Naisten väkivallantekojen kasvu on hälyttävä merkki. Roolimallit kehittyvät väärään suuntaan, ja siihen vaikuttaa usein alkoholi, mutta osansa on asenteillakin.
Suomen historian ensimmäistä naisenemmistöistä hallitusta kelpaa esitellä maailmalla, mutta samaan aikaan sukupuolten tasa-arvo näyttää etenevän sielläkin missä ei pitäisi. Naisten käyttämän väkivallan kasvu kertoo suomalaisen yhteiskunnan synkästä kääntöpuolesta. Roolimallien rikkominen ryyppäämällä ja hakkaamalla on väärä tie.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastot kertovat selvästä suunnasta. 1980-luvun alussa naisten osuus epäillyistä väkivaltarikoksista oli viiden prosentin vaiheilla. Nyt tuo luku on jo 10-15 prosenttia.
Silti edelleen ylivoimaisesti suurin osa suomalaisesta väkivallasta on miesten aikaansaannosta. Mutta tilastoissa ei ole kyse siitä, että miehet olisivat siistineet tapojaan, vaan naisten väkivalta on lisääntynyt.
Loppujen lopuksi kyse on suurimmalta osaltaan hyvin samankaltaisen ryhmän aikaansaannoksista. Isona selittävänä tekijänä taustalla on alkoholin ja muiden päihteiden väärinkäyttö ja yleinen syrjäytyneisyys, joka vie mukaan istuskelemaan ryyppyporukoihin.
Viime vuosina noin 70 prosenttia naisten tekemistä henkirikoksista selittää humalatila. Kuten Suomessa yleensä, väkivallan uhri ja tekijä ovat useimmiten toisilleen tuttuja.
Naisten väkivallan ja alkoholin yhteys ei sinänsä yllätä. Viina on synkentänyt lukuja muuallakin, olipa kyse lasten ja perheiden hyvinvoinnista, mielenterveysongelmista tai muista sairauksista. Alkoholin hinnan lasku näkyy tilastoissa selvänä piikkinä. Pitkäaikaistyöttömyys, köyhyys, yleinen syrjäytyminen ja päihteiden väärinkäyttö kulkevat usein käsi kädessä, ja nämä syy- ja seurausketjut voivat kulkea sukupolvelta toiselle.
Mutta ei kaikkea voi selittää alkoholin hinnalla tai yleisellä yhteiskunnallisella kehityksellä. Lopulta kyse on aina yksilöistä ja heidän asenteistaan. Pitäisi esimerkiksi olla päivänselvää, ettei alkoholi kuulu alaikäisille - ei edes keskiolut. Jokaisen on kuitenkin helppo havaita, että todellisuus on usein toinen.
Tämä näkyy sitten siinäkin, että nuorten tyttöjen osuus väkivaltarikoksista on kasvussa. Näissä tapauksissa kotien ja koulun kasvatusvastuu näyttää epäonnistuneen pahan kerran. On ilmeistä, että väkivaltaisen käytöksen roolimallit saadaan kotoa sekä muualta lähi- ja kaveripiiristä.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen arvion mukaan tässä saatetaan maksaa lamavuosien hintaa. Nyt 15-17 -vuotiaat tytöt olivat pikkulapsia lamavuosien keskellä, jolloin moni perhe ajautui taloudellisiin vaikeuksiin. Sekin todistaa osaltaan huono-osaisuuden jatkuvuutta.
Tyypillisin väkivaltaan sortuva nainen on keski-ikäinen ja syrjäytynyt. Sama pätee miehiin. Kyseessä on eräänlainen suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan varjomaailma ja ongelma, jonka ratkaisuun ei ole lääkettä löytynyt.
Silti jokainen väkivaltainen perhetilanne tai päihteisiin sortuminen ei ole tulosta syrjäytymisestä. Usein taustalla on puhumattomuus tai välinpitämättömyys. Miesten perheväkivalta on yleisesti tunnustettu ongelma, johon on ryhdytty hakemaan ratkaisukeinoja. Naisten väkivalta sen sijaan on asia, josta ei juuri ole edes puhuttu.
Jotta vinoutunut kehitys kääntyisi parempaan suuntaan, ensimmäinen edellytys on, että ongelman olemassaolo tunnustetaan avoimesti.