Suomen UE Forum:
www.q-elements.com/forum
Kun Jaana (nimi muutettu), 22, oli pikkutyttö, hän koki elämyksen, jonka vaikutus säteilee tähän päivään asti.
"Kuvataidekoulussa meidät vietiin piirtämään isoon metsäalan tehtaaseen, joka oli poistettu käytöstä. Kaverit lähtivät johonkin toiseen saliin, ja minua pelotti kauheasti olla siellä yksin. Muistan kaikki ne pöntöt... se oli ihan uskomaton paikka."
Kymmenisen vuotta myöhemmin lapsuuden uteliaisuus heräsi uudelleen. Hylätyt rakennukset alkoivat kiehtoa Jaanaa, ja hän löysi netistä aiheesta kiinnostuneita sielunsisaruksia ja siihen liittyviä kuvasivustoja. Koitti aika ryhtyä tositoimiin.
"Naapurikunnassa oli vanha tiilitehdas. Ajattelin, että se on pakko nähdä, ja menin sinne kaverin kanssa. Siitä se lähti. Aloin etsiä muita kohteita."
Nyt kohteita on takana kymmeniä: hylättyjä tehtaita, voimalaitoksia, tukkikouruja, omakotitaloja... ja nyt intohimolla on nimi: urban exploration, lyhyesti UE, suomeksi "urbaani tutkimusmatkailu" tai "urbaani löytöretkeily".
Oulussa pari vuotta asunut Jaana on yksi vähintään kymmenestä täkäläisestä UE-harrastajasta. Koko maan aktiiviseen ydinryhmään kuuluu satakunta urbaania löytöretkeilijää, pääasiassa 20-30-vuotiaita miehiä. Tarkasti ottaen heitä yhdistää vain halu havainnoida rakennettua ympäristöä epätavallisesta näkökulmasta. Yksityiskohtien osalta eroja on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Skaala ulottuu omakotitalobongareista teollisuusromantikkoihin.
"Jokaisella on oma katsantokantansa. Itse olen kiinnostunut enemmän vanhoista historiallisista rakennuksista. Aika moni tykkää nimenomaan teollisista komplekseista, mutta on myös harrastajia, jotka kuvaavat pelkästään maaseudun harmaantuneita torppia", Jaana kertoo.
Niin tosiaan, kuvaaminen. Se on olennainen osa UE:ta. Tosin tässäkin löytyy oman tiensä kulkijoita, joille riittää pelkkä paikan kokeminen, mutta suurin osa kulkee kohteissa kamera mukanaan. Otoksia vaihdetaan netissä, mutta suorituskeskeistä touhu ei Jaanan mukaan ole.
"Tärkeintä ei ole se, että menee johonkin autiotaloon, vaan se, mitä ajatuksia se herättää. Mitä täällä on joskus tehty, miksi paikka on hylätty, mitä ihmisille on tapahtunut, millaista työnteko oli ennen... Pelkkä tyhjä tila ei yleensä kiehdo, vaan esineet, ympäristö ja sen historia merkitsevät enemmän."
Niinpä monet arvostavat eniten pitkään hylättyinä olleita kohteita. Ja mikäli alkuperäistä esineistöä löytyy, on se aina plussaa.
"Mitä paremmassa kunnossa kohde on, sitä enemmän iloa se tuottaa. Jos vaikka löytää omakotitalon, joka on hylätty 30 vuotta sitten ja jossa on kaikki paikallaan, niin sillä on enempi arvoa kuin jos kaikki on laitettu hyrskynmyrskyn. Ikään kuin pysähtynyt aika."
Rakennustaidetta harrastava Jaana pitää UE:ta kulttuurihistoriallisesti antoisana. "Kohteet tarjoavat ihan erilaisen näkökulman kuin museot. Lisäksi me olemme yleensä ainoita, jotka dokumentoivat näitä rakennuksia siinä asussa kuin ne ovat ennen kuin ne puretaan."
Joissain tapauksissa UE-harrastajat ovat tehneet yhteistyötä museoihmisten kanssa, muistelee Jaana. Yleensä ottaen kohteita halutaan suojella. Ilkivallan, varkauksien ja graffitien pelossa paikoista ei huudella eikä osoitetietoja levitellä.
"Jos tieto leviää, sinne menevät vandaalit. Esimerkiksi eräs voima-asema oli ensimmäisillä käyntikerroilla kunnossa, mutta viime toukokuussa kaikki oli hajotettu. Se oli järkyttävää, enkä usko sen olleen nuorison tekosia. Kaikki oli hajotettu niin ammattimaisesti, ja kallis kupari oli viety."
Oulusta Jaana suostuu nimeämään vain kaksi kohdetta - Toppilan hakesiilon ja voima-aseman sekä Ainolanpuiston kupeessa olevan vanhan voimalaitoksen - ja nekin vain koska ne ovat menettäneet UE-arvonsa: kaikki on tärvelty tai muutettu.
"Eikä siinä ole järkeä, että annetaan valmis lista kohteista, kun ideana on löytämisen ilo. Jos joku kyselee sijaintitietoja, hän ei ole sisäistänyt koko hommaa."
Edellä kerrotusta käykin jo ilmi, että UE-väki on vastakkaisella puolen rintamaa kuin ilkivallan- tai graffitintekijät.
"Olen yllättänyt maalarin itse teosta. Kaveri lähti juoksemaan karkuun. Ja kesällä saimme muutaman pikkukaverin kiinni paikkojen tuhoamisesta. Mentiin sanomaan, että tuommoinen loppuu nyt", tomera neito kertoo.
Poliisin puoleen ei ihan heti käännytä. Siitä voisi koitua hankaluuksia löytöretkeilijöille itselleen, sillä he toimivat lain rajamailla: vaikka kohteet ovat hylättyjä, niihin tunkeutuminen voidaan tulkita esimerkiksi julkisrauhan rikkomiseksi. Jaana ei ole kuitenkaan kuullut tapauksista, joissa poliisin, vartijan tai omistajan kohtaaminen olisi johtanut poistumispyyntöä kummempiin seuraamuksiin.
"Aika hyvin ymmärretään, ettemme ole pahantekijöitä", hän sanoo. Siihen viittaa jo kuvauskalustokin.
Arkaluonteisuus lisää varovaisuutta. Moni UE-harrastaja karsastaa julkisuutta, eikä Jaanakaan halua lehteen kuvaansa tai tietoa opiskelupaikastaan - opinnot saattaisivat kuulemma kärsiä. "Ja Oulun kokoisessa kaupungissa haastattelu voi olla varma tapa saada kohteet suljettua."
Tämän lehden sivuilla esiintymisen motiiviksi voisi arvella halua hälventää ennakkoluuloja. "Ota pelkkiä kuvia, jätä vain jalanjälkiä", kuuluu urbaanin tutkimusmatkailun motto, ja siihen luottaa myös Jaana: "Mitään emme varasta, maalaa tai tuhoa."
Tämän virallisempaa eettistä normistoa harrastajilla ei ole. Periaatteessa jokainen määrittelee rajansa itse, mutta käytöskulttuurista kertoo Suomen UE-foorumilla käyty keskustelu. Suurin osa kirjoittajista ei rikkoisi mitään päästäkseen sisälle rakennukseen.
Jokainen myös päättää itse, millaisia riskejä haluaa ottaa. Autiotaloissa voi kohdata muun muassa sortumia, asbestia tai narkkareita. Ulkomailla urbaaneja löytöretkeilijöitä on kuollutkin.
"Olen lyönyt pääni joskus, mutta mitään sen pahempaa ei ole sattunut. Ei tämä mikään extreme-laji ole", Jaana sanoo. Monien muiden tavoin hän käy kohteissa mielellään kaverin kanssa. "Siltä varalta, että jotain tapahtuu."
Kovin isolla porukalla kohteisiin ei tavallisesti lähdetä, mutta harrastajien kokoontumisissa sellaistakin nähdään. Jaana on esimerkiksi osallistunut kahteen kiertokäyntiin Helsingin Hanasaaren nyt jo puretussa A-voimalassa.
Entä mikä olisi hänen unelmakohteensa?
"Japanilaiset hylätyt huvipuistot kiinnostaisivat, samoin eurooppalaiset vanhat linnat. Monia kiinnostaa Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden autioittama Prypjat, mutta sinne en ole suoralta kädeltä valmis lähtemään. Alueen näkee kuvissa niin läpikotaisin, ja riskit ovat suuret."
Ja kun haastattelunauha on purettu ja juttu lähetetty tarkastettavaksi, saapuu vielä viesti: "Aikaisemmasta poiketen en salli nimeni julkaisemista... haastattelun jälkeen ilmeni opiskeluuni liittyviä asioita, joiden takia nimeäni ei pitäisi julkaista lehdessä."
Varovainen pitää aina olla.