Kesäkuun kolmannentoista päivän iltana selviää, nukkuivatko suomalaiset eurovaalisunnuntaina vieläkin sikeämmin kuin kesäkuussa 1999. Tuolloin uurnille vaivautui kokonaista 31,4 prosenttia Suomessa asuneista äänioikeutetuista. Ensimmäisissä eurovaaleissa lokakuussa 1996 heistä kävi äänestämässä sentään vielä runsaat 60 prosenttia.
Molemmilla kerroilla suomalaiset olivat muita EU-kansalaisia laiskempia. Muissa unionimaissa äänestämään lähti sentään vuoden 1996 vaaleissa lähes joka toinen ja 1999 noin 35 sadasta. Suomalaisten laiskuutta saattoi selitellä sillä, että vaalisunnuntai osui sydänkesän kynnyksen kauniiseen sunnuntaihin, jolloin mielissä olivat enemmänkin kesämökki ja hiekkaranta kuin ns. tylsät vaalit. Milläs nyt selitellään, jos laiskansuoni pullistelee vielä pahemmin?
Tämänkertaiset vaalit ovat monella tapaa viime eurovaaleja tärkeämmät. Europarlamentin asema vahvistuu, jos uusi perustuslaki saadaan tehdyksi. Se toisi niin sanotun yhteispäätösmenettelyn piiriin uusia aihealueita, kasvattaisi parlamentin budjettivaltaa ja antaisi sille mahdollisuuden painostaa komissiota tekemään lakialoitteita.
Arviolta 60-80 prosenttia Suomessa säädettävistä laeista saa alkunsa EU-tason lainsäädännöstä. Niinpä sillä, keitä Suomesta lähetetään Strasbourgin ja Brysselin kokouspalatseihin, eikä vain neuvostojen kokouksiin, on hyvin paljon painoa. Kamppailut direktiivien yksityiskohdista ovat itse asiassa monesti tärkeämpiä kuin direktiiveistä alkunsa saavat pykäläsodat kotimaassa.
Oma merkityksensä on silläkin, että suomalaismeppien määrä pienenee siinä missä EU laajenee. Suomalaismeppejä on ollut tähän asti 16, mutta uudessa, 732 jäsenen europarlamentissa heitä on enää vain 14. Määrä laskee muutaman vuoden päästä vielä yhden, kolmeentoista. Jo viimeksi europarlamenttiin pääsi vain, jos ylitti noin seitsemän prosentin teoreettisen äänikynnyksen. Nyt kynnys vain nousee. Pienten puolueiden on hyvin vaikea saada ehdokkaitaan valituiksi.
Europarlamentilla on hivenen eriskummallinen asema Suomen poliittisessa kulttuurissa. Sitä ei oteta niin vakavasti kuin pitäisi eikä siitä tiedetä tarpeeksi. Julkisuudessa suurimmat otsikot irtoavat sen palkka- ja kulukorvausasioista. Uutiset komissiosta ja huippukokouksesta hallitsevat EU-tiedonvälitystä.
Ongelman ydin on juntattu perustuslakiin. "Edustajantoimen hoitaminen keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä. Edustajantointa hoitaa tänä aikana hänen varaedustajansa", perustuslaissa sanotaan. Istuva kansanedustaja voi siis kesken vaalikauden asettua ehdolle europarlamenttiin. Se, että menettely on käytössä muissakin EU-maissa, ei tee siitä moraalisesti hyväksyttävää. Ehdokaslistoilla on nyt 14 istuvaa kansanedustajaa.
Jos onnistaa, kansanedustaja saa lennähtää Strasbourgiin ja Brysseliin ja palata Arkadianmäelle, jos euroedustajuus ei huvita. Tällaisella pelillä sekä kansanedustajan että euroedustajan toimen hoito kärsii. Europarlamenttiin liihottanutta tuuraavan pätkäkansanedustajankaan osa ei ole häävi. Kansanedustajaehdokas x:ää äänestänyt voi katsoa tulleensa petetyksi, kun kansanedustajaksi valittu siirtyy yhtäkkiä eurokentille.
Europarlamentin joutuminen lapsipuolen asemaan lähtee jo puolueiden ja poliitikkojen asenteesta. Puolue työntää eurokentille tyttäristään ja pojistaan muiden mukana niitä, joista on tullut puolueelle enemmän tai vähemmän rasite. Jos epäonnistuu kotimaan politiikassa, aina voi mennä europarlamenttiin. Kotoiset töppäilyt unohtuvat siellä eikä uusi ympäristökään ole niistä kiinnostunut. Hyvä palkka juoksee, ja hyvät luontaisedut kilisevät tilille. Luuseri voi palata kotimaan politiikkaan sitten kun pöly on laskeutunut.
Oma lajinsa ovat jäähdyttelijät. Kotimaan politiikassa pitkän päivätyön tehneet siirtyvät ennen eläköitymistä europarlamenttiin. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että jäähdyttelijät haluavat nähdä vähän maailmaa ja tienata hyvin ennen eläkepäiviä. Oma lukunsa on euroehdokkaaksi lähtevä Helsingin ylipormestari Eva-Riitta Siitonen. Gallupeissa alamäessä ollut kokoomus haluaisi pitää tällä konstilla pääkaupungin korkeimman virkapaikan itsellään, istuttamalla edustajansa Siitosen seuraajaksi odottamatta syksyn kunnallisvaalien tulosta.
Pahimmin puolueet iskevät kirveensä kiveen julkkisehdokkaillaan. Ne ovat haalineet listoilleen lähinnä täyte-ehdokkaiksi ajateltuja julkkiksia, joiden ainoa tehtävä on imuroida irtoääniä pääehdokkaiden läpimenon tueksi.
Miltäpä tuntuisi, jos Suomea edustaisivat europarlamentissa napakympin juontajana tunnetuksi tullut, kymppitonnia juontava ex-missi, entinen rallikuski ja sinivalkoinen laulaja? Lisätään listaan vielä epäonnistunut puoluejohtaja, epäonnistunut puoluejohtaja-pääministeri ja muutama muu. Tämäkö olisi se valiojoukko, jonka edesottamuksia kansakunta voisi ylpeänä seurata?
Koska Suomi on eurovaaleissa yksi vaalipiiri, ehdokkaan valtakunnallinen nimitunnettuus voi nousta kuitenkin arvoon arvaamattomaan. Julkkisehdokas voi yhtäkkiä ajaa ykkösnimien ohi. Näin kävi viime eurovaaleissa kokoomukselle, jonka suunnitelmissa ex-rallikuski Ari Vataselle oli varattu listan täytteen rooli. Ennakoitujen 20 000 äänen sijasta niitä ropisikin lähes 59 000. Ei ihme, että Vatanen joutui nyt nostamaan kytkintä ja asettumaan ehdolle Ranskassa. Tekeekö Juha Kankkunen nyt vataset?
Kaikki kunnia julkkiksille, mutta heistä ainakin useimmat ovat todennäköisesti parempia nykyisissä töissään kuin europarlamentaarikkoina. Elämä julkimona ei ole välttämättä se paras tapa kerätä europarlamentaarikon tarvitsemia kannuksia. Vika ei ole silti heissä, vaan heidät ehdolle vokotelleissa puolueissa.