Joukkomurhaoikeudenkäynti on uusi kipeä koettelemus Norjalle. Vaikka Breivikin syyllisyydestä ei ole epäilystä, tärkeintä on, että juridisesti moitteeton oikeusjuttu käydään läpi.
Oslossa tällä viikolla alkaneen viimekesäisen Norjan joukkomurhan oikeudenkäynnin lopputuloksesta ei ole epäselvyyttä: Anders Behring Breivik viettää loppuelämänsä joko vankilassa tai psykiatrisessa sairaalassa.
Oikeudenkäynnissä onkin tärkeintä, että se pidetään. Vaikka sen lopputulos on uhreille ja heidän omaisilleen laiha lohtu, juridisesti oikein menevä oikeusprosessi on se paras viimekätinen keino, jolla järjestäytynyt yhteiskunta puolustaa parhaiten itseään ja jäseniään. Sen kun on likipitäen mahdotonta suojautua ennakolta tällaisilta yli järjen käyviltä rikoksilta.
Norjan yhteiskunta ja norjalaiset ovat alusta lähtien reagoineet ihailtavan tyynesti historiansa yhteen vakavimpaan koettelemukseen.
Koville se varmasti ottaa: esimerkiksi perjantaina, jota pidettiin oikeudenkäynnin piinaavimpana päivänä, Breivik kuvaili yksityiskohtaisesti järjestämäänsä verilöylyä.
On inhimillisesti ymmärrettävää, että Norjassakin on mielikuohussa vaadittu Breivikille kuolemantuomiota. Se ei kuitenkaan kuulu sivistysvaltion rankaisuvalikoimaan ja olisi joukkomurhaajalle tavallaan ”liian helppo” tuomio. Breivikin sulkeminen muusta maailmasta loppuelämäkseen olisi itse asiassa kaikista kovin rangaistus.
Oikeudenkäynnistä on käynyt puistattavasti ilmi, ettei Breivik tunne teostaan minkäänlaista katumusta, päin vastoin. Viikon mittaan Breivik on kyllä kerran itkenyt, mutta hänen mieltään liikutti vain oman propagandavideon katselu. Natsityylinen tervehdys ja itsekseen naureskelu kertovat samaten Breivikin sulkeutumisesta omaan sairaaseen maailmaansa.
Norjalaiset odottavat varmaan, että oikeudenkäynti toisi vastaukseen kysymykseen, miksi Breivik teki sen mitä teki. Kaikesta on kuitenkin käynyt selväksi, ettei vastausta sinänsä aiheelliseen kysymykseen ole saatavissa. Järjettömiin tekoihin ei ole yleensä järjellisiä selityksiä, ei tarvitsekaan.
Norjassa on keskusteltu paljon siitä, missä määrin Breivikille pitää antaa suunvuoroa. Puolustuksen puheenvuoro kuuluu länsimaiseen oikeusjärjestelmään, ja siksi Breivikiäkin on kuultava, vaikka se on kuinka irvokasta ja vaikka hän ei sitä ansaitsisikaan. Sen enempää arvoa hänen sanomisissaan ei ole.
Oikeudenkäynnin tuomari teki oikean päätöksen kieltäessään Breivikin oman puheenvuoron lähettämisen suorana tv-lähetyksenä.
Suorissa oikeudenkäyntilähetyksissä on puolensa, mutta tapauksissa, joissa luvassa on takuuvarmasti vihapuhetta pahimmillaan, tiedotusvälineitä ei pidä antaa käyttää eivätkä ne saa käyttää itseään propagandavälineinä.
Breivik ei ole vastannut kysymyksiin rikoskumppaneista. Hän on myös uhkaillut, toivottavasti itsetehostusmielessä, että tekeillä olisi uusia terrori-iskuja. Breivik tekisi edes yhden palveluksen kertomalla näistä asioista lisää.
Toivo lienee kuitenkin turha. Breivikin käyttäytyminen tässäkin kohdin tekee entistäkin oikeutetummaksi sen, ettei ainakaan hän voi enää aiheuttaa uusia murhenäytelmiä.