Puolustusministerin puhe viittaa siihen, ettei Natoon mennä ainakaan tällä vaalikaudella.
Puolustusministeri Seppo Kääriäisen puhe Paasikivi-seurassa Helsingissä keskiviikkona oli tavanomaista kiinnostavampi. Se oli hallituksen jäsenen linjapuhe, jossa Suomen turvallisuuspoliittista asemaa tarkasteltiin jo tulossa olevan turvallisuuspoliittisen selonteon valossa. Kääriäisellä, jos kellä, on sen sisällöstä hyvää tietoa jo virkansa puolesta.
Puheessaan puolustusministeri näytti tosiasiassa jo kertovan vähintään hallituksen linjauksen Nato-jäsenyydestä: ei ainakaan tällä vaalikaudella. Hän ei rajannut vielä pois seuraavaa vaalikautta, mutta lähellä se oli. Valinta on vapaa, mutta tarvetta ei ole.
Puolustusministerin mukaan "pelkät ympäristötekijät" kuten Naton ja Venäjän syvenevä yhteistyö ja Baltian maiden tuleva Nato-jäsenyys eivät riitä perusteiksi muuttaa Suomen linjaa. Hän jätti kertomatta, mikä sitten riittäisi, ja siirsi todistustaakan muutostarpeiden pitävistä perusteluista niille, jotka vaativat poliittisen linjan muutosta.
Yhtä hyvin voisi sanoa, että todistustaakan pitäisi olla niillä, jotka tukevat nykylinjaa. Ennen nimittäin elettiin maailmassa, joka oli jakautunut kahtia toisilleen vihamielisiin blokkeihin. Suomi oli siinä välissä. Nyt Nato on Suomen ympärillä pohjoisessa (Norja), kohta etelässä (Baltia) ja likipitäen myös idässä, sillä Venäjän rooli sotilasliitossa muistuttaa jo ulkojäsenen asemaa. Käytännössä Naton vaikutuspiiriin kuuluvat pohjoisen pallonpuoliskon teollisuusmaat, eikä Suomi voi teeskennellä, ettei se olisi sellainen.
Mitä on liittoutumattomuus tällaisessa maailmassa? Kääriäisen puheen perspektiivi oli varsin kapea, eikä hän itse asiassa analysoinut lainkaan Naton laajaa roolia. Puolustusministeri peräsi selvityksiä jäsenyyden seurauksista kansantalouden ja nykyisen maanpuolustusjärjestelmän kannalta. Eikö näitä perusasioita sitten selonteon valmistelutyössä olekaan perattu?
Oleellisempaa olisi vastata esimerkiksi siihen, mikä on Nato-jäsenyyden ja Yhdysvaltain suhde. Yhdysvaltain nykyinen ulkopolitiikka on vastoin ehkä useimpien suomalaisten näkemyksiä, ja keskustelussa Suomen valinnoista olisi tehtävä selväksi, missä määrin Nato-jäsenyys jättäisi tilaa itsenäiselle päätöksenteolle. Tämä on monelle hyvin hämärää, sillä sotilasliitto tunnetaan Suomessa huonosti.
Kääriäinen viittasi nykyhallituksen ohjelmaan, jossa puhutaan sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Ministerin mukaan "tämä vaalikauden kattava linjaus" on monelta unohtunut.
Ministeri unohti kuitenkin itse hallitusohjelman seuraavan kappaleen, jonka mukaan hallitus arvioi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaisuutta laajemmin 2004 valmistuvassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Tähän asti on yleisesti ymmärretty, että tilanne arvioitaisiin aidosti. Näin ei ehkä olekaan. Selonteko linjaa turvallisuuspolitiikkaa vuoteen 2012 asti eli kahdeksan vuoden päähän. Se on nykymaailmassa pitkä aika. Hallitusohjelma lukitsee Nato-kannan täksi vaalikaudeksi, mutta selonteko voi lukita sen vielä ainakin vielä seuraavaksi vaalikaudeksi.
Ei Kääriäinenkään sulje jäsenyyttä pois, mutta hän asettuu selvästi nykylinjan taakse. Tällä linjalla on käsitetty myös presidentti Tarja Halosen olevan. Uusia avauksia ei näyttäisi olevan tulossa.
Suomen turvallisuutta ei uhkaa tällä hetkellä mikään, oltiinpa Natossa tai ei. Mutta jos päätetään jatkaa liittoutumattomana, tarvitaan myös perusteltu näkemys siitä, mitä koko liittoutumattomuus oikein tarkoittaa nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa.