Heitä sanotaan tech-no -ihmisiksi.
Kuten kaikissa muissakin vähemmistöissä, myös tässä joukossa väki jakaantuu monenlaisiin alalajeihin.
Osa tech-no -väestä ei Bellin tapaan katso tarvitsevansa sen paremmin kännykkää kuin internetiäkään. Osa tulee toimeen ilman jotain näistä uudenajan vempaimista.
Teknolgiaan karsaasti suhtautuvien osuus väestöstä on kuitenkin häviävän pieni.
Ruth Bell on onnistunut toistaiseksi torjumaan työnantajansa yritykset tarjota hänelle kännykkä. Hän perustelee kieltäytymistään sillä, ettei hänen työssään tarvitse olla koko ajan tavoitettavissa.
Monien muiden tech-no -ihmisten tapaan Bellin mielestä kännykät toimivat kuin näkymättömät talutushihnat, jotka seuraavat ihmisiä kaikkialle mihin he menevätkin.
"Minulla on yksinkertainen työ, jossa en kännykkää tarvitse. Riittää, kun menen ajoissa aamulla töihin. Jos tapahtuu jotain yllättävää, voivat soittaa minulle kotipuhelimeen", hän kertoo ja jatkaa samalla, ettei ole tullut hankkineeksi myöskään vastaajaa kotipuhelimeensa.
"Senkin osalta minusta tuntuu, että ihmisten pitäisi puhua toisilleen eikä koneille", Ruth Bell perustelee kantaansa moderniin tekniikkaan.
Uusimmista viestintälaitteista kieltäytyvät ihmiset näkevät teknologian ottaneen liian usein isännän eikä rengin paikan ihmisten elämässä. Kännykät, taskutietokoneet ja salkkumikrot - eli keksinnöt, joiden huikeaa menestystä on perusteltu sillä, että ne vapauttavat käyttäjiensä aikaa muihin asioihin
- luovatkin tosiasiassa vain uutta kiirettä ja stressiä.
Tämän käsityksen mukaan valtaosa uusimpien vekotinten perässä juoksevista ihmisistä on sokea näkemään uuden teknologian pimeää puolta. Ruth Bell on monien kaltaistensa tavoin onnellinen siitä, ettei hänen tarvitse miettiä työasioita tietokoneen ääressä kotona tai ettei hänellä ole velvollisuutta olla koko ajan tavoitettavissa.
Bell ei kuitenkaan moralisoi tai yritä neuvoa muita heidän ratkaisuissaan. Hänen elämänsä ei muilla tavoilla juuri poikkea tavallisten 45-vuotiaiden työssäkäyvien amerikkalaisnaisten elämästä.
Kotona Brooklynissa on palomiehenä työskentelevän aviomiehen lisäksi kaksi lasta ja kolme televisiota. Ruth Bellin ratkaisut eivät ole välttämättä vaikuttaneet hänen perheensä muiden jäsenten päätöksiin.
Kuten monissa muissakin ammateissa, Ruth Bellin palomiehenä työskentelevän aviomiehen on työnsä puolesta pakko pitää kännykkää päivystysvuorojen hälytyksiä varten.
Yllättäen tech-no -ilmiö on nostanut päätään myös teini-ikäisten parissa, vaikka juuri he ovat amerikkalaistilastojen mukaan kaikkein innokkaimpia uuden viestintäteknologian kuluttajia.
Newyorkilaisen, 16-vuotiaan lukiolaisen Peter Rodriguezin mukaan jokaisen trendin perässä ei kuitenkaan tarvitse juosta. Hän käyttää kyllä internetiä, mutta vain koulunsa kirjastossa silloin kun koulutyöt sitä ehdottomasti vaativat. Muuten hän tulee toimeen ilman.
Kännykän hankkimista Rodriguez ei ole edes harkinnut.
"En yksinkertaisesti voi sietää ajatusta, että minun pitäisi olla koko ajan valmis vastaamaan puhelimeen tai selittämään kenellekään, miksi en päässyt vastaamaan, olinpa sitten tekemässä mitä hyvänsä", hän kertoo.
Kännykättä eläminen on vaatinut jonkin verran keskusteluja vanhempien kanssa, mutta nämä ovat hyväksyneet poikansa kannan. Peterin mielestä totuus on se, että ne, jotka ovat hänelle tärkeitä, löytävät hänet kyllä muutenkin eikä muilla ole niin väliä.
