Tilastot kertovat kaiken. Neljä keskinäistä ottelua MM-jäällä maalierolla 22-2. Tämä otteluhan on läpihuutojuttu.
Ukrainalla ei ole Suomea vastaan mitään jakoa.
Unelmissa ajatukset lentävät, mutta oikeassa elämässä kaikki ei ole näin yksinkertaista - eikä etenkään jääkiekossa. Kuten kaikki jääkiekon suuret ja itseään rakastavat erikoisasiantuntijat ovat jo vuosia julistaneet, altavastaajana on paljon helpompi lähteä otteluun.
Ukraina, jos mikä, on altavastaaja, ja Suomi on suosikki numero yksi. Ukrainalla on siis mahdollisuus.
Toivottavasti Suomi ei kuitenkaan voita Ukrainaa vaikkapa 9-0 - kuten vuosi sitten kotiareenalla Helsingissä - koska silloin ottelusta jää puuttumaan kaikki hyvään jääkiekko-otteluun liitettävät elementit. Ei jännitystä, ei suurta tunnetta, eikä draamaa.
Mutta eihän jääkiekko-ottelu voi aina ollakaan täydellinen.
Avausottelussaan Slovakiaa vastaan Ukraina oli vailla mahdollisuuksia, vaikka tämä sinnittelikin 0-2-tappiolukemat. Slovakia olisi voinut latoa taululle murskalukemat, mutta liian hienojen kuvioiden sommittelu ja suoranaisen jääkiekkotaiteen luominen veivät suunnitelmalta pohjat pois.
Jos Suomi tekee "slovakiat" ja sortuu liialliseen kikkailuun, vaikeudet vyöryvät voimalla päin näköä.
Ottelu Ukrainaa vastaan on asennemittari Suomelle niin joukkueena kuin yksilönä Jarkko Ruudulle, joka leijonien hyökkäyspäässä ainoana edustaa voimaa, kontaktia ja aggressiivisuutta. Nyt Ruudun - vaikka flunssatoipilas onkin - on näytettävä, miksi hänet on kutsuttu joukkueeseen.
Vuoden 1998 MM-turnauksessa Zürichissä Ruutu hiillosti Mats Sundinin ja Peter Forsbergin täysin sekaisin. Ruutu jos kuka on roolipelaaja. Ärsyttäjä, kiusaaja ja vastustajan pakan sekoittaja.
Tällä kertaa Ukrainan vaihtoaitiossa ei jaa käskyjä suomalaisille tuttu Anatoli Bogdanov, joka keväällä 1999 syötti TuTon valmentajana katkeraa kalkkia Kärpille ja sen kannattajille. Komentoa pitää nyt tuntematon suuruus Aleksander Seukand, jonka kohtalo ratkeaa pitkälle siihen, pysyykö sinikeltainen Ukraina A-sarjassa.
Kaukalossa ei myöskään nähdä maan kaikkien aikojen parasta jääkiekkoilijaa Dmitri Khristichiä, joka alkaa olla ehtoopuolen kiekkoilija. Viime kausi Venäjän Magnitogorskissa meni puolilla valoilla, vaikka tällä yli 800 ottelun NHL-veteraanilla on ikää vasta 34 vuotta.
Samalla kun Raimo Summanen debytoi päävalmentajana MM-jäällä, yleisö niin kotikatsomoissa kuin paikan päällä Ostravassa on saanut huomata, että leijonien pelitapaan on ilmestynyt uusia piirteitä.
Suomi karvaa ylempää ja entistä rohkeammin. Viisikkopelaamisessa jokaisen palasen vastuu on kasvanut entisestään. Peli näyttää hieman erilaiselta, mutta uudella systeemillä on kaikkien pelaajien vankkumaton kannatus. Kaikki tehdään joukkueen edun nimissä.
Kuinka pitkälle Summasen opit kantavat, jää nähtäväksi.
Summanen, 42, on huippukuntoinen ja treenattu valmentaja, mutta tämän alan työn raskaus ja kovat paineet saivat kasvot viikonvaihteessa Prahassa. Kanadan päävalmentaja Joel Quenneville, 45, joutui jättämään leikin kesken uupumuksesta johtuneen sairauskohtauksen vuoksi.
Quenneville lentää maanantaina lepäämään kotiinsa St. Louisiin. Hänen paikkansa ottaa vuosi sitten Anaheimin Stanley cupiin finaaliin luotsannut Mike Babcock.
Jääkiekko ei saa olla elämää suurempi asia. Ei todella saa.
JOUKO VUORJOKI
jouko.vuorjoki@kaleva.fi