Tämän vuoden aikana 100-vuotista taivaltaan juhliva Oulun Tarmo esitteli sunnuntaina seuran lajeja Linnanmaan liikuntahallissa pidetyssä tammitapahtumassa. Urheilun yleisseurassa Tarmossa jäseniä on puheenjohtaja Juhani Törmälän mukaan noin 1 200 ja lajeja ainakin naisvoimistelu, jalkapallo, salibandy, pikaluistelu, pyöräily, nyrkkeily ja uutena mukaan tullut jousiammunta.
"Lajit vaihtelevat aina ajan saatossa. Joskus paini oli voimakas laji, jääpallossa pelattiin mestaruussarjassa", muistelee vuodesta 1978 lähtien seuran johtajana toiminut Törmälä.
"Tämä oli juhlavuoden avaustapahtuma. Varsinaiset juhlat pidetään syksyllä, lauantaina lokakuun 13. päivänä. Nyt halusimme esitellä seuran toimintaa, mutta päällekkäisyyksien vuoksi emme saaneet täyttä kirjoa lajeista", Törmälä huokaa.
Esimerkiksi nyrkkeilyssä ja pikaluistelussa oli tässä viikonvaihteessa TUL:n mestaruuskilpailut.
Törmälän mukaan Tarmon toiminta on tällä hetkellä hyvällä tolalla. Mukana on paljon innokkaita nuoria entisten aktiivien jatkoksi.
"Mm. naisvoimistelu on voimissaan: siinä olemme menestyneet valtakunnallisestikin hyvin. Mutta tärkeintä on saada nuoret liikkumaan, ja meillä on hyviä innokkaita nuoria tyttöjä paljon toiminnassa mukana", Törmälä sanoo.
Esimerkkinä hän mainitsee seuran varttuneempien naisten, Pohjanakkojen esiintymismatkan Kanariansaarille vuonna 2005 Kultaisen iän voimistelufestivaaleille.
"Toisaalta tällaisessa yleisseurassa on koko ajan pientä liikettä jäsenistön keskuudessa. Perustetaan uusia erikoisseuroja, joihin yleisseurojen jäsenet menevät. Se on luonnollista toimintaa, mutta lähtevien jäsenten menetystä ei ihan hetkessä voi yleensä paikata", Törmälä huokaisee. Esimerkkinä käy uudelleen toimintansa aloittanut ONS, johon Tarmosta siirtyi yksi valmentaja mukanaan muutama nuori nyrkkeilijä.
Sunnuntain lajinäytöksessä Pohjanakkkojen lisäksi esiintyivät 6-8-vuotiaat tytöt näytöksellä "Keikalle kiire", 10-11 vuotiaat tytöt "Vaarallinen tehtävä" sekä 14-16-vuotiaat työt TUL:n mestaruuden tuoneella esityksellään "Arvoituksellisen hymyn jäljillä".
Lisäksi pytyillä palkittiin nuoret urheilijat Niko Räsänen (SM 3.) ja Saila Lehtonen, seuraan parhaina urheilijoina Risto Airaksinen (suunnistus) ja TUL:n mestaruuden voittaneet 14-16- ja yli 18-vuotiaiden naisten tanssiryhmät .
Valmentajista/ohjaajista palkittiin kiertopalkinnolla Kati Matinlauri, Mirva Saarela ja Paula Loukkola. Ahkeria jumppaajia olivat Hanna-Maija Kemppainen ja Anni Korhonen, ja talkoolaisista innokkaimpana palkittiin Maija-Liisa Tihinen. SPL:n hopeisen ansiomerkin sai Jari Marjala. Kaikkiaan palkittuja oli 32 tarmolaista.
Oulun Tarmo järjestää helmikuun 10.-11. päivinä sprintteriluistelijoiden SM-kilpailut Raatin kentällä 400 metrin radalla.