Urheilevaa ihmiskuntaa yhdistävä suuri ajatus on ja pysyy, vaikka ajan saatossa muokkaantuu. Olympialaisissa tärkeintä ei ole voitto, vaan isotakapuolisen unkarilaisen osallistuminen finaaliin.
Kielisukulaisia haukkumalla on turha peittää tosiasiaa. Suomi sai Ateenan olympialaisista kaksi hopeamitalia. Suomalaisten urheilijoiden mukana olleiden 245 000 urheilujohtajan varsinainen työ alkoi, kun kisatuli sunnuntaina sammui.
Pitihän johtajien rehkiä myös kisojen kuluessa jakamalla sisupuukkoja menestyjille, mutta sellaisia ei ilmaantunut. Karaistut teräaseet jäivät ojentamatta. Johtoryhmän kisat kuluivat paiskiessa ouzoja hommia .
Sunnuntaina urheilujohtajista 244 999 otti taskulaskimensa ja antoi sormien juosta numeroilla. Ilkka Kanerva nojasi hotellin ovenpieleen ja odotti tulosta.
Laskutoimituksessa kävi ilmi, että haaveillun 40 prosentin onnistumisen sijaan tulikin 20 prosentin voittotaso. Haaveen ja todellisuuden välissä on 50 prosenttiyksikön hankalasti ylitettävä suomaasto.
Johtajia ei riemastuttanut, että edessä oli yleisurheilumaajoukkueen ylivoimaisesti menestyksekkäin matka, kotimatka. Ateenasta lähdettiin allapäin.
Paljon on nyt muututtava urheiluelämässämme. On mentävä peilin eteen. Katsottava totuutta silmiin. Kumminkin ensin on muutettava rahoitusjärjestelmä.
Suomalainen yleisurheilu ei saa tarpeeksi rahaa. Järkeily perustuu urheilijoiden antamiin osoitetietoihin. Yhdenkään posti ei kulje suuntana Seaside Plaza, Monaco, jossa kaikki todelliset suomalaishuiput oleskelevat.
Ateenan mitalisteista 50 prosenttia asuu nälkämaan perukoilla Suomussalmella. Toinen puolikas tulvan huuhtomalla Pohjanmaalla. Ei vetele.
Kaivetaanpa käyttöön malli Niilo Tarvajärvi. Tarva yritti voimiensa päivinä kustantaa joulumaan keräämällä jokaiselta kansalaiselta markan.
Jos jokainen suomalainen laittaisi pottiin 10 euroa, olisi yleisurheilu pelastettu. 52 miljoonalla eurolla lentokoneellinen urheilijoita muuttaisi parempaan osoitteeseen. Menestys voi olla postiluukusta kiinni.
PETRI LAUKKA petri.laukka@kaleva.fi