Peräti 4 000 ulkomaista kerääjää poimii loppukesän ja tulevan syksyn aikana Pohjois-Suomen soilla ja metsissä. Vaikka joukko kyllä mahtuu Lapin ja Koillismaan maastoihin, toiminnassa tarvitaan pienten ja suuren törmäysten estämiseksi pelisääntöjä.
Siksi on hyvä, että kaksi suurinta ulkomaisten poimijoiden työllistäjää eli Lapin Liha ja Riitan Herkku ovat tehneet Lapin kylätoimikuntien kanssa yhteistoimintasopimuksen poiminnassa noudatettavista käytännöistä.
Aiempina vuosina ongelmia on tullut jonkin verran vastaan: poimijat ovat tulleet liian lähelle pihoja, metsiin on jätetty roskia, ja erityisesti hilloja on kerätty raakoina. Näistä epäkohdista pyritään nyt eroon yhteistoimintasopimuksella ja aiempaa paremmalla poimijoiden koulutuksella.
Osa ulkomaalaispoimijoista on osannut noudattaa näitä sääntöjä jo aiemminkin, mutta samaa pitää edellyttää koko joukolta. Mitä paremmin pelisääntöjä noudatetaan, sitä myötämielisemmin paikalliset asukkaat tulijoihin suhtautuvat. Samalla pitää todeta, että esimerkiksi raakojen hillojen poiminta ei ole thaimaalainen tai venäläinen keksintö. Sen tyylin taitajia on pohjoisen soilla tavattu jo paljon aiemminkin.
Tänä vuonna ainakin hillamaita koskevaa kyräilyä vähentänee viime vuoteen verrattuna se, että nyt ei ole tarpeen kamppailla yhtä vähäisestä saaliista: marjaa on nyt paremmin kuin vuosi sitten.
Lienee epärealistista olettaa, että yhteistoimintasopimus hävittäisi kerralla aiemmin vastaan tulleet ongelmat. Nelituhantiseen poimijajoukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä.
Hyvä olisi myös, jos yhteistoimintasopimus saataisiin vastedes vielä nykyistäkin kattavammaksi niin, että mukana olisi pienempiäkin marjanostajia ja ulkomaalaispoimijoiden työllistäjiä. Kaikkiaan ei ole mikään ihme, jos täysin vieraasta kulttuurista tänne saapuneet tulijat eivät aina kykene toimimaan niin kuin toivottaisiin.
Ulkomaalaiset marjanpoimijat ovat tulleet Suomeen varmasti jäädäkseen. Siitä huolimatta luonnonmarjoista saadaan talteen vain noin kymmenen prosenttia. Marjoja menee siten edelleen hukkaan satoja miljoonia kiloja. Samaan aikaan esimerkiksi suomalaisen puolukan ja mustikan kysyntä maailmalla on kasvussa. Kumpaakin viedään maailmalle nelisen miljoonaa kiloa vuodessa. Kun samaan aikaan vielä suomalaiset marjastajaikäluokat hupenevat, ulkomaisille poimijoille ei ole aihetta nyrpistää nenää.
paakirjoitus@kaleva.fi