Ulkopuolisten on vaikea ymmärtää, kuinka vaikeaa amerikkalaisille on ollut omaksua kansallisen sairausvakuutuksen kaltaista yhteisvastuuta. Esimerkiksi New Yorkin Harlemissa näkee päivittäin viiden korttelin matkalla kymmeniä pyörätuolissa istuvia diabetespotilaita, joilta on amputoitu jalkoja.
Ilman sairausvakuutusta he ovat voineet hakea apua verenkierto-ongelmiinsa vasta siinä vaiheessa, kun ensiapupoliklinikalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin amputaatio.
Terveyden romahtamista seuraa usein talouden romahtaminen. Sairaalat laskuttavat akuuttipotilaita lakisääteisestä hoidosta jälkikäteen, ja varattomilta kymmenien tuhansien dollarien sairaalamaksut menevät automaattisesti pakkoperintään.
Myös nykyisissä, työnantajien lain velvoitteella työntekijöilleen ottamissa sairausvakuutuksissa on suuria aukkoja. Muun muassa mielenterveyden hoito on lain vaatimuksissa jätetty pakollisen vakuutusturvan ulkopuolelle.
Kun ilman vakuutusta elävässä perheessä sairastutaan esimerkiksi syöpään, epävarman hoidon aloittaminen riittävän ajoissa tarkoittaa käytännössä kodin ja muun omaisuuden myymistä ja rankkaa velkaantumista.