Itä-Karjalan lähes 10 000 kouluikäistä suomenheimolaista oppilasta olivat vuosina 1941--1944 suomalaisen kansakouluopetuksen piirissä. Miehitysalueen suomalaistamissuunnitelma jäi Kannaksen murruttua pahasti kesken. Suomalaisten erinomainen oppilashuolto sai ansaitusti kiitosta.
-- Suomalaiset kansakoulunopettajat olivat työssään tunnollisia. Kuitenkin 2,5 vuotta oli liian lyhyt aika asennekasvatukselle, filosofian maisteri Martti Hölsä toteaa.
Hölsän väitöskirjassa "On uuden huomenen saava" tarkastellaan suomalaista kansakoulua Itä-Karjalan sotilashallinnon kasvatustavoitteiden toteuttajana miehitysajan aunukselaiskylässä sodan vuosina 1941--1944. Väitöskirja tarkastettiin tänään Joensuun yliopistossa.
Uutta Hölsän tutkimuksessa on erityisesti entisten oppilaiden ja opettajien haastatteluihin perustuva muistitietoaineisto. Tutkimusta varten haastateltiin sekä Venäjän Karjalan entisiä oppilaita että Itä-Karjalassa toimineita kansakoulunopettajia.
Hölsä itse mainitsee merkittäväksi lähdeaineistoksi erään aunukselaisen kyläkoulun johtajaopettajan päiväkirjatyyppiset kirjeet.
-- Nämä yli 800 kirjearkkia sisältävät tarkkoja huomioita kansakoulussa tehdystä opetus- ja valistustyöstä sekä karjalaisen kyläyhteisön elämästä 2,5 vuoden aikana.
Karttakepin näpäytys oli uutta
Kansakoululaitoksen perustaminen miehitysalueelle oli tärkeä osa suomalaistamisvalmisteluja. Tavoitteena oli opetuksen ja fyysisen huolenpidon avulla vierottaa mielitysalueen oppivelvollisuusikäiset lapset neuvostoajan vaikutuksista ja valmentaa heistä kunnon kansalaisia Suur-Suomeen.
Lukuvuonna 1943--1944 Itä-Karjalassa toimi peräti 112 kansakoulua ja parhaimmillaan yli 330 suomalaista kansakoulunopettajaa. Koulun penkillä oppilaita oli lähes 10 000.
Martti Hölsän mukaan varsinaisessa asennekasvatuksessa saavutetut tulokset olivat tilapäisiä. Opettajien ja koululaitoksen aika ja energia menivät käytännön koulutyön ja muun muassa erityisen hyvin hoidetun oppilashuollon järjestämiseen.
-- Itse asiassa oppilashuolto Itä-Karjalassa toimi paremmin kuin muualla Suomessa. Oppilaat olivat terveydenhoidon ja jopa hammashuollon piirissä. Samoin vaatetusapua oli saatavilla. Hyvä oppilashuolto nähtiin tärkeänä osana suomalaistamisoperaatiossa.
-- Merkittävää oli, että nämä lapset eivät olleet sodan aikana heitteillä -- päinvastoin, Hölsä luonnehtii.
Suomalaisen kansakoulun ja neuvostokoulun yksi suuri eroavaisuus oli ruumiillinen kuritus. Neuvostokouluissa ruumiillista kuritusta ei ollut. Sen sijaan suomalaiselle kansakoulunopettajalle karttakepin heilautus oli peräti normaali kasvatuskeino.
-- Suomalaisessa kansakoulussa oli tavallista, että oppilas voitiin määrätä nurkkaan. Ja välillä saattoi tulla karttakepistäkin pieni näpäytys. Tähän oppilaat eivät neuvostokoulussa olleet tottuneet, Hölsä kertoo. Hänen mukaansa ruumiillisesta kurituksesta kertoneet eivät kuitenkaan ole muistelleet kokemaansa pahana.
Kannaksen murtuminen yllätti
Itä-Karjalan miehitysajan henkilökohtaisista muistoista vaiettiin pitkään -- molemmin puolin rajaa. Vasta Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa vapautti ihmiset kertomaan kokemuksistaan.
Martti Hölsän tutkimukset paljastavat, että Itä-Karjalassa työtään tehneet suomalaisopettajat jatkoivat työtään lujasti päämäärinsä uskoen loppuun saakka.
-- Uutinen Kannaksen murtumisesta 9. kesäkuuta tuli opettajille ilmiselvänä yllätyksenä. Opettajat suunnittelivat täyttä päätä jo tulevaa lukuvuotta.
Savitaipaleella vuonna 1931 syntynyt Martti Hölsä on sadas Joensuun yliopistossa väitellyt humanistitohtori.