Europarlamentin varapuheenjohtajan Diana Wallisin aloite EU:n arktisesta politiikasta ansaitsee tulla huomatuksi. Sekä ilmasto- että energiakysymykset nostavat koko ajan pohjoisimpien alueiden merkitystä.
Rovaniemellä on vuosien mittaan tehty useita tärkeitä pohjoisen politiikan aloitteita. Siellä sai alkunsa arktinen ympäristöyhteistyö, joka monta vuotta tunnettiin "Rovaniemi-prosessina". Siellä perustettiin arktinen yliopistoverkosto, ja siellä Paavo Lipponen esitteli pohjoisen ulottuvuuden ajatuksensa.
Samassa Arktikumin salissa brittiläinen liberaaliryhmän europarlamentaarikko Diana Wallis ehdotti torstaina, että Euroopan unionin olisi linjattava itselleen erityinen arktisten alueiden politiikka. Ehdotus on tervetullut, sillä unionin katse yltää tällä hetkellä pohjoiseen luokattoman huonosti.
Viime viikon lopulla EU:n aluekomissaari Danuta Hübner vieraili Lapissa. Pitkään valmistellun ja toivotun käynnin sisältö oli perinteistä alue- ja rakennepolitiikkaa. Myös siinä on ilman muuta välttämätöntä, että pohjoisen olosuhteet tunnetaan Brysselissä. Wallisin aloite puhuu kuitenkin eri asiasta.
Suomen ajama EU:n pohjoinen ulottuvuus on parin vuoden takaisten uudistusten myötä vakiinnuttanut asemansa mutta samalla koteloitunut. Ympäristökumppanuus toimii hyvin, ja valmisteltavana oleva liikenne- ja logistiikkakumppanuus saattaa tulla tärkeäksi -- etenkin, jos sen yhteyteen onnistutaan kytkemään rahoitusmekanismeja kuten ympäristöpuolella on tehty.
Mutta näiden ulkopuolella ei paljon tapahdu. Pohjoiseen ulottuvuuteen kuuluva "arktinen ikkuna" on kovin vähässä käytössä. Koko toiminta ylipäätään on painottumassa Itämerelle. Tämä korostuu vielä entisestään Ruotsin EU-puheenjohtajuuskaudella ensi vuonna, sillä Itämeri on ollut Ruotsin ulkopolitiikan lempilapsia.
Itämeri ansaitsee huomionsa. Mutta Wallis on oikeassa siinä, että nykyisin EU kykenee kovin huonosti jos ollenkaan käsittelemään arktisia alueita. Kun norjalaisministerit tulevat esittelemään kunnianhimoisia pohjoisten alueiden ohjelmiaan, Brysselissä on vaikea löytää heille vastaanottajaa. Asia kun ei oikein kuulu kenellekään, eikä kukaan ota siitä vastuuta.
Tämä siis tilanteessa, jossa arktisten alueiden ilmastoon, energiaan ja liikenteeseen liittyvät kysymykset ovat päivä päivältä polttavampia ja merkityksellisiä niin EU:n kuin muunkin maailman kannalta.
Kuten Hannes Manninen Rovaniemen kokouksessa muistutti, EU ei ole kunnolla mukana edes Arktisen neuvoston työssä. Otteen vahvistaminen siinä olisi ensiaskel, mutta sen oheen tarvitaan muutakin.
Arktisen näkökulman vahvistaminen unionissa kuuluisi luontevasti suomalaisten europarlamentaarikkojen työhön. Koska he eivät sitä kuitenkaan näytä tekevän, on hyvä, että parlamentin varapuheenjohtaja Yorkshirestä pitää asiaa esillä. Vaikutus saattaa itse asiassa olla parempikin, kun esittäjä on uskottava ja tulee varsinaisen alueen ulkopuolelta.
Unionin arktisen politiikan muotoilu ei tarkoita uusia rakenteita, vaan määriteltyä tahtotilaa. Pohjoisten alueiden yhteiset instituutiot ovat muutenkin vahvistamisen tarpeessa. Esimerkiksi Arktisen neuvoston yhteistä ääntä ei ole kuultu, vaikka ilmastonmuutos tuo sellaiselle aivan uutta kysyntää.
Norja pyrkii puheenjohtajana vahvistamaan neuvoston roolia ennen Kööpenhaminan tärkeää ilmastokokousta, mutta Mannisenkin kaipaama yhteinen arktinen ääni tarvitsee tukea myös EU:n suunnalta. Suomalaisten poliitikkojen olisi aihetta tarttua Wallisin aloitteeseen.