Ajatus Oulun kaupunginteatterista liikelaitoksena vaikuttaa kiinnostavalta. Teatterinjohtaja Ahti Ahosen toive aloituksesta jo vuodenvaihteessa on silti epärealistinen. Ensiksi on saatava kunnon selvitys asiasta.
Oulun kaupungin alaisuudessa toimii jo noin tusina liikelaitoksia, hyvin erilaisilla elämän aloilla. On Oulu-Koillismaan pelastuslaitos sekä koulujen ja laitosten ruokahuollosta vastaava Oulun Ateria, on vesihuollosta vastaava Oulun Vesi, katutuotantoa, energiaa, työterveyttä ja vieläpä Oulun seudun ympäristövirasto.
Jos kunnallinen liikelaitos olisi huonosti toimiva organisaatiomalli, siitä pyrittäisiin pois. Suunta on ollut päinvastainen. Liikelaitokset ovat yleistyneet etenkin aloilla, joilla tuotetaan jotain konkreettista hyödykettä - vettä, lämpöä, ruokaa, katuja.
Kulttuurin alalla liikelaitoksia ei sen sijaan ole pahemmin nähty, ei sen enempää Oulussa kuin muuallakaan. Siksi teatterinjohtaja Ahti Ahosen avaus Kalevassa tiistaina oli huomiota herättävä. Hän tahtoo muuttaa teatterin liikelaitokseksi, jotta se saisi vapaammat kädet. Ahosen toiveissa on päätös valtuuston budjettikokouksessa syksyllä ja aloitus liikelaitoksena jo vuodenvaihteessa.
Edelläkävijä on Kajaanin teatteri, joka pyrkii turvaamaan taiteellisesti upean toimintansa jatkumisen liikelaitoksena ensimmäisenä Suomessa. Kajaanin kova teatterimaine antaa uudelle liikelaitokselle aimo annoksen uskottavuutta. Entiseen tapaan toimittaessa törmättiin muutama vuosi sitten lomautusuhkaan Kajaanin kaupungin säästöpaineissa.
Kajaanissa pidetään liikelaitostamisen etuna sitä, että teatteri pääsee eroon tiukasta, vain vuoden mittaisesta kaupungin budjettirytmistä ja voi suunnitella toimintaansa kolme vuotta kerrallaan. Kaupungin omistajaohjaus säilyy silti. Samoja perusteita on Ahosellakin.
On silti hyvä pitää mielessä, ettei Kajaanissa ole vielä päivänkään kokemusta uudesta mallista käytännössä. Siellä päätös tehtiin valtuustossa maaliskuussa, ja teatteri aloittaa kunnallisena liikelaitoksena vuodenvaihteessa.
Ahosen esityksessä Oulu hyppäisi asiaa kunnolla valmistelematta samaan toteutusaikatauluun. Sei ei ole realistista. Sen sijaan olisi mahdollista seurata, mitä Kajaanissa tapahtuu ja seurata esimerkkiä - jos siitä saadaan rohkaisevia kokemuksia.
Samalla on muistettava, ettei kokemuksia voi suoraan kopioida. Kajaani ja Oulu painivat taloudeltaan ja kooltaan eri sarjoissa. Kainuussa jokainen ymmärtää, että puhe resurssien niukkuudesta on täyttä totta ja uusia keinoja on etsittävä. Siellä ei pidetä teatterin kytkemistä liikelaitoksenakaan tilaaja-tuottaja-malliin kulttuurin kenttään sopivana. Oulussa juuri tilaaja-tuottaja-mallia on ajettu läpi kaupungin organisaatioon.
Täyskunnallisen mallin ohella maasta löytyy osakeyhtiö-, säätiö- ja kannatusyhdistysmuotoisia teattereita. Ensimmäinen tehtävä on selvittää kunnolla, mitä liikelaitostaminen tarkoittaisi teatterille, katsojille ja kaupungille Oulussa. Mitä sillä voitetaan ja mitä hävitään.
Kaupunkilaisten ja katsojien etu on, että teatteri on monipuolinen ja ajassa kiinni. Halu liikelaitokseksi kuvaa myös halua ottaa vastuuta omista asioista, mikä on hyvä asia. Oleellisesti uusia resursseja muutos tuskin toisi kuitenkaan teatterille, ja monet epäilevät, sopiiko kunnallisen tulosyksikön rooli teatterille lainkaan. Senkin takia tarvitaan perusteellinen selvitys asiasta.