Euroopan lahjakkaimmaksi nuoreksi teatteriohjaajaksi sanottu, maailmalla sinne tänne työn perässä singahteleva latvialainen Alvis Hermanis istuu huomeniltana taatusti kotonaan Riiassa.
Hän katsoo televisiosta MM-jääkiekkoa. Latvian ja Suomen välinen kamppailu on tälle entiselle kiekkoilijalle tärkeää viihdettä.
Hermanis kuvailee kiekkoa sakkipeliksi, jossa taktikoidaan paljon mutta tarpeen tullen iskeä mäjäytetään nyrkillä.
"Minusta piti tulla ammattilaiskiekkoilija 1980-luvulla, mutta ura katkesi sydänvikaan. Valmennus Neuvostoliitossa oli sellaista, etteivät kaikki lihakset sitä kestäneet", Hermanis sanoo.
Hermanis johtaa keskellä Riikaa sijaitsevaa Jaunais Rigas Teatrisia (Riian uusi teatteri), jota pidetään Euroopan eturiviin kuuluvana riippumattomana teatterina. Jaunais on kiinnostavana, koska siellä kaikki tehdään toisin kuin muualla.
"Vaikka olemme valtion tukema ammattilaitos, olemme pystyneet säilyttämään ylioppilasteatterin otteen. Pyrimme välttämään jäykistymistä teatteritehtaaksi tai näytöksiä antavaksi supermarketiksi", Hermanis kertoo.
Käsityötä, ei taidetta
Hermanisin luoma teatterin tekemisen malli on ollut menestys. Jaunaisin kohutut näytännöt on myyty loppuun pitkäksi aikaa eteenpäin.
"Meillä on Latvian parhaat näyttelijät. Jokainen heistä haluaa tehdä asiat toisella tavalla. Näyttelijän pitää unohtaa, mitä on joskus oppinut."
Hermanis käyttää mielellään kummallisia kiertoilmaisuja kertoessaan omasta filosofiastaan. Teatterin tulee hänen mukaansa olla kuin pituushyppyä, jossa "lyhytkin hyppy riittää, jos se on tehty hyvällä alastulolla."
Sana käsityö toistuu Hermanisin puheessa usein. Hän korostaa olevansa käsityöläinen ohjatessaan ja näytellessään.
"Lavalla syntyy joskus hankalia tilanteita. Näyttelijä ei löydä tyyliään tai jokin ele on pielessä. Mielestäni niitä ei pidä ratkoa taiteellisina ongelmina. Ne ovat käytännön asioita, jotka ratkaistaan käytännön kautta", hän sanoo.
Tekstit ovat potaskaa
Taidemuotona teatteri kuuluu nykyisin sisällöntuotannon toimialaan, muodikkaaseen elämysteollisuuteen.
Teollisuuden haaran kuuluvilla Euroopan suurilla teattereilla ei ole Hermanisin mukaan mitään tekemistä taiteen kanssa.
"Nykyinen teatteri perustuu siihen, että huippuunsa koulutettu näyttelijä osaa tempaista tissit tai munat esille käsikirjoituksessa mainitulla hetkellä. Sydäntään he eivät tosin osaa näyttää."
Runsasta vuoropuhelua sisältävät paksut käsikirjoitukset ovat Jaunaisissa tärkeitä. Niillä lämmitetään uunia.
"Käsikirjoituksella ei ole merkitystä. Ei teatteri tarvitse paperille kirjoitettuja näytelmiä. Olemme Jaunaisissa näytelleet paljon ilman tekstiä ja näytelmä on ollut mahtava."
Hermanis tuhahtaa, että suurin osa näytelmäkirjailijoista paukuttaa liian pitkiä näytelmiä. Syykin löytyy: paljosta paperimäärästä maksetaan enemmän.
"Olen joutunut katsomaan viiden tunnin puhenäytelmiä, huh. Teatterin on tehtävä esityksiä, ei kuvitettava tekstiä."
Parikymppisenä Hermanis otti teatterin erittäin tosissaan. Hän syöksi jääkiekolta jääneen loputtoman tarmonsa teatterin maailmaan.
"Näen teatterin nykyisin ihan toisesta kulmasta kuin ennen", Hermanis sanoo.
Näkökulma muuttui, kun hän tapasi suomea puhuvan, Virosta kotoisin olevan vaimonsa ja perheeseen syntyi neljä lasta.
"Teatteri tuhoaa tekijänsä. Ei ole terveellistä, että näyttelijät viettävät aikaansa toistensa kanssa ja puhuvat samoista asioista. Monen huippulahjakkaan näyttelijän elämä on sekaisin. Se on surullista."
Tosin Hermanisia myös huvittaa katsella mahtavan egonsa vietävinä olevia näyttelijöitä. Hän kertoo vitsin venäläisestä teatterin oppi-isästä Konstantin Stanislavskista (1868 - 1938).
"Stanislavski vieraili kuolevan näyttelijän luona. Näyttelijä torhistautui kuuluisan ohjaajan vierailusta ja alkoi levitellä käsiään ja tehdä näyttävästi kuolemaa. Kohta Stanislavski lähti. Mennessään hän jupisi, että jopas tuo turkanen näytteli huonosti."