Kukapa ei muistaisi Marjaa ja Marjan viuhuvaa lämäriä. Sitä grogilasin korkuista tykkiä, joka potkaisi verkossa kuin ukkolohi.
Pekka Marjamäki osasi hommansa. Osasi niin hyvin, että hänet valittiin jo 19-vuotiaana Suomen joukkueeseen Wienin MM-kisoihin 1967. Ne olivat kisat, joissa tapahtui jotain suurta ja järisyttävää. Suomi voitti Tshekkoslovakian historiallisesti 3-1.
- Nuori mies vain ihmetteli, missä mennään. Sen muistan tarkkaan, kun summeri soi, se oli yhtä juhlaa vain, Marjamäki mainitsee.
- Pelinä se oli vain yksi muiden joukossa, mutta kovin juttu se oli Kustulle (Gustav Bubnik), joka ikään kuin löi sormille omia maamiehiään.
Leijonien päävalmentajana Bubnik ei osannut kuin omaa äidinkieltään, eivätkä leijonat tietenkään tshekkiä.
- Jääkiekkokieli on yhteinen ja kansainvälinen. Pienet eleet riittävät, niin pelaaja tietää, mitä pitää tehdä, Marjamäki kiteyttää.
Vuodet vierivät, ja Marjamäki palasi jälleen tutulle rikospaikalle Wienin Stadthallen MM-areenalle. Nyt vuosi oli 1977. Nämä kisat muistetaan kypärättä pelanneiden NHL-tähtien paluusta MM-areenalle.
- Niissä kisoissa muistan vertailleeni meitä suomalaisia kanadalaisiin. Ne olivat ammattilaisia ja miljoonamiehiä kaikki, kun taas itse pelasimme harrastajapohjalta pienillä korvauksilla.
Silloin Suomi hävisi Neuvostoliitolle 6-11. Miten siinä noin kävi?
- Ne olivat tutut lukemat. Neuvostoliitto voitti meidät aina silloin, kun halusi. Ja tuntui halunneen, Marjamäki naurahtaa.
Marjamäki pelasi urallaan yli 700 virallista ottelua leijonissa ja Tapparassa. Matkan varrelle mahtuu niin paljon, että yksittäiset muistot ovat harvassa.
Mutta yksi on ylitse muiden.
- Valinta all stars-puolustajaksi ja direktoraatin valitsemaksi parhaaksi pakiksi Saksan MM-jäällä 1975. Se on minulle se kovin juttu, mutustelee Marjamäki, joka teki noissa kisoissa tehot 6+2=8.
- Rautakallion Pekka oli pakkiparina. Hänelle kuuluu suuri ansio minunkin onnistumisestani.
Kun ura keväällä 1984 Tapparan paidassa päättyi, se oli kerrasta poikki. Ei löytynyt sellaista voimaa, joka olisi saanut Marjan jatkamaan tai alasarjoihin jäähdyttelemään.
- Tasan 20 vuotta pelasin mestaruussarjaa tai liigaa. Kipinä loppui. Se oli hyvä hetki lopettaa.
Ja mikäs oli lopettaessa, kun pelin henki oli täyskäsi. Marja poimi viidennen Suomen mestaruutensa kuin marjan pensaasta.