Alkaneesta vuosikymmenestä saattaa tulla suorastaan viheliäinen. Pienenevällä työikäisten joukolla pitäisi saada huollettua kovasti kasvanut huollettavien joukko ja pitää yllä hyvinvointiyhteiskunta.
Vuosituhannen vaihtuessa kymmenen vuotta sitten pelättiin tietokoneiden pysähtyvän ja kaikkien maailman kamaluuksien tapahtuvan. Joko vouhotus oli ylimitoitettua tai sitten niillä kaikilla miljardeilla, joita varautumiseen käytettiin, onnistuttiin estämään ihmiskuntaa koetteleva katastrofi. Siihen olisi kuulunut ydinvoimaloiden käyttöhäiriöitä, lentokoneiden putoamisia ja vahingossa laukaistuja ydinkärkiä.
Vuosituhat vaihtui. Ei katastrofia. Päinvastoin, Suomen jo viisi vuotta kestänyt vahva talouskasvu sen kuin jatkui. Pieni notkahdus tuli vuosikymmenen alussa, mutta kokonaisuutena meni suorastaan loistavasti aina syksyyn 2008.
Sitten romahti. Jälkiä putsaillaan yhä. Finanssikriisistä ja sen seurannaisista on kirjoitettu niin paljon, että olkoot tässä kohtaa pelkkiä menneen vuosikymmenen vitsauksia.
Vuosikymmenen vaihtuessa on kuitenkin syytä olla enemmän peloissaan kuin oltiin vuosituhannen vaihtuessa.
Alkaneesta vuosikymmenestä saattaa tulla suorastaan viheliäinen. Monta megatrendiä osuu tälle kymmenluvulle. Suuret ikäluokat poistuvat työelämästä samaan aikaan, kun maa toipuu syvimmästä lamastaan rauhan aikana. Työvoiman tarjonta on muutaman vuoden päästä kysyntään nähden liian vähäistä, mikä korostuu myös sen takia, että tämän laman työttömiksi jättämistä liian moni ei työllisty enää koskaan.
Sukupolvi vaihtuu tehtaissa, politiikassa, kunnissa, maakunnissa. Pienenevällä työikäisten joukolla pitäisi saada huollettua kovasti kasvanut huollettavien joukko ja pitää yllä hyvinvointiyhteiskunta.
Murehtia voi sitäkin, pysyykö Suomi yrityksille houkuttelevana paikkana, jos pulaa on työvoimasta ja jos hyvinvointipalvelujen ylläpitämiseksi täytyy työtä ja sen teettämistä verottaa huimasti. Kustannustaso pysyy pakostakin niin korkeana, että vaikea on ottaa leipä kilpailluilta kansainvälisiltä markkinoilta.
Tähän mennessä maan viisaat ovat lähinnä tyytyneet käyttämään laskimiaan määritelläkseen, kuinka paljon veroja pitää kerätä ja keiltä, jotta kaikki sosiaali- ja terveysetuudet kyetään kattamaan.
Kyllä rahan riittävyys on suuri ongelma, kieltämättä. Mutta yhteiskuntarauhasta voi tulla niukkuushyödyke siitäkin, kun jo kenties tällä vuosikymmenellä täytyy päättää, mistä yhteiskunnan tarjoamista nykyisistä maksuttomista palveluista pitää luopua.
Vaikka työikä on isolla joukolla takana, äänestysikää on vielä kosolti edessä. Kunnallisessa päätöksenteossa se voi tarkoittaa huomion keskittymistä hoiva- ja vanhuspalvelujen kehittämiseen lasten ja nuorison kustannuksella. Kun jokaista junioria kohti on kaksi senioria, voi olla, että vanhainkodin remontti ajaa joka kerta homekoulun korjaamisen ohi. Molemmat tunnustetaan tarpeellisiksi, mutta ensin mainitun takana on enemmän poliittista voimaa.
Valtiollisessa tasolla voi verotus kääntyä jyrkästi kohti palkka- ja yhteisöverotusta, jotta eläkeläisten verotusta voidaan vastaavasti keventää. Ja se tapahtuu demokraattisten pelisääntöjen mukaisesti. Hyväkuntoisilla senioreilla on aikaa ja kiinnostusta yhteiskunnalliseen osallistumiseen.
Jos tähän saakka on vitsailtu kunnanvaltuustojen suurimman puolueen olevan virkamiespuolue, kymmenen vuoden päästä suurin voi olla eläkeläispuolue, ei välttämättä sen nimisenä.
Sikäli kuin ennustaa uskaltaa, tällä vuosikymmenellä keskustellaan vakavasti siitä, pitäisikö äänioikeusikärajaa laskea ja ottaa vastaavasti äänioikeus pois tietyn iän jälkeen, jotta poliittista valtaa käyttäisi aina aktiiviväestö.
Miten aktiiviväestö sitten määritellään, siitä syntyykin aikamoinen nujakka.
Sitten sananen ihan muusta eli Sellon veriteoista.
Ibrahim Shkupolli tappoi entisen naisystävänsä ja tämän neljä työtoveria ampumalla heitä pistoolilla heidän työpaikallaan. Sen jälkeen mies tappoi itsensä. Vuosi päättyi murheellisesti.
Teon järjettömyyttä on vaikea sanoin kuvata. Shkupolli oli raukka, joka kosti oman epäonnistumisensa viattomille sivullisille. Hän oli eronnut naisystävästään puolitoista vuotta sitten ja vainonnut tätä siitä lähtien. Kun vainoaminen ei Suomessa ole rikos, Shkupollille ei voitu tehdä mitään.
Viimeistään nyt pitää aseiden myyntiin ja saatavuuteen puuttua lujin ottein. Shkupollin tapaisia hulluja voi olla liikkeellä muitakin. Lisäksi vainoaminen on kriminalisoitava. Niin on tehty useassa muussa EU-maassa.
Mikään ei tuo Shkupollin tappamia ihmisiä takaisin. Omaisten ja läheisten tuskaa saattaisin sentään hiukan lievittää tieto siitä, että viranomaiset viimeinkin ryhtyvät ponteviin toimiin estääkseen kaiken maailman sekopäitä hankkimasta itselleen tuliaseita.
**
Uudet säännöt rauhoittivat rakettien poksauttelua vuoden vaihtuessa. Aivan vammoitta ei päästy tälläkään kertaa. Suomalaiset juhlivat perinteisellä tavalla: aikuiset ottavat naulan päähän ja vähän nuoremmat noitapillin silmään.