Vedenkorkeudet ovat alkaneet nousta eri puolilla Pohjois-Pohjanmaan jokia. Yksi tulvivista joista on Nivalan keskustan läpi virtaava Malisjoki.
Torstaina joessa oli jääpato keskustan yläpuolisella osuudella. Pelastuslaitos joutui siellä pumppaushommiin, kun vesi nousi Asunmaantien kohdalla tulvakorkeuteen ja ehti kastella yhden talon kellarin.
Perjantaina jäät pakkautuivat aiemmilta tulvakeväiltä tuttuun tapaan terveyskeskuksen sillan kohdalle. Ja varsin tuttua on sekin, että vesi on kivunnut ensimmäisten piharakennusten tasalle.
Jäitä vaikuttaisi kasaantuneen tänä keväänä huomattavan paljon. Merkille pantavaa on se, että joen alajuoksulla jäät ehtivät sulaa noin viikko takaperin sen verran, että terveyskeskuksen kohdalla pääsi ensimmäinen virvelöijä heittämään uistinta rantavesiin.
Tarina ei kerro, saiko kalastaja ärsytettyä haukea kevättouhuissaan niin paljon, että se olisi tommannut uistimeen.
Sen tarina ja perjantai-iltana otettu kuva kertovat, että juuri nyt virvelöimään ei ole asiaa.
Sen sijaan pelastuslaitos varautui jo perjantaina nousevaan veteen tuomalla terveyskeskukseen valmiiksi pumppauskalustoa. Toistaiseksi pumppaamiselle ei ole ollut tarvetta.
Lukijat ovat kuvanneet tulvavesiä ja kelirikkoa pohjoisessa.
Lähetä kuvia ja videota tulvatilanteesta ja kelirikosta numeroon 13222 tai verkkolomakkeen kautta.