Pääkirjoitus

Tar­ve­har­kin­ta aikansa elänyt

Takseja riittää tilaajille pääkaupunkiseutua lukuunottamatta hyvin muualla maassa joitakin poikkeuspäiviä lukuunottamatta.Tarveharkinta on toiminut.

Takseja riittää tilaajille pääkaupunkiseutua lukuunottamatta hyvin muualla maassa joitakin poikkeuspäiviä lukuunottamatta. Tarveharkinta on toiminut. Silti säännöstelystä luopumisen pitää ulottua alalle kuin alalle.

Omistaapa auton tai ei, lähes jokainen suomalainen joutuu ajoittain turvautumaan taksiin. Taksien merkitys on suuri yhtä hyvin kaupungeissa kuin maaseudulla. Sama pätee maailman kaikkiin maihin, ovatpa ne köyhiä tai rikkaita ja onpa niissä millainen yhteiskuntajärjestys tahansa.

Taksien saatavuus vaihtelee, mutta yleensä odotusajat eivät Suomessa veny kohtuuttomiksi, jos laskuista jätetään pois pääkaupunkiseutu tiettyinä päivinä ja tiettyinä kellonaikoina. Taksilupien määrä on tarveharkintaa käyttäen saatu varsin hyvin kohdalleen. Silti on ymmärrettävää, että taksiliikennettä pohtineen liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän enemmistö lopettaisi taksilupien määrän rajoittamisen.

Esityksen perusteluiden mukaan taksilupien määrän rajoituksille ei löydy perustuslain mukaista eikä elinkeinovapauden kannalta hyväksyttävää perustetta. Alalle pääsyn vapauttamisen katsotaan lisäävän taksilupien määrää, jolloin palvelujen saatavuus paranisi ja kilpailu lisääntyisi. Se on erittäin todennäköistä. Kilpailu on tehnyt hyvää monilla muillakin aloilla, vaikka sen avaamisen edellytyksiä on epäilty. Nyt on korkea aika lopettaa tiukka säännöstely taksiliikenteessäkin.

Taksiliitto pitää eriävässä mielipiteessään tiukasti kiinni tarveharkinnasta. Siitä luopuminen heikentäisi liiton mielestä asiakaspalvelun laatua ja turvallisuutta. Mitä palvelua, kysyvät asiakkaat ainakin Helsingissä - ja paikoin muuallakin. Osa kuljettajista muistaa nousta avaamaan oven ja huolehtimaan matkatavaroista, mutta tarveharkinta ei ole ollut ainakaan tähän mennessä mikään tae hyvästä palvelusta. Jotkut kuljettajat suhtautuvat edelleenkin asiakkaisiin kuin välttämättömään pahaan.

Työryhmä kiinnittääkin juuri osaamiseen huomiota. Tarveharkinnasta luopumisella ei poistettaisi taksiyrittämisen luvanvaraisuutta, vaikka ala avattaisiin yhä useammille halukkaille. Vastaavasti lupaehtoja kiristettäisiin esimerkiksi luvanhaltijan hyvämaineisuuden sekä kuljettajan ammattitaidon ja luotettavuuden osalta. Sellaisessa ei ainakaan asiakkaan kannalta ole huomauttamista.

Hyvämaineisuus edellyttäisi, että yrittäjän tausta on rikkeetön ja yhteiskunnan asettamat velvoitteet ovat tulleet hoidetuiksi. Vaikkapa perinnässä olevat verot voisivat ehkäistä taksiluvan saannin.

Alalle tulijoita riittää varsinkin suurehkoissa kaupungeissa. Niissä on lupien hakijoita enemmän kuin niitä tarveharkinnan perusteella myönnetään. Sellainen on vanhakantaista säännöstelyä, jonka ohi aika on ajanut.

Kilpailu ulotettaisiin myös hintoihin. Nykyisellään myös ne ovat säänneltyjä. Asiakkaan olisi tosiaan hyvä tietää etukäteen, mitä hän joutuu matkastaan maksamaan. Hintojen tulisi työryhmän mielestä olla selkeässä muodossa asiakkaan nähtävillä ja auton ulkopuolelle tulisi kiinnittää tieto esimerkiksi kilometrihinnasta. Avoin hinnoittelu on kilpailluilla aloilla tavallista, niin tavattomalta kuin käytäntö taksien osalta nyt tuntuukin.

Ruotsissa havaittiin aiheettomaksi taksiautoilijoiden pelko hintojen romahtamisesta säännöstelystä luopumisen jälkeen. Kukaan ei pysty pitkään harjoittamaan mitään ammattia tappiollisesti - ei Suomessa tai Ruotsissa sen enempää kuin missään muuallakaan.