Ollaanpa Irakin sodasta mitä mieltä tahansa, George W. Bushia on pidettävä ainakin ajoituksen mestarina. Hän ymmärsi, että kun kerran Irakiin on pakko hyökätä, se on parasta tehdä juuri nyt, jotta pääsee parhaiten otsikoihin.
Toki hän osasi ottaa kaiken irti julkisuudesta jo ennen varsinaisen sodan alkua uhittelemalla etukäteen melkein vuoden päivät. Se alkoi jo kyllästyttää, joten viimeistään nyt tarvittiin tositoimia.
Aika oli otollinen myös siksi, että Kaija Variksen doping-käryn pahin kohu on jo ehtinyt laantua. Jussi Ahteen sekoilut kuuluisalla huumevideolla on nähty, kuultu ja keskusteltu. Eduskuntavaalit on pidetty. Tony Halmeen hölmöilyihin on melkein ehditty tottua ja hän on alkanut akkamaisesti pyydellä niistä pahimpia jo anteeksikin.
Toisaalta hallitusneuvottelut eivät ole vielä päässeet kunnolla alkuun eikä edes uusi eduskunta ole saapunut pällistelemään Arkadianmäelle. Jääkiekon pudotuspelitkään eivät ole vielä kiivaimmassa vaiheessaan, ja MM-kisojen alkuun on aikaa. Edes euroviisut eivät vielä kuumenna tunteita.
Hetki oli siis täsmälleen oikea hyökkäykselle Irakiin, yhtä täsmälleen kuin kaikki sodassa käytettävät täsmäaseet. Juuri tällä viikolla ja vielä tämän viikonvaihteen ajan Irak hallitsee uutisia ja lööppejä, ja joku jaksaa olla siitä kiinnostunutkin. Everstit päivystävät uutisstudioissa ja ulkomaantoimittajat särisevien linjojen päässä kuka missäkin.
Kokemuksesta kuitenkin tiedämme, että mitä kauemmin sodat kestävät, sitä varmemmin niistä tulee tylsää jurnutusta, afganistanismia eli tshombea, kuten ennen vanhaan sanottiin. Tunnetuin esimerkki lienee Vietnamin sota, jota kesti ja kesti, vuodesta toiseen, vaikkei se lopulta kiinnostanut muita kuin amerikkalaisia elokuvaohjaajia.
Millaisia lööppejä mahtoi olla kioskien seinissä vaikkapa vuonna 1639, kun kolmikymmenvuotista sotaa oli käyty jo 21 vuotta ja sitä oli yhdeksän vuotta jäljelläkin? Puhumattakaan vuodesta 1390, jolloin 116 vuotta kestäneestä satavuotisesta sodasta oli takana 53 vuotta ja edessä vielä 63 vuotta.
Nykyaikainen sodankäynti on sen verran rivakampaa, että Irakissa ei päästä lähellekään näitä klassikkolukemia. Julkisuuteen mahtuu yksi iso uutinen keskimäärin viikoksi. Katsotaanpa vain, miten käy George W. Bushin julkisuusarvolle, jos Paavo Lipponen kieltäytyy menemästä hallitukseen. Saddam Hussein saa väistyä ulkomaanosastoihin ja takasivuille, kun Anneli Jäätteenmäestä tulee pääministeri. Jopa seuraava suomalaisurheilijan doping-käry riittää syrjäyttämään Irakin sodan muutamaksi päiväksi, samoin lukuisat kesähäät, rakkauslapset, rääkätyt koiranpennut ja Hjallis Harkimon seuraava tyttöystävä.