YK:n jäsenvaltioiden olisi tartuttava tilaisuuteen uudistaa maailmanjärjestö entistä toimintakykyisemmäksi. Uutta mahdollisuutta ei hevin tule.
Suomen kaltaisessa maassa YK on pelkkä lyhenne, jolla ei ole juuri kosketusta kenenkään omaan elämään. Monella muulla maailman kolkalla on toisin. YK:n paikallisista päämajoista koordinoidaan työtä, joka on usein kirjaimellisesti ratkaisevaa elämän ja kuoleman välillä. Maailmanjärjestön ja sen alajärjestöjen toiminta hädänalaisten hyväksi ja yhteiskuntien rakentamiseksi on sekä mittavaa että välttämätöntä, ja liian usein tämä arkinen työ unohtuu.
YK on paljon muutakin kuin New Yorkin päämajassa kokoontuva, usein eripurainen ja epäjohdonmukainen yleiskokous ja turvallisuusneuvosto. Mutta jos päämajan työ halvaantuu, heijastuu se kaikkialle muuallekin.
Kofi Annan on pääsihteerinä kohonnut poikkeuksellisen arvostettuun asemaan, mutta kaikki eivät jaa tätä käsitystä. Yhdysvalloista on jo alkanut kuulua ääniä, joissa vaaditaan hänen eroaan. Taustalla ovat YK:n Ruokaa öljystä -ohjelmaan liittyneet korruptiosyytökset, joihin on kiusallisesti sotkeutunut myös Annanin oma poika, mutta myös Yhdysvaltain nykyhallinnon yleinen epäluulo YK:ta kohtaan. Lisäksi järjestön henkilöstön piiristä on kuulunut arvostelun ääniä.
Pääsihteerillä on jäsenvaltioiden enemmistön vankka tuki, mutta kritiikki ei ainakaan helpota Annanin edessä olevaa urakkaa. Hänen asettamansa arvovaltainen paneeli on juuri julkaissut maailmanjärjestön uudistamiseksi ehdotukset, joita pidetään tärkeimpinä sitten YK:n perustamisen 1945.
Lähtökohdan vaikeutta kuvaa, että Annan joutui valitsemaan paneeliin vain sellaisia henkilöitä, joilla ei enää ole virallista poliittista asemaa. He ovat näin vapaita hallitustensa näkemyksistä, mutta kääntäen tästä seuraa se, että myös hallitukset ovat vapaita paneelin näkemyksistä. Kuitenkin ehdotukset muuttuvat todeksi vain, jos jäsenvaltiot ottavat ne vakavasti.
Annan laskee paljon ensi vuoden syyskuussa YK:n päämajassa pidettävän huippukokouksen varaan. Siinä on määrä herättää uudelleen eloon vuonna 2000 laaditut kunnianhimoiset kehitystavoitteet, joista ollaan pitkälti jo jääty jälkeen. Lisäksi pääsihteeri toivoo, että siellä päästäisiin yhteisymmärrykseen YK:ta koskevista uudistuksista.
Käsillä on itse asiassa Annanin viimeinen tilaisuus saada todellinen muutos YK:ssa aikaan. Pääsihteeri on määrätietoisesti toimien kyennyt luomaan edellytykset YK:n uudistamiselle. Varsinaiset ratkaisut eivät kuitenkaan ole hänen, vaan jäsenmaiden käsissä.
Esimerkiksi turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden lisäys on asia, josta yhteisymmärrys on todella vaikeaa. Kaikki halukkaat eivät voi mahtua mukaan. Lisäksi viiden nykyisen jäsenen veto-oikeus pysyy, vaikka se perustuu vuoden 1945 rakenteeseen maailmassa.
On perusteltua, että Euroopasta Saksa tulee pysyvämmin mukaan, samoin Aasiasta talousjätti Japani, mutta myös Intian, Etelä-Afrikan ja Brasilian kaltaisilla tärkeillä kehitysmailla on suuri halu vahvistaa asemiaan. Kun paneelikin joutui jättämään kaksi vaihtoehtoista mallia neuvoston laajenemiselle, poliittisesti vaikea kiista on taattu.
YK:n toimintakyvyn tehostaminen kriiseissä on tarpeen, ja ylipäätään raportti tarjoaa reitin elvyttää maailmanjärjestö kohtaamaan uusia haasteita. Jos tilaisuuteen ei nyt tartuta, YK on tuomittu lamaannukseen. Se olisi suuri menetys.