Käsillä on hetki, joka määrittelee koko MM-turnauksen kisailmeen. Kun kiekko putoaa illalla kello 18.30 jäähän, kysymys on suuruusluokaltaan jättiläismäisestä ottelusta.
Suomi–USA kertoo meille, missä mielentilassa valtakunta elää seuraavat kolme vuorokautta arkeaan. Luikkivatko Leijonat yksi kerrallaan omiin koloihinsa vai nähdäänkö täydellinen kiekkokliimaksi, joka huipentuu sunnuntain finaaliin?
Jos Leijonia kuuntelee herkällä korvalla, kaikki näyttäisi olevan päällisin puolin kunnossa. Kaikki julistavat rentoutta ja rohkeutta, jotka kuulemma ovat aseet USA:n kaatoon.
Leijonaleirissä siis kaikki hyvin. Vai onko?
Keskiviikkopäivän jääharjoitus antoi ymmärtää, ettei Leijonien mukavuuskerhossa kaikki tekeminen kestä päivänvaloa. Joukkueen tiedottaja Janne Lahti lähetti medialle sähköpostin kello 10.52, että jääharjoitus alkaa kello 11.30. Tavallisesti tiedote singahtaa maailmalle edellisenä iltana.
Lahti on shakkilaudalla pelkkä lähetti, eikä häntä voi syyttää, joten kritiikin nuoli osuus johtoportaaseen Jukka Jalonen – Jari Kurri – Timo Jutila. Mitä salattavaa tällä on?
Kun lähtökuopissa kyyristellyt mediaväki alkoi nopeasti vyöryä harjoitushallin uumeniin, joukkueen huoltaja ajoi ensimmäiset ulos ja ja huusi: ”Tämä on suljettu harjoitus. Painukaa sinne, missä pippuri kasvaa!”
Kun väenpaljous oven ulkopuolella vain kasvoi, joku antoi jossakin periksi, ja tilanne palautui päiväjärjestykseen.
Jääharjoituksessa arvatenkin haluttiin varjella sitä, missä koostumuksessa kovasti kritiikkiä osakseen saanut kakkosketju pelaa. Ja siellähän kolmikko Mikael Granlund – Jarkko Immonen – Janne Pesonen kurvaili aivan niin kuin turnauksen alusta asti.
Päävalmentaja Jaloselle on annettava kumarrus rohkeudesta. Ei siitä, että hän yritti varjella Leijonia medialta, vaan siitä, ettei hän ole provosoitunut kritiikin mantrasta vaan luottanut uskollisesti omaan arvo- ja ajattelumaailmaansa.
”Meidän peli” on päivän juttu.
On kuitenkin helppo arvata, että Jalosella on takataskussaan myös varasuunnitelma. Jos ketjun peli ei lähde rullaamaan, väistyykö Granlund vai Janne Pesonen toisesta laidasta?
Kolmessa edellisessä ottelussa Granlund on jäänyt omasta suoritustasostaan. Rautalangasta väännettynä: hän ottaa kiekon vastaan seisovin jaloin, kun hän normaalisti tekee tilaa liikkeellä ja vaistollaan. Taantumassa on kysymys säröstä itseluottamuksessa ja ylirasituksesta tai niistä molemmista.
Ehkäpä vilttikomennus Kazakstan-ottelussa oli ”koko kansan Mikelle” kuitenkin se viimeinen herätys, että nyt on aika havahtua nykyhetkeen – jos paukkuja riittää.
Jos jääkiekkoilun jumalattaret sen suovat, ja Jalonen hamuaa sulkaa hattuunsa, nuori herra Granlund tekee voittomaalin USA-ottelussa.
Jääkiekkoileva maailma haluaa ja tarvitsee sankaritarinoita.
Tässä olisi tyrkyllä yksi.
Kolumni