Eduskunnan työ on sekaisin alun toista nelivuotiskautta.
Kohu salaperäisestä vaalirahoituksesta heitti kansanedustuslaitoksen huimaan pyörteeseen keväällä 2008.
Kansa ihmetteli tuolloista eduskuntaa, joka silmien edessä upposi yhä syvemmälle hetteeseen. Ilmeni epäilyjä jopa suoranaisesta lahjoman ottamisesta. Tuomioita luettiin muutama viikko sitten.
Vaalituen päälle rysähtivät tiedot eduskunnan hisseissä ja portaikoissa harrastettavasta seksuaalisesta häirinnästä.
Pahimpien kähmintäväitteiden vallitessa tekijöitä alettiin nimittää keski-ikäisiksi kalapuikkoviiksimiehiksi.
Muutama kansanedustaja vei väitteet Julkisen sanan neuvostoon ja käräjille saakka.
Tavallinen politiikan seuraaja ymmärsi, että kyse on hirvittävästä ylähuuleen kohdistuvasta herjaamisesta. Symmetrisesti leikatut viikset kun eivät itsessään tee pahojaan.
Puikkoviiksisyyden viimeisiä haivenia kammataan parhaillaan Helsingin hovioikeudessa.
Sirkusvaikutelma vahvistui, kun silloinen pääministeri Matti Vanhanen haastoi oman toimen ohessa naisystäviään oikeuteen.
Jämäkästi hän yksinhuoltajia voittelikin.
Toilailujen seuraaminen muuttui epäuskoiseksi hohotukseksi kansakunnan olohuoneissa. Eihän tämä ole tottakaan.
Kansanedustajat näyttivät tekevän itse sen, mitä ennen oli voitu katsella pilapiirroksissa.
Keväällä 2011 äänestettiin Arkadianmäelle tuore kahdensadan sakki. Kyllästynyt kansa valitsi useita uusia kasvoja.
Nykyiselle eduskunnalle on nostettava hattua entisten virheiden välttämisestä.
Vaikuttaa siltä, että maakunnan huonekalukauppiaiden tarjoamasta voitelusta on päästy eroon. Kansanedustajat tekevät vaalirahoitusilmoitukset aiempaa huolellisemmin ja ajallaan.
Muu ei toisaalta olisi mahdollistakaan. Pakko on moraalin kestävä perusta.
Arkadian arki lienee kohentunut siinäkin, ettei kukaan ole raportoinut kiilusilmäisestä tissien tuijottelusta eikä pyllylle taputtelusta.
Tyhmähän se on, joka vanhat virheet toistaa.
Nämä ovat tehneet uusia.
Jatkuvien mokailujen vuoksi eduskunta ei ole saanut oikaistua julkisuuskierrettä alaspäin. Kun on kerran sysätty liikkeelle, vauhti vain yltyy. Tämän luonnonlain eteen laitos näyttää joutuneen.
Muutama kansanedustaja on jatkanut mekkaloinnillaan sitä mihin edelliset toilailijat jäivät.
Hieman yli vuoden vanhassa eduskunnassa on keritty solkottaa humalassa, päätyä vieroitushoitoon, toivottaa homot Ahvenanmaalle ja unohtaa asiakirjoja moottoripyöräjengin luolaan.
Yllättävin maineen murentaminen sattui tällä viikolla. Kansanedustaja Jussi Halla-aho kyseenalaisti klassisen opin vallan kolmijaosta.
Korkein oikeus tuomitsi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, siis rasismista.
Halla-aho julisti tuomionsa muutaman tyypin höpsis-mielipiteeksi, vähän niin kuin jonninjoutavaksi. Päätös kuitenkin perustui Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaan.
Vähättely on häijyyden huippu. Äänestäen valittu kansanedustaja ryhtyy selvin päin ja auringonpistoksetta epäilemään demokratian peruspilareita.
Kun muuhun ei enää kyennyt, Halla-aho jätti hallintovaliokunnan puheenjohtajuuden.
Populistisessa puolihulluudessa unohtuu, että talossa tehdään myös oikeata työtä. Suomen tärkeintä.
Jottei käsitetä väärin, korostan myös perussuomalaisten joukossa olevan työhönsä keskittyneitä kunnon kansanedustajia.
Mutta niin kauan kuin keskenkasvuiset humu-ukot pullahtelevat näkyville, eduskunnan maine kärsii. Se on taivaallinen totuus.