Mies, 38 vuotta, on juuri noussut pulleasta aamiaispöydästä. Tytär tahtoo ulos metsään leikkimään, poika hinkuu kohti pikkuautoja. Kello lähestyy kymmentä pyhäaamuna, ja vaimo alkaa hiljakseen valmistautua tulevaan työviikkoon.
Perheen muu joukko astelee olohuoneen lattialle ja ottaa esiin autot sekä nuket. Aamupäivä kuluu leppoisasti, ajasta nautiskellen. Kirkkoon lähtö ei käy mielen vieressäkään. Viimeksi siellä on käyty kummipojan rippijuhlissa kesällä. Seuraava kerta lienee kauneimmat joululaulut, ellei tule kesällä sukuhäitä.
Nainen, 26, heräilee kymmenen, yhdentoista aikaan. Hän suuntaa kirjastolle hakemaan aineistoa opiskelutehtäväänsä. Avopuoliso lähtee mukaan lukemaan lehtiä. Nainen ei edes muista, milloin viimeksi on käynyt jumalanpalveluksessa. Lomamatkoilla tulee vierailtua kirkoissa ilman, että ajattelee olevansa Herran huoneessa. Silloin käy ihailemassa rakennusta ja taideteoksia. Sunnuntaiset jumalanpalvelukset ovat aivan liian varhain, hän toteaa ykskantaan.
Evankelis-luterilaisen kirkkomme jumalanpalveluksiin osallistuu alati vähemmän ihmisiä. 22 vuodessa osallistujien määrä on vähentynyt 1,2 miljoonalla kävijällä. Vuonna 1980 jumalanpalveluksissa kävi noin 8,4 miljoonaa henkeä, viime vuonna 7,2 miljoonaa.
Esimerkiksi Oulussa jumalanpalveluksissa käyvät etenkin naiset ja 60 vuotta täyttäneet. Viikoittain kirkossa käy naisista kolme prosenttia, miehistä yksi prosentti.
Kirkon edustaja on arvellut, että maassa vallitseva muuttoliike on yksi syy, joka vähentää sunnuntaiaamuisia kirkossa käyntejä. Näkemystä perustellaan sillä, että maaseurakunnissa osallistutaan jumalanpalveluksiin, mutta kun väki muuttaa kaupunkiin, se ei heti löydä kirkonmenoihin samalla tavalla. Enpä tiedä. Molemmat esimerkkitapaukseni ovat kotoisin maalta ja asuvat nykyään kaupungeissa, ovat asuneet lukuisia vuosia. Aina he ovat kuuluneet kirkkoon, mutta eivät siellä juuri käyneet maalla asuessaankaan. Kun he eivät löytäneet kaupungissa kirkkoon heti, tarkoittaakohan kirkko, että se myöhemmin on sitten noin 70-vuotiaana.
Väitetään myös, ettei sunnuntai ole enää sellainen hiljainen päivä kuin ennen. Kaupat ovat välillä auki pyhisin, ja siivouspäivä tai remontti-into voi osua sunnuntaille. Mutta sunnuntai on yhä arkea huomattavasti rauhallisempi, kirkko ei vain kuulu leppoisaan sunnuntaioloon. Kaupatkin aukeavat sunnuntaisin usein vasta kahdeltatoista, joten kirkkoon ehtisi, jos tahtoisi.
Kirkosta on vieraannuttu, eivätkä nykyajan lapset opi kirkossa käynnin tapaa vanhemmiltaan. Yhteys luojaan ilmenee korkeintaan suuren hädän koittaessa, kuten Myyrmannin räjähdyksen jälkeisenä sunnuntaina.
Puhutaan hienosti arkipäivän kristillisyydestä, mutta ei sitä esiinny sunnuntaisinkaan. Suomalaisia kutsutaan tapakristityiksi, mutta uskonnolliset tapamme ovat yhä harvemmassa, kiinni erilaisissa juhlapyhissä ja -päivissä. Ketä jaksaisi kiinnostaa nousta kirkonmäelle sunnuntaina aamun valjetessa. Suositut joululaulutapahtumat puolestaan järjestetään kirkoissa iltasella, jolloin tilaisuuksiin ennättää kiitää arjen painama nykyaikuinenkin.
Esiin on nostettu ajatus, että sunnuntain jumalanpalvelus alkaisi nykyistä myöhemmin. Kello 11 ei järin kummene kymmenestä, mutta 12 voisi olla jotain. Ehkä. Ellei sitten päädytä kysymykseen, voiko edes olla jumalanpalvelusta, josta pitäisimme, joka kiinnostaisi.