Täydellisesti hiotun puukonterän lappeelta heijastuu peilikuvana Pasi Jaakonahon kasvot. Kyseessä on miehen puukkoseppämestarin erikoisammattinimikkeeseen oikeuttanut opinnäytetyö.
Jaakonaho on kerännyt mainetta taitavana käsityöläisenä ja hänet tunnetaan eritoten tarkasti viimeistellyistä lapinpuukoistaan. Komeasta ammattinimestä huolimatta, puukon terältä heijastuva katse on arvioiva. Täydellistä puukkoa ei ole olemassa.
"Luulen että siinä vaiheessa mestari on ainakin henkisellä tasolla menettänyt tittelinsä, jos ajattelee tekevänsä täydellistä. Kyllä niitä vikoja löytyy kaikista töistä ja paljon."
Mestariksi Jaakonaho miellettäisiin puukkopiireissä varmasti ilman virallista paperiakin.
"Se vaatii kokemusta ja harjaantumista, sekä silmän että käsien yhteistyötä. Tarkkaa jälkeä pitää tehdä. Välillä jopa hiuksiakin halotaan, ja huonolaatuista ei saa päästää käsistään."
Jaakonaho takoo itse teränsä ja materiaalipalettiin kuuluvat myös puu, luu ja sarvi. Samoista värkeistä syntyvät myös muut tarve-esineet, kuten kuksat ja kulhot. Tuppinahat hän parkitsee omatoimisesti ja nahkatyö luonnistuu muutenkin.
"Kerran tein eräälle kaverille poronsisnasta eli kasviparkitusta poronnahasta nahkahousut. Siinä olikin sitten tekemisen meininkiä kun käsin ompelin ne. Taisi niistä jossain mielessä onnistuneetkin tulla", mies naureskelee.
Töitään Jaakonaho on myynyt erityisesti amerikkalaisille keräilijöille, mutta menekkiä on myös muualla.
"Viime talvena tein erään englantilaisen opiskelijan suunnittelemaan nahkalaukkumallistoon poronsarvesta erilaisia osia, kuten kahvoja, solkia ja hakasia."
Kaikki sai alkunsa kun 1990-luvun alussa Helsingissä siivoojan töihin tympiintynyt parikymppinen haapajärvinen päätti suunnata sokkona kohti eksoottista Inaria ja Saamelaisalueen koulutuskeskusta (SAKK). Aikaisempi käsillä tekeminen rajoittui peruskoulun teknisentyön tunneille, mutta jo kuukauden opiskelun jälkeen Jaakonaho ymmärsi löytäneensä alansa.
Ilmari Laitin ja Arto Saijetsin johdolla suoritettujen artesaaniopintojen jälkeen Jaakonaho asettui perheineen Simoon, mistä löytyi vuokralle työtila.
"Se oli itse asiassa vanha kyläsepän paja. Kylmä paikka, jonka ahjossa oli vielä vanhat nahkapalkeet ja luntakin tuiskutti muutamista kohdista sisään."
Kuin Ilmarinen konsanaan, Jaakonaho kallitsi viikatteet ja karkaisi piikkauskoneen terät, puukonteon pysyessä yrittäjäksi ryhtyneen käsityöläisen päätoimialana.
"Tein sitä yli kolme vuotta, kunnes totesin, ettei tällä ehkä perhettään elätä. Silloin perheessä oli jo neljä lasta. Kyllä sillä yksi ihminen olisi elänyt, pärjännyt ehkä hyvinkin."
Kallitseminen on vanha työtapa takomalla ohentaa ja teroittaa viikatteen terä.
Sadan puukon vuosivauhti vaihtui muotoilijaopintoihin Kuopiossa. Ympyrä sulkeutui tänä syksynä kun Jaakonaho aloitti työt entisessä opinahjossaan saamenkäsityön lehtorina, vanhan oppi-isänsä, Ilmari Laitin siirryttyä eläkkeelle.
Jaakonaho pendelöi toistaiseksi Inarin ja Oulussa asuvan viisilapsisen perheensä välillä.Vuoden pestin jälkeen tulevaisuus on auki.
"Kyllä Inarin kirkonkylä kulturellina paikkana, työympäristönä ja maantieteellisestikin on ainakin itselleni juuri sitä kaikkea mitä vain voi toivoa", Jaakonaho toteaa.
Pasi Jaakonaho on tänään alkavilla Eteenpäin-messuilla Saamelaisalueen koulutuskeskuksen osastolla Ouluhallissa.