Sovinto veropaketista oli merkittävä saavutus EU:n valtiovarainministereille. Se tukkii petoksia ja veronkiertoa.
Euroopan unionin valtiovarainministerit onnistuivat tiistai-iltana vihdoin siinä, mitä on yritetty tuloksetta jo 1980-luvun lopulta saakka. Näin kauan siis kesti sopia siitä, että kaikki unionin kansalaiset maksaisivat veroja talletustensa korkotuloista.
Niinhän kaikki jo nyt tekevät, jos käyttäytyvät niinsanottujen tavallisten kansalaisten tavoin. Systeemi on kuitenkin vuotanut kuin seula; rahoja on voitu siirtää rajojen yli paikkoihin, joissa niiden perään ei ole huudeltu.
Tiistainen sovinto on merkittävä kahdessa mielessä. Ensinnäkin asia sinänsä on tärkeä jo itsessään, ja toiseksi se lisää unionin uskottavuutta. Ei nimittäin anna erityisen dynaamista kuvaa, jos jotakin asiaa pitää roikottaa neuvottelupöydällä toistakymmentä vuotta ilman, että lopputulos näyttäsi olevan lähimaillakaan.
Ongelmana on ollut muun muassa se, että ilman EU:n ulkopuolisen Sveitsin mukanaoloa sopimuksella ei olisi paljonkaan merkitystä, rahoja kun siirtyisi sukkelasti sikäläisiin pankkiholveihin ja tiukan pankkisalaisuuden taakse.
Nyt Sveitsin rooli on yhä jossain määrin epäselvä. Se on kuitenkin tulossa mukaan edellyttäen, että tietyt ehdot täyttyvät. Vaikeutena ei ole niinkään vero itsessään kuin sen kannon vaatima, lähes pyhänä pidetyn pankkisalaisuuden raottaminen. Sveitsin ohella huoli pankkisalaisuudesta on koskenut EU-maita Itävaltaa, Belgiaa ja Luxemburgia.
Keinoksi on löydetty erikoisjärjestelyitä ja pitkiä siirtymäaikoja. Pankkisalaisuus ei katoa heti, mutta verottajan pääsy tileille käy asteittain mahdolliseksi.
EU-maat ovat nyt sopineet siitä, että ne vaihtavat keskenään tietoja myös muiden kuin omien maittensa kansalaisten talletuksista. Mukana tässä ovat myös Kanaalin saaret ja muut "mertentakaiset alueet" sekä Euroopan minivaltiot. Toisin sanoen sellaisilta nimiltä kuten Jersey, Bermuda, Monaco ja Sveitsi katoaa maine epämääräisen rahan piilopaikkana. Tämä ainakin on tavoitteena: jos talletuksia voidaan verottaa, silloin verottaja myös tietää, mistä talletuksista on kyse.
Toimiiko järjestelmä myös tosielämässä, sen aika näyttää. Raha on tavannut löytää aina tiensä paikkoihin, joissa se voi olla rauhassa. Nyt kuitenkin myös terrorismin vastainen taistelu on muuttanut tätä asetelmaa, kun hämäriä rahavirtoja halutaan yhä tehokkaammin jäljittää.
Missään nimessä kyse ei silti nyt ole vain epämääräisestä rahasta, vaan myös aivan tavallisten ihmisten talletuksista. Julkisuudessa on arvioitu, että esimerkiksi yksin saksalaisilla on yli 300 miljardia euroa siirrettynä veroparatiisien tileille. Tällaisten reikien tukkiminen ei ole viranomaisten pikkusieluisuutta, vaan pikemminkin kansalaisten tasavertaista kohtelua. Nyt kaikki maksavat talletuksistaan veroja samoin perustein.
Teknisesti kyseessä on, kuten arvata saattaa, hyvin mutkikas sopimus. Sen syntymistä eivät kuitenkaan ratkaisseet juridiset hienoudet vaan poliittinen tahto, joka viimein osoittautui riittäväksi. Kreikan puheenjohtajuus unionissa alkoi tässä suhteessa näyttävästi. Samalla sopu on helpotus talousvaikeuksissa kamppailevalle Saksalle, jota muuten olisi voinut uhata kasvava pääomapako. Periaatteellisesti merkittävää oli sekin, että Sveitsi on määrätietoisesti pyrkinyt kohti toteuttamiskelpoista ratkaisua EU-maiden kanssa.
Suomen kaltaisessa maassa käytännön vaikutukset ovat vähäisiä, mutta vastaavat yleistä oikeustajua: EU:n on tehtävä voitavansa veronkierron estämiseksi.