Nuori nainen hymyilee viehättävästi koristeellisessa kimonossaan ja ojentaa lasin sake-riisiviiniä. Kerron hänelle, miten Kioton kirsikkapuulehdoilla ja temppeleillä näyttää aina olevan kahdet yhtä kauniit kasvot - yhdet päivällä ja toiset illalla.
Taidokasta hiuslaitettaan nyökyttäen hän ihastelee kömpelöä kehuani kuin suurta viisautta. Verenpunaiset huulet vitivalkoisen kasvomaalauksen keskellä kaartuvat hymyyn. Sitten hän vakavoituu ja polvistuu tatamimatolle paperiviuhkaa pidellen.
Shamisen-luutun värisevä musiikki täyttää huoneen, geisha aloittaa tanssinsa.
Tervetuloa menneeseen maailmaan. Geishakulttuuri elää yhä vahvana syntysijoillaan, Kioton perinteisissä kukkaiskaupungeissa eli hanamacheissa. Matka niihin ei ole pitkä miljoonakaupungin korkeiden lasi- ja terästornien keskeltä, puolen tunnin kävely pitkin Kamogawa-joen vartta riittää.
Siellä perinteiset teehuoneet ochayat ja geishakoulut eli okiyat ottavat pilvenpiirtäjien paikan. Ilta Kioton vanhimman ja tärkeimmän geishakorttelin Gionin sydämessä on yhä kuin Geishan muistelmat -elokuvasta, lähes sadan vuoden takaa - näillä kujilla monet sen kohtauksista kuvattiinkin. Kukkivalla kirsikanoksalla koristeltu paperilyhty hehkuu punaisena kapean kaarisillan tuolla puolen. Riippapajujen ja hedelmäpuiden reunustamaa puroa reunustavat matalat puutalot, joista kantautuu harpun ääniä ja kirkasta naurua.
Oviverho heilahtaa, kadulle lipuu kaksi valkokasvoista tyttöä. Kimonot liehuvat sateenkaaren väreissä, kulta- ja hopealanka iskevät silmää, syvänpunainen silkki välkehtii.
Geishojen pelastuminen sukupuutolta on nykyajan kiehtovimpia selviytymistarinoita. Maailman tunnetuimpien naisviihdyttäjien uskottiin pyyhkiytyvän samuraiden tavoin historian lehdille kun Japanin koko yhteiskunta toisen maailmansodan tuhojen jälkeen käynnisti valtavan teollistumisensa, teknistymisensä ja nykaikaistumisensa.
Geishojen määrä romahti 1920-luvun alun 80 000:sta alle tuhanteen 1980-luvulle tultaessa. Heistä "aitoja" Kioton geishoja eli geikoja oli enää vajaat parisataa. Tuolloin alkoi kuitenkin Kioton historiallisten geishakorttelien suojelu perinnesäätiön ja geishojen ammattiyhdistyksen ponnistelujen tuloksena. Ja viime vuosikymmenellä geishan ammattiin pyrkijöiden määrä kääntyi hienoiseen kasvuun.
Koulutus geishaksi merkitsee ankaraa ja vaikeaa puurtamista karuissa oloissa vähintään viiden vuoden ajan. Ennen toista maailmansotaa geishaoppilaiden eli maikojen oppivuodet alkoivat jo 12-vuotiaina. Nyt tytöt saavat aloittaa vasta suoritettuaan peruskoulun eli 15-16-vuotiaina.
On vaikea ymmärtää, mikä ankarassa rääkissä houkuttelee maailman ehkä teknistyneimmän yhteiskunnan nuoria.
"Nuoret tytöt haaveilevat kuuluisuudesta, kauneudesta, säihkyvistä koruista ja hienoista vaatteista. Geisha on kuin filmitähti. Mutta kun opiskelun kova arki alkaa, he tajuavat pian, ettei se ole ruusuilla tanssimista. Moni keskeyttää ensimmäisenä opintovuotenaan", toteaa Gionin perinteisten taiteiden edistämissäätiön Ookini Zaidanin pääsihteeri Itoh Osamu. Hän tuntee jokaisen Kioton noin 200 geishasta ja sadasta geishaoppilaasta ja on kirjoittanut geishaperinteestä kirjan.
Säätiön hiukan nukkavieru virastomainen rakennus on Japanin geishakulttuurin tärkeimpiä ylläpitäjiä. Osakan suurkaupungista kotoisin oleva Makiko, 19, valmistautuu sen käytävällä esiintymään pääasiassa japanilaiselle yleisölle. Monien muiden geishaoppilaiden tavoin hän esittää heille, miten geisha viihdyttää vieraitaan laulamalla, tanssimalla ja soittamalla.
"Halusin geishaksi jo pikkutyttönä. Se on vain naisille kuuluva aito japanilainen ammatti, hyvin perinteinen ja arvostettu", Makiko perustelee uravalintaansa.
Maikojen vanhemmille tyttärien päätös on usein järkytys. Äiti tuki Makikoa, mutta isä oli varsin huolissaan.
"Olen uurastanut jo neljä vuotta, ja nyt hänkin ymmärtää valintani".
Geishaoppilas on kuin opiskelija, joka ottaa opintovelkaa usean vuoden ajan tuottoisan ammatin toivossa ja lyhentää sitä sivutöillään jo opiskelunsa aikana. Hän asuu teehuoneen omistajaksi urallaan nousseen entisen tai nykyisen geishan, "äidin" eli okasanin, tiloissa ja saa tältä myös ylläpidon, vaatteet ja kasvatusta - velaksi. Päivät hän käy geishakoulua, jonka oppiaineisiin kuuluu muun muassa tapatietoa, kulttuurihistoriaa, keskustelutaitoja, kukkien sitomista, luutunsoittoa, tanssia, teeseremoniaa sekä korutekstausta. Illat hän viihdyttää teehuoneen vieraita.
Tyttöjä ei riistetä, siitä pitää huolen geishojen ammattiyhdistys johon kaikki geishat ja maikot kuuluvat.
"Onhan se raskasta. Mutta valmistun jo ensi keväänä, jos opettajani ja okasan niin päättävät. Aikanaan sitten hankin oman teehuoneen ja alan itse kouluttaa oppilaita. Toivon, että silloin minun taitojani ja opetustani kunnioitetaan", Makiko haaveilee. "Nyt haluan ennen kaikkea tanssia hyvin".
Maikot ovat suosittuja viihdyttäjiä varsinkin kertaelämystä hakevien keskuudessa. Heidän palkkaamisensa yhden illan keskusteluseuraksi on helpompaa ja halvempaa kuin täysinoppineen geishan, jolla yleensä on jo kiinteät työsitoumuksensa.
Geisha-opetuksen ydin on aina ollut vastata haaveiden täydellistä naista, joka tarjoaa heti ruokaa, juomaa ja tohvelit työstä palaavalle raatajalle, viihdyttää, soittaa, on hyväntuulinen, kuuntelee ja voivottaa, ottaa osaa työhuoliin, nauraa vitseille... Hänen on osattava kuunnella kiinnostuneena tylsimmätkin jutut ja pystyä keskustelemaan monimutkaisistakin aiheista: taloudesta, politiikasta, työpaikkajuoruista, julkkiskohuista, keisariparista. Lisäksi hänen pitää olla hienostunut taiteilija ja kulttuurin tuntija.
Tapaamiset ovat henkilökohtaisia, ravintolaseurassakin korkeintaan kolme asiakasta geishaa kohti. Fyysistä kontaktia suhteeseen ei sisälly, Osamu korostaa.
Gei tarkoittaa taidetta ja sha ihmistä, joka esittää sitä. Kioton geiko on siis sanatarkasti taiteiden asiantuntija.
"Eräät ulkomaalaiset sotkevat geishan ammatin ja prostituution. Se on suuri virhe. Geishat ovat aina olleet taiteiden, tapojen ja seurustelun ammattilaisia."
Geishojen tulevaisuus ei hienoisesta nousukaudesta huolimatta edelleenkään ole täysin turvattu. Moni japanilainen pitää geishoja muinaisjäänteinä, joiden pitäisi vetäytyä arvokkaasti näyttämöltä, kun vielä voivat. Silti vielä useampien mielestä geishoilla on aina paikkansa japanilaisessa yhteiskunnassa niin kauan kuin perinteitä kunnioitetaan ja kaivataan.
Vaikka geishan ammatti on perinteisesti elinikäinen, monet nuoret näkevät sen nykyään vain välivaiheena elämässään, Osamu myöntää. Eräs syy on, että geishat eivät saa enää arvoisiaan asiakkaita, hän muistuttaa. Palveluja ostavat miehet - ja naiset - jotka eivät itse tunne perinteistä seurustelukulttuuria ja hienostuneita tapoja. Asiakkaita ei myöskään ole riittävästi.
"Elämäntavat ovat 30-40 vuodessa muuttuneet täysin", Osamu toteaa. Perinteinen asiakaskunta eli vauraat kauppiaat, yritysjohtajat ja yhteiskunnan merkkihenkilöt, menevät nyt golfaamaan, laulamaan karaokea ja syömään länsiravintoloihin. Tavallisista ihmisistä seurustelu geishan kanssa on kallista: illallisseura maksaa noin 100 000 jeniä (615 euroa) sekä ravintolakulut.
Pelastuksen voisi taata matkailijoiden kasvava kiinnostus. Geishakorttelit vetävät puoleensa uteliaita katselijoita, mutta toistaiseksi teehuoneet ovat pysyneet satunnaiselle vierailijalle yhtä suljettuina kuin aina ennenkin. Niiden perussääntö "Ichi gen san o kotowari", vain suosituksesta eikä ensikertalaisille, takaa, että geishan viihdytettäväksi on jokseenkin mahdoton päästä ilman pitkäaikaista luottamusta ja suosittelijaa.
Todennäköisesti ainoa geishan kanssa naimisissa oleva länsimaalainen, kanadalainen Peter Macintosh uskoo löytäneensä ratkaisun ilmiön säilyttämiseen. Lähes koko aikuisikänsä Kiotossa asunut geishakulttuurin asiantuntija on perustanut yhdessä vaimonsa Hanagumon eli Kukkaispilven kanssa ravintolan, jonne asiakkaat pääsevät ilman suosittelijaa. Ravintola sijaitsee yli sata vuotta vanhassa entisessä teehuoneessa, jonne asiakkaat voivat pariskunnan opastuksella tutustua geishaan, joka viihdyttää heitä illallisen ajan ja kertoo ammatistaan.
Suuri osa hänen ravintolansa asiakkaista on japanilaisia, monet naisia ja kaukaa tulleita. Macintosh ja Osamu ovat samaa mieltä: vaikka geishojen kulta-aika katosi peruuttamattomasti jo lähes sata vuotta siten ja useimmat japanilaiset ovat menettäneet kosketuksensa geishakulttuuriin, perinteeseen halutaan taas tutustua.