Ennätysturska ja kalastaja Tom Mattson
Kuva: Fredrik Lundberg
Vuoden 2014 suurin kalasaalis oli 21,04 kilon painoinen turska.
Ennätyskalojen rekisteriin on kirjattu maan suurimmat kalat vuodesta 2000 eteenpäin.
Vuonna 2014 tehtiin yhdeksän uutta ennätystä.
Vedetä nostettiin muun muassa 2000-luvun suurin järvitaimen, jolla oli painoa peräti 10,42 kiloa.
Listalle hyväksyttiin myös uusia lajeja: sinisampi sekä valkoevätörö. Suurkalojen listalta puuttui myös turska.
Asia korjaantui, kun ammattikalastaja Tom Mattson nosti ennätysturskan Ahvenanmereltä viime vuoden heinäkuussa.
Ennätyskalarekisteriin kerätään tietoja kaloista ja ravuista. Rekisteriä kerää Suomen ennätyskalalautakunta.