Kolme virolaista kirjailijaa eri ajoilta ja erilaisin kohtaloin. Yhteistä on ainakin kulttuuripääkaupunki Tartto.
Juhani Salokantelen suomentama realistiklassikko A.H. Tammsaaren pääteos Koulutie on päässyt toiseen osaan, jossa päähenkikö Indrek Paas lähtee Tarttoon kouluun. Romaanikerronnan alla ovat kirjailijan omat kokemukset 1900-luvun alussa kuuluisassa Hugo Treffnerin kymnaasissa. Kritiikki on yleensä pitänyt romaanin antamaa kuvaa rehtori Mauruksesta todellisuusvastinetta kielteisempänä. Toki fiktiota kirjoittavalla sanataiteilijalla oli oikeus tähän karikatyyriin.
Kaikessa itsevaltaisessa omalaatuisuudessaan Maurus myös puolustaa "poikiaan". Taustalla on pyrkimys auttaa virolaisia kansan lapsia akateemiseen maailmaan. Köyhemmät saavat työpalvelua vastaan vapautuksen lukukausimaksuista. Vastapainoksi rehtori ottaa maksavia aatelispoikia ympäri laajan Venäjänmaan Puolaa ja Georgiaa myöten.
Näin käy Indrekillekin, hänestä tulee vakituinen järjestäjä ja valvoja, kun Vargamäeltä ei liikene enää rahaa lukukausimaksuihin. Silti isä-Andres odottaa poikansa valmistuvan julistamaan teossarjan nimen mukaisesti totuutta ja oikeutta.
Toisin kuin koululaisromaaneissa yleensä, Koulutiessä ei vallitse tulevaisuususkoinen optimismi, vaan pohjalla on raskas melankolia. Aivan kuin Tammsaare olisi tietoinen entropian laista paljon ennen kuin sitä oli keksittykään. Niin kuin kotitalo Vargamägi koko maailma on köyhtymässä. Miksei sitten rappeutuisi Mauruksen kymnaasi vanhenevan rehtorinsa mukana?
Teoksen johtomotiivi kirjavan kouluelämän esittelyn takana on Indrekin totuuden etsintä, nimen omaan painiskelu Jumalan olemassaolon kanssa. Päästyään ateistiseen varmuuteen hän kirjoittaa koulun lehteen nietzscheläis-darvinistisessa hengessä Jumalan tappavan artikkelin. Sen takia Maurus erottaa hänet. Indrek on nyt valmis jatkamaan matkaansa, mutta joutuu heti kieltämään uuden uskonsa saatuaan aikaan ramman pikkutytön ihmeparannuksen.
Ilmar Talven omaelämäkerran suomennos Kolme kotimaata on lyhennelmä kolmiosaisesta Tartossa ilmestyneestä vironkielisestä alkuperäisteoksesta (1997-99). Talve on eläkkeellä oleva Turun yliopiston kansatieteen professori. Tämä teos taustoittaa hänen vaiheitaan lapsesta lähtien. Kiinnostavimmat vaiheet liittyvät Talven opiskeluun Tarton yliopistossa, koska se tapahtuu samaan aikaan kuin Viron kohtalonvuodet 1938-44.
Talve oli jo nuorena mielipiteiltään vapaamielinen seuraten tarkasti maansa ja Euroopan politiikkaa. Hän suhtautui epäillen sekä kommunistien että natsien touhuihin, mutta oli kriittinen myös 30-luvun lopun Viron rajoitettua demokratiaa kohtaan. Konstantin Päts ei ole hänen sankarinsa. Hän muistuttaa, että uuden itsenäisyyden aikana henkiin herätetty ja pitkään hallituspuolueena toiminut oikeistolainen Isamaaliit oli Pätsin aikana ainoa sallittu puolue. Tietenkään Pätsin-Laidonerin diktatuuri ei ollut samanlaista kuin natsien lyhyt ja neuvostokommunistien pitkä terrori.
Talve sai lukunsa kutakuinkin valmiiksi, mutta joutui sitten viiden armeijan tavoittelemaksi. Hän vältti neuvosto- ja Saksan armeijan kutsunnat, mutta osallistui vapaaehtoisena ensin Viron kodinturvajoukkoihin ja palveli sitten Suomeen paettuaan JR47:n heimopataljoonassa Kannaksella. Vähän ennen Suomen ja Neuvostoliiton aselepoa 1944 virolainen pataljoona kuljetettiin rintamalle Itä-Viroon saksalaisten alaisuudessa, ja sitten Talve evakuoitiin Saksaan. Laivakin välillä torpedoitiin alta.
Paettuaan Tanskan kautta Ruotsiin Talve eli kuningaskunnassa 50-luvun loppuun. Tuolloin hän ehti käydä vielä Ruotsin armeijan kertausharjoituksissa. Sen jälkeen hän siirtyi Turkuun kansatieteen opettaja-tutkijaksi. Dramaattisista sotakokemuksistaan hän on jo kertonut humoristisessa romaanissaan Juhansonin matkat (1959, suom. 1961).
Talven omaelämäkerta on hyvin kerrottu ja kiintoisa jopa kuivan tieteen osalta. Humanistis-demokraattinen henki säilyi miehessä läpi elämän. Esimerkiksi Espanjaan hän matkusti vasta Francon kuoltua 1976.
Andreas Kalkun (Pääväraamat) on nuori Tartossa työskentelevä folkloristi, joka vapaa-aikoinaan laulaa äskettäin Oulussakin vierailleessa setolaisessa mieskuorossa Liinats'uraq, Kaupungin pojat. Hän on ensimmäinen setolainen taiderunoilija.
Taustana on rikas setojen kansanrunous, mutta Kalkunin lyriikkaan on enemmän vaikuttanut ortodoksisen uskon kuvasto, ikonit ja ristisaatot. Hänen ihanteensa tulevat lukeneisuuden kautta länsimaisen kulttuurin perinnöstä.
Nuori Apollo on narsisti kuten rakastettukin: "Nigra sum sed formosa" (Olen musta mutta kukkea). Uskon fyysisyys yhdistyy eroottisen ja seksuaalisen ruumiillisuuteen. Suhde naiseen ja Jumalaan yhdentyvät.
KARI SALLAMAA
Tänään tostaina 24.2. on
Viron kansallispäivä.