Mies istuu sängynlaidalla ja tapailee kitarastaan saundeja, joista valtaosa pysyy tavikselle tuntemattomina. Korva tunnistaa sentään Rauli Badding Somerjoen Paratiisin sävelet. Ei haittaa, vaikka kitarasta puuttuu yksi kieli.
"Kakkahätä 77 ja Siisti Miesten Tukka. Ne eivät ehkä sano kaikille paljon, mutta musiikkia seuraavat tietävät, että näiden bändien intohimona on taiteellisuus: omat jutut eikä mikään peruspoppi", Olli-Markus Taivainen, 20, kertoo mielimusiikistaan.
Sama idea pätee suunnistajan omaankin elämään. Hänen tavoitteenaan ei koskaan ole mitali vaan siisti, täydellisyyttä hipova suoritus. Joskus se riittää mitaliin, joskus ei.
Huoneen seinällä roikkuu neljätoista Koululiikuntaliiton mestaruusmitalia ja kolme partiolaisten SM-kultaa. Niiden alapuolella on Leppävirran suunnistuskartta, jolta Taivainen löysi nopeimmin kaksikymppisten rastit viime kesänä ja otti Suomen mestaruuden.
"Yksi urani parhaista suorituksista. Siksi tuo kartta pääsi seinälle."
Lievä taiteellisuus kuvastuu huoneesta muutenkin. Kitaravahvistimen vierellä lattialla on lenkkitossulaatikoita, kirjoja, vaatteita ja kaikkea muuta tarpeellista hyvässä epäjärjestyksessä. Asiat tärkeysjärjestykseen.
Siivouksen perfektionisti saisi vähemmästäkin hepulikohtauksen.
Takana täydellinen talvi
Viime talvena kaikki, mitä Olli-Markus Taivainen teki, osui nappiin. Neljä hiihtosuunnistuksen nuorten maailmanmestaruutta, yksi aikuisten MM-kulta, yksi hopea ja yksi pronssi.
Nämä mitalit, pytyt ja muut kannut ovat eteisen palkintokaapissa.
"Oli vain sopivan rento fiilinki kisoissa. Sitä kautta tuli seitsemän talven parasta suoritusta juuri siellä, missä pitikin. Tuo aikuisten sarjan menestys tuli vähän ylimääräisenä."
Lumet eivät ehtineet sulaa, kun Taivainen suuntasi parin viikon leirille Ruotsiin - treenaamaan kesäsuunnistusta.
"Nuorten MM-kisat ovat heinäkuun alkupuolella Italiassa, sinne olisi tarkoitus päästä. Ja myös menestyä. Kisoja riittää kyllä. SM-kisat tulevat sitten syksyllä."
Pellon Ponsi saa viestijoukkueen Kalevan Rastiviesteihin, jotka juostaan Raahessa 27. kesäkuuta.
"Ilman muuta sinne mennään. Yleensä nuorten MM-katsastus on sattunut samaan aikaan, joten Rastiviestit ovat jääneet väliin."
Talvi vai kesä?
Olli-Markus Taivainen ei tiedä itsekään, onko hän hiihtosuunnistaja vai suunnistaja. Yleensä urheilija on huipulla jommassa kummassa lajissa.
"Kesäinen suunnistus on jostain syystä aidompana pidetty laji, johtuneeko kenties harrastajamääristä. Lunta ei ole kaikissa maissa. Minusta lajit niveltyvät hyvin yhteen ja täydentävät toisiaan."
Miksi juuri suunnistus?
"Lapsenahan ihminen yleensä ajautuu harrastamaan jotakin lajia. Minulle sopii kestävyysurheilu, yksin tekeminen. Ja täällä Pellossa on aina ollut paljon suunnistajia. Kai se laji sitä kautta valikoitui."
Ensimmäisen todellisen onnistumisen elämyksensä Olli-Markus "Oma" Taivainen koki keväällä 2004.
"Minulle osui Tiomilassa Ruotsissa toinen yöosuus, jolloin kilpailin ensimmäistä kertaa lamppu päässä. Onnistuin siinä kisassa, joten se jäi huippuna mieleen."
Vanhempien kukkarolla
Suunnistus ei ole moneen muuhun lajiin verrattuna kovinkaan kaupallinen ja mediaseksikäs. Niinpä rahat on kaivettava jostain valmennusleireihin ja kilpailumatkoihin.
"Viime talven aikuisten maailmanmestaruus paransi minun asemaani, vaikkei tällä lajilla kyllä tienaamaan pääse. Nyt minulla on mahdollisuus harjoitella vanhempien kukkarosta riippumatta. Tähän saakka vanhemmat ovat olleet ykköstukeni."
Valtio urheilija-apuraha tuli tarpeeseen. Se on nuorten sarjalaiselle 7 500 euroa vuodessa.
"Pääsin nyt aikuisten tuen piiriin, eli saan vuodessa 15 000 euroa. Se tulee tarpeeseen."
Suunnistusliiton henkilötiedoissa Olli-Markus Taivaisen valmentajan kohdalla lukee: "elämä".
"Isäni Markus on melonnan entinen ammattivalmentaja, toiminut melonnan päävalmentajanakin. Häneltä olen saanut hyviä vinkkejä. Isällä on 70-luvun metodit, joita minäkään en pidä kovin pahoina", himoharjoittelija myöntää.
"Luotan tuntemuksiini, en käytä sykemittaria."
Kohti Otaniemeä
Heti vapun jälkeen 20 vuotta täyttänyt Taivainen saa kuun lopussa päähänsä ylioppilaslakin. Laudatureitakin tuli.
"Äikkä, maantieto ja lyhyt matikka. Niillä mennään."
Ja kun äidinkieli on vahva, on helppo pitää blogia internetissä omilla kotisivuilla. Sieltä voi käydä katsomassa, miten miehen harjoittelu edistyy.
Siviilipuolellakaan suuntaa ei tarvitse hakea kompassista: Espoon Otaniemeen opiskelemaan.
"Haen opiskelemaan geomatiikkaa eli tavoitteenani on valmistua joskus maanmittauksen diplomi-insinööriksi. Sinne pääsemisen ei pitäisi olla ylipääsemättömän vaikeaa."
Mikä muu ala sopisikaan metsässä liikkumisen ammattilaiselle paremmin?
