Taru sormusten herrasta -musiikkinäytelmän maailman ensi-ilta Toronton Princess of Wales -teatterissa henki suuren gaalan tunnelmaa torstai-iltana. Taksit kaarsivat jonossa teatterin ja televisiokameroiden eteen, salamat välähtelivät ja kaiken kruunasi punainen - tai tässä tapauksessa sininen - matto, jota pitkin Värttinäkin asteli suureen juhlaansa.
Ei nimittäin ole pikku juttu säveltää musiikki kaikkien aikojen kalleimpaan ja suurimpaan teatteriesitykseen maailmassa.
Vaikkei esitys aivan niin vaikuttava ollutkaan kuin 27 miljoonalla Kanadan dollarilla (noin 19 miljoonaa euroa) voisi kuvitella saatavan aikaan, otti ensi-iltayleisö toteutuksen hyvillä mielin vastaan. Täysi kaksituhatpaikkainen sali nousi esityksen loputtua osoittamaan suosiota seisaaltaan.
Lopputaputukset eivät kestäneet erityisen kauan, mutta brittiohjaaja Matthew Warchus ja kumppanit ansaitsivat ne. Jo pelkästään siksi, että onnistuivat mahdottomalta tuntuneessa tavoitteessaan rutistaa J.R.R. Tolkienin kolmiosainen jättieepos kolmeen ja puoleen tuntiin. Kukaan muu ei hommaan ole toistaiseksi uskaltanut tässä mittakaavassa ryhtyä.
Värttinän ja intialaissäveltäjä A. R. Rahmanin musiikki luotaa Keski-Maan tunnelmaa laulujen ja tapahtumia elävöittävän taustamusiikin muodossa.
Erityisen suomalaista tai intialaista musiikki ei ole, pikemminkin siinä on yleismaailmallisen etno- ja ajoittain myös popmusiikin piirteitä, jollaista kokonaisuutta ohjaaja kertoo toivoneensakin. Tarkoitus nimittäin oli luoda Keski-Maalle ihan oma musiikillinen maailmansa. Kokonaisuudeksi molempien erikseen säveltämät kappaleet on koonnut Christopher Nightingale.
Musiikista ei myöskään ilmene kumpi on mitäkin säveltänyt, kuten oli tarkoituskin. Välillä sentään haltiat kiekaisevat ilmiselvän värttinämäisesti. Musiikki soi myös kautta linjan liian kovaa ainakin suomalaiseen makuun.
Kaiken kaikkiaan lopputulos yhdistää perinteisen teatteri-ilmaisun, musiikin, sirkustemput, lavastuksen, puvut ja huippuunsa viedyn modernin teatteritekniikan aika ajoin hyvinkin näyttäväksi kokonaisuudeksi, mutta välillä tunnelma näyttämölle menee sekavaksi. Ehkä esitys sittenkin olisi voitu toteuttaa pienemmällä kuin 55 henkilön tiimillä.
Jotain hellyttävää oli siinä, että ensi-iltayleisölle tarjottiin väliajalla jäätelöpuikot, joita herrat smokeissaan ja daamit iltapuvuissaan tyytyväisinä myös nautiskelivat.
Kaikki oleellinen mukana
Mitään kovin oleellista ei näyttämöversiosta ole jäänyt pois. Frodo-hobitti ystävineen matkaa Keski-Maan halki tuhotakseen Sauronin valtasormuksen. Jollei Frodo onnistu, koko Keski-Maa tuhoutuu. Vaarat vaanivat, mutta ystävät pitävät yhtä, vaikka vihuliainen sormus alkaa houkutella kunnon hobittiakin.
Hobitit ovat rakastettavia ja urheita, haltiat kauniita ja ylhäisiä, mustat ratsastajat uhkaavia ja örkit nopeita, vaarallisia ja rumia. Entitkin liikehtivät näyttävästi pitkine koipineen, ja velho Gandalf putoaa sangen vakuuttavasti rotkoon. Taistelukohtauksissa riittää toimintaa, ja viiltääpä joku miekalla örkiltä päänkin poikki.
Ylitse muiden hahmoista nousee kuitenkin Klonkku, joka vääntelehtii skitsofreenisessa tuskassaan aarteen eli valtasormuksen perässä ja vangitsee yleisön huomion. Roolissa loistaa Broadwayllakin kannuksensa ansainnut Michael Therriault.
Tiukasta harjoittelusta huolimatta esitys kaipasi loppuun asti hiomista, eikä se tainnut olla ihan timmi vielä ensi-illassakaan, vaikka säädetty aika pitikin.
Vaihtelevaa kritiikkiä
Paikalliset lehdet ovat ahkerasti raportoineet tuotannon vaikeuksista asettua uomaansa. Vielä ensimmäisessä ennakkonäytöksessä helmikuun alussa esitys kesti viisi ja puoli tuntia.
Muutaman viikon kuluttua selviää, riittääkö Taru sormusten herrasta -musiikkinäytelmän vetovoima hitiksi asti.
The Lord of The Ringsin ovat nyt nähneet ennakkokatselut mukaan lukien sadat kansainväliset kriitikot. Kritiikki ei ole ollut pelkästään ylistävää. Esimerkiksi uutistoimisto AP:n arvostelijan Michael Kuchwaran mukaan musiikki on outo sekoitus hymnimäistä poppia ja folkpitoista New Age -musiikkia. Hänen mukaansa hämmentävä ja "erittäin pitkä" teatteri-ilta tarjoaa vain hetkittäin näyttävää spektaakkelia ja elegantteja näyttämökuvia.
Myöskään New York Timesin Ben Brantley ei ollut näkemästään erityisen vaikuttunut. Hänen mielestään liki kaikki - juoni, tarinan luonne ja katsojan kärsivällisyys - haihtuu taivaan tuuliin "kalliin, suurilta osin käsittämättömän" musikaali-illan aikana.
Sen sijaan brittiläisen The Times -lehden Sam Marlowe antaa teokselle neljä tähteä viidestä. Hänen mukaansa musikaali on rohkeasti toteutettu.