Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt vuoden 2024 sivistyksen teemavuodeksi. Vanhastaan sivistyskäsitteellä tarkoitettiin ennen kaikkea käytöstapoja. 1800-luvun loppupuolella käsite sivistys laajeni koskettamaan läheisesti koulutusta. Sivistys liittyi oppineisuuteen ja yläluokkaisuuteen.
Yläluokkainen sivistyneistö myös määritteli sivistyksen. 1800–1900- lukujen taitteen tulevaisuusoptimismin yhteydessä sivistykseen liittyi näkökulma uuden teknologian mukanaan tuomasta paremmasta maailmasta. Puhuttiin sivistyskansoista, jotka olivat kehittyneitä ja vapautuneet luonnontilasta ja villeydestä. Näiden sivistysmaiden joukkoon Suomen tulisi päästä erityisesti koulutuksen avulla.
Suomalaista koulutusta kehitettäessä haettiin vaikutteita juuri noista sivistysmaista. Vaikutteita saatiin esimerkiksi saksalaisesta reformipedagogisesta liikkeestä, jossa keskiössä oli lukemisen rinnalla käytännön työ ja toiminta. Sivistykseen liittyi oppilaan toiminnallisuus ja aktiivisuus, jota voitiin soveltaa kaikessa koulutuksessa.
Saksasta vaikutteita saanut Johan Vilhelm Snellman moitti suomalaista elinkeinoelämää laaduttomaksi ja tehottomaksi. Snellmanin mukaan kansakunnan muuttamiseen sivistyskansan suuntaan tarvittiin sekä akateemista tietoa että käytännön taitoa.
Kansanopetuksen kehittäjänä tunnettu Uno Cygnaeus korosti koulutuksen kasvattavaa tehtävää. Sivistykseen liittyi henkilön kehittyminen vapaan tahdon kautta.
Kansakoulun liittyneellä käsityöopetuksella oli kasvatuksellinen tehtävä, mutta ei ammattiin valmentava tehtävä. Näin ollen Suomeen rakentuikin vahvasti kahtiajakoinen koulutus, sivistävä teoreettinen koulutus ja ammattiin valmentava koulutus.
Professori Oiva Kyöstiö halusi 1960-luvulla madaltaa koulutukseen jyrkkää sivistysjakoa. Koulussa hankitut tiedot ja taidot olivat yhdelle yleissivistävää toiselle ammattiin kuuluvaa tilanteen mukaan. Myös henkilön ammatikseen tekemä työ saattoi olla sivistävää, mikäli työ ylläpiti ruumiillista ja henkistä virkeyttä, toi tekijälleen sosiaalista arvonantoa, oli henkisesti mielekästä ja jossa henkilö pystyi kehittämään itseään ja työtään muuttuvissa olosuhteissa.
Nykyisin puhutaan jatkuvasta oppimisesta. Oppimien ei lopu tutkintoon, vaan jatkuu alati muuttuvassa työelämässä. Näin ollen myös tänään työntekoon tulisi vahvasti liittää sivistyselementti.
Eri aikakausina sivistykseen liitettyjä määreitä ovat olleet henkilön vapaasta tahdosta tapahtuva kiinnostus itsensä tiedolliseen ja taidolliseen kehittämiseen, totuudellisuuden tavoittelu sekä aktiivinen ja vastuullinen toiminta laajemman yhteisön parhaaksi.
Sivistykseen on liitetty usein myös sivistyneet käytöstavat, jotka nekin liittyvät usein vallitsevan yhteisön tapakulttuurin hallitsemiseen, mutta joita toisinaan on vaikeaa määritellä.
Aikakausien muuttuessa sivistyskäsitteeseen liittyy uusia näkökulmia, kun vanhat näkemykset osittain häviävät. Emme enää juurikaan puhu sivistyskansoista tai sivistymättömistä villeistä. Sivistyneistön ja muun kansanosan välinen ero vielä esiintyy, mutta olisiko kuilu madaltunut koulutustason laajennuttua.
Yhteiskuntamme on jälleen teknologien murroksen keskellä, kuten se oli 1800–1900-lukujen taitteessa. Tekoäly, digitalisaatio ja automatisaatio ovat osa elämäämme. Meillä ei kuitenkaan ole oikein käsitystä siitä mihin tekoäly on kehittymässä. Yritämme selvitä lisääntyvän tiedon ja propagandan välimaastossa.
Ihmiskunta on ymmärtämättömyyttään aiheuttanut ympäristöongelman, johon meidän tulee joko sopeutua tai pyrkiä estämään kohtalokas muutos uudella tiedolla ja uudentyyppisillä käytännön toimilla. Elämme hyvin yksilöllisyyttä korostavaa aikakautta. Eri yhteiskuntaluokkiin kiinnittyvän henkilökohtaisen kanssakäymisen sijaan sosiaalinen kanssakyminen on keskittynyt sosiaalisen median valtaväylille.
Tämän päivän sivistyskäsitteeseen voisikin liittyä kyvykkyys toimia kanssaihmisten kanssa rakentavassa vuorovaikutuksessa erilaisissa tilanteissa sekä näky toivottavasta henkilökohtaisesta ja yhteiskunnallisesta tulevaisuudesta. Lisäksi sivistykseen kuuluisi aktiivinen toiminta niihin pääsemiseksi.
Sivistyskäsite rakentuu kerroksittain aikakausien muuttuessa, ja nykyisessä ajassa sen tärkeys vain korostuu. J. V. Snellmanin yli sata vuotta siten esittämää näkemystä mukaillen voisimmekin ajatella, että tapakulttuurin lisäksi sivistyneen muutoksen tekemiseen tarvitsemme sekä akateemista tietämistä että käytännön osaamista.
Jari Laukia
filosofian tohtori, ammatillisen opettajakorkeakoulun johtaja, emeritus, Kerava