Tämän vuoden puolella ilmestyneessä teatterikorkeakoulun Acta Scenica -sarjan julkaisussa 10 tarkastellaan teatteria ja tanssia toimintakulttuureina.
Siis minkälaisina olennoitumina?
Väitös mielessään ajatusrakennelmiaan kehittelevät tanssista kirjoittavat Kirsi Monni, Leena Rouhiainen ja Teija Löytönen. Kukin heistä lähestyy omalla tavallaan muun muassa kolmea t:tä: tanssia, tanssijaa ja tanssijuutta. Sama kolmiyhteys pyörii arkisemminkin askaroivien mielissä.
Eli on koittanut aika, jolloin tanssikulttuuria sulautetaan suomalaisen yhteiskunnan konseptiin jonkin sortin vaikuttajana. Yksi haltioituu filosofian johdattelemana, toinen luotaa haastattelutulkintoja, kolmas keskittyy tanssimaailman rooleihin.
Mutta miten näistä asioista puhuu nyt 2002 JoJon - Oulun Tanssin Keskuksen johtajuuden kynnyksellä Maria Littow (s. 1962), joka viime vuoden puolella jätti viisivuotiskautensa teatterikorkean nykytanssin lehtorina ja palasi Ouluun.
Tänään tiistaina alkavan Tanssia tyrkyllä -tapahtuman ohjelmistossa ensimmäisenä teoksena on Littowin koreografia Sidos. Sen kantaesitys (JoJon tuotantoa) oli hieman aiemmin tänä keväänä.
”Tanssiminen on fyysistä tekemistä. Ja minulle fyysisessä tekemisessä on mukana myös tunne. Näin muodoin myös tanssissa tuntemukset ovat fyysisiä silloin, jos annan niiden oikeasti tapahtua. Eikä minun välttämättä tartte olla hirveän surullinen tai iloinen lavalla, mutta mun kroppa voi olla”, Littow sanoo.
”Eikä tällä kyvyllä ole välttämättä iän kanssa mitään tekemistä, se liittyy enemmänkin ihmisen tapaan olla. On tyyppikysymys, kuinka herkästi pystyy tunnistamaan, mitä tapahtuu. Minkälaisia tuntemuksia ympärillä olevat tapahtumat herättävät, kuinka niitä kuuntelee. Ja ennen kaikkea, kuinka herkästi tuntemuksiin uskaltaa tarttua.”
Onko tanssiminen kehon oireilua?
”En ajattele niin. Tanssiminen on hyvin tietoista ja hallittua. Oireilu on enemmänkin sitä, mikä vain sattuu ja tapahtuu.”
”Okei, siinä vaiheessa, kun mä teen juttua, se harjoitustilassa voi olla oireilua. Mutta kun koreografia, teos on lavalla, se ei enää ole oireilua, vaan jalostettua, hyvin tietoista ja valikoitua tekemistä.”
”Harjoituksissa fiilistelen, mutta ulkoiseen, rakenteelliseen puoleen siirryttyäni tekemisestä tulee järkiperäistä. Puhutaan vaikka lihastyöstä; millä jännityksellä homma tehdään, kuinka suurella lihastyöllä.”
Kehon keskiosalla on tärkeä merkitys
Entä tanssin, tanssijan ja tanssijuuden kolmiyhteys?
”Vaihtelee teosten myötä sen mukaan, mikä mun tehtävä teoksessa kulloinkin on: koreografi, koreografi-tanssija vai tanssija.”
”Harrastuksesta tuli minulle ammatti vähitellen. Ikinä en tehnyt päätöstä. Minua on vaan pyydetty tekemään lisää erilaisia asioita, opettamaan, luomaan koreografioita.”
Takavuosien Leena Ortolan balettikoulun oppilaalla ja sittemmin 1982 aloittaneen Oulun Tanssistudion riveissä olleella Maria Littowilla on ollut sekin aika, jolloin ”tanssi oli kaikki”.
”Kaikkea muuta on nyt paljon, ja siitä muusta saa tanssiin. Ehkä muutos alkoi, kun jouduin aikanaan puoleksi vuodeksi sairaslomalle jalan leikkauksen takia. Piti miettiä. Aiemmin olin ehdoton luopumisistanikin: kun asia on loppu, niin se on loppu. Nyt huomaan soveltavani materiaaliksi vähän kaikkea, mihin olen tarttunut.”
Maria Littow tunnustautuu keskustan kannattajaksi, mutta tämä keskusta ei ole politiikkaa.
”Keskusta on konkreettinen keskikohta vartalossa. Paljon erilaisia lihaksia, elimiä, joita yritetään tanssiessa saada liikkeelle. Niin, että tanssiminen ei ole vain raajojen liikettä, mikä kylläkin on ehkä näkyvintä ja ulospäin suurinta.”
”Tanssijan on tärkeätä saada tuntuma keskustasta, koska se on se missä asiat kanavoituvat.”
”Ihminen hengittää. Ja jos ihminen esimerkiksi säikähtää, hengitys muuttuu ihan erilaiseksi. Se tapahtuu tuolla lähellä ihmisen keskustaa. Samoin muutkin reaktiot, jännitys... Oman kehonsa keskustan hallitsemisella pystyy ilmaisemaan paljon.”
Sanomansa todentamiseksi Littow esittää väittämän: mitä äänettömämmin ihminen liikkuu, sen enemmän keskivartalon lihakset ovat töissä.
Miksikö niin?
”Ajatellaan hyppyä. Jos alastulo on äänetön, se on merkki, että koko tanssijan elimistö, kroppa on reagoinut päkiästä kantapäähän, polveen, lonkkaan, selkärankaan, niskaan, käsiin... Jos näin ei ole, syntyy ääni. Ja silloin kun tulee ääni, tulee myös tärähdys vartalossa. Niitä tulee tuhansia tässä ammatissa. Tanssijan kroppa on tärinäkone. Jotta kroppa kestäisi, pitää joustaa.”