Jokaisella meistä on joitain kokemuksia sairaanhoidosta. Omat kokemukseni saivat toivomaan, etten sairastuisi enää ikinä uudestaan ja vanhuuskin loppuisi äkkikuolemaan. Viimeaikaiset selvitykset tukevat tätä ajatusta.
Muistatteko sattumoisin, kun kristillisten Päivi Räsänen viime syksynä sai kivuliaan sairaskohtauksen ja joutui sairaalaan. Räsänen hoidettiin nopeasti ja asianmukaisesti, ja hän palasi työelämään jo muutaman viikon kuluttua. Allekirjoittanut sai vastaavan kohtauksen samaan aikaan. Arvatkaapas kumpi pääsi välittömästi leikkaukseen?
Viime aikoina on jälleen puhuttu sekä potilaiden että sairauksien priorisoinnista. Oys linjaa, ettei "sairaalan tarvitse tarjota hoitoa kaikille halukkaille. Kansalaisten halu on eri kuin lääketieteellinen tarve" , sieltä sanotaan. Tässä kuljetaan erittäin ohuella jäällä. Kenen valtaan jää valita hoitoa tarvitsevat?
Itse jouduin odottamaan leikkausta puoli vuotta, jossa jokainen päivä oli liikaa. Uskon jopa, että ilman sinnikkään työpaikkalääkärin kiirehtiviä lähetteitä, odottaisin yhä paranemista kotona. Eräs sairaanhoitaja neuvoi aina soittamaan erikseen lähetteen perään, "koska ne tuppaavat unohtumaan tuonne faksiin." Mielessä kävivät ne monet, monet ihmiset, joilla ei ole sinnikästä työpaikkalääkäriä, tai he eivät pysty itse vaatimaan hoitoa itselleen. Maalaisjärkikin sanoo, ettei luonto paranna kaikkea ja leikkausjonossa oireet vain pahenevat.
On päivän selvää, kumman hoitomenettely tuli yhteiskunnalle loppujen lopuksi halvemmaksi, minun vai Räsäsen. Jos yhteiskunnalla on varaa makuuttaa ihmisiä kotona, sen sijaan, että heidät hoidetaan mahdollisimman pian kuntoon, niin nostan kädet pystyyn. Priorisoidaan vain hoidettavia. Moni on sitä paitsi mielellään kotona näinä yt-neuvottelujen ankeina aikoina. Niin kauan kun kyse on ihmisen terveydestä, ei kenelläkään ole valtaa leikkiä jumalaa. Tämä koskee myös mielenterveyttä.
Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) on ehdottanut sairaanhoitopiirien lakkauttamista. Tällä hetkellä erikoissairaanhoitoa tarjoavia sairaanhoitopiirejä on 20, mutta uuden mallin mukaan tulevaisuudessa Suomessa olisi peräti 40--60 terveysaluetta. Tuohan kuulostaa hyvältä, erityisesti, jos kaikki alueet tuottavat peruspalvelut ja valtaosan erityispalveluistakin, kuten hurskaasti luvataan.
Jos taas tarkoitus on keskittää erikoissairaanhoito entistä suurempiin yksiköihin, hoidon saaminen hankaloituu. Lähetteitä otetaan käsittelyyn entistä tiukemmalla haravalla ja ihmisiä pidetään perushoidon piirissä eli kotona.
Risikko hahmottelee, että uudet alueet perustuisivat luonnollisiin asioimis- ja työssäkäyntialueisiin. Tämä kuulostaa myös paperilla hyvältä, mutta jotenkin vaikuttaa siltä, että välimatkat pitenisivät entisestään. Eli "uudet erikoissairaanhoidon asioimisalueet" tarkoittaisivat käytännössä sitä, että jos vaikkapa oma lapsi sairastuisi vakavasti, hän joutuisi hoitoon satojen kilometrien päähän. Pitäisikö vierailuajat hoitaa puhelimella?
Joidenkin kommenttien mukaan sairaanhoitopiirien lakkautus merkitsisi paluuta vanhaan. Takavuosina Suomessa oli tiheä aluesairaaloiden verkosto. Onko paluu menneeseen todella järkevää vai eikö todellakaan ole olemassa parempia hoitokeinoja? Yksi asia on varmaa; sairaimmat ja heikommat joutuvat jälleen maksumiehiksi.
carita.forsman@kaleva.fi