Pieni poika kantaa loukkaantunutta kananpoikaa lääkäriin. Lääkäri toteaa pojalle, ettei sairaalassa mitään kananpoikia hoideta. Pojan isoisä on samaan aikaan tekemässä kuolemaa: häntä ei kannata enää hoitaa. Lapselle tilanne on sekava. Eikö kaikki elämä olekaan arvokasta ja saman arvoista?
Iranilainen lastenelokuva pyrkii tarttumaan isoihin asioihin. Kahdella maan elokuvafestivaalilla vieraillut Eszter Vuojala kertoo, että lastenfilmi voi Iranissa hyvin. Samoin koko teollisuus. Elokuvia valmistuu vuosittain noin 70.
"Elokuvat ovat maan kansallinen ylpeydenaihe", Vuojala toteaa.
Symboliikkaa ilman takaa-ajokohtauksia
Vuojalan mukaan iranilainen elokuva erottuu länsimaalaisesta verkkaisuudellaan. Symboliikka ja lyyrisyys ovat tiukkoja juonenkäänteitä tärkeämpiä.
"Liikkuminen Iranissa avasi hieman matkustamisen tematiikkaa. Ihmiset vaeltavat pitkiä matkoja karussa maastossa, autolla tai jalan. Hitaus ja matkanteko on osa heidän elämäänsä", Vuojala kertoo.
Matkan teeman lisäksi monessa kuuluisassa iranilaisessa elokuvassa on jotain hukassa. Tänään alkavilla Sodankylän elokuvajuhlilla vierailevan Abbas Kiarostamin Kirsikan maussa itsemurhakandidaatti etsii ihmistä, joka hänet hautaisi.
"Lopulta elokuvassa päädytään kertomaan enemmän vastaantulijoista kuin päähenkilöstä itsestään", Vuojala kertoo.
Ehdottomia tabuja ovat seksuaalisuus ja koskettaminen. Kielletyt aiheet ovat hidastaneet länsimaisen elokuvan vaikutusta.
"Tämän vuoden festivaaleilla näin elokuvan, joka käsitteli vammaisuutta ja vammaisen selviytymistä. Se on uusi aihe iranilaisessa elokuvassa."
Vähällä rahalla
ja ylpeydellä
Länsimaissa iranilainen elokuva alkoi tulla tunnetuksi 1990-luvulla. Oulun elokuvakeskuksen Studio oli ensimmäisiä eurooppalaisia teattereita, joissa Kiarostamin Ystäväni talo esitettiin vuonna 1990. Elokuvan aloittama Koker-trilogia löi Kiarostamin ja osaltaan iranilaisen elokuvan läpi länsimaissa.
Elokuva on iranilaisille tärkeä taidemuoto ja siihen panostetaan. Tämä ei silti tarkoita, että filmejä tehtailtaisiin miljoonabudjeteilla.
"Elokuvat toteutetaan paljolti amatöörinäyttelijöillä, sillä rahaa ei ole. Tosin nimekkäät ja rikkaat ohjaajat, kuten Kiarostami ovat tehneet tästä tyylikeinon", Vuojala sanoo.
Elokuvan tärkeydestä kertoo sekin, että Vuojalan vierailemissa festivaalikaupungeissa puitteet oli kunnostettu viimeisen päälle. Hamedanin lastenelokuvajuhlilla kaikki kaupungin elokuvateatterit oli remontoitu uuden veroisiksi.
"Kaikki teatterit olivat aivan upeassa kunnossa. Suoraan sanottuna olin kateellinen", Eszter Vuojala kertoo.
Maan kasvot
eläväksi kuvaksi
Sodankylän elokuvafestivaalien teemana on tänä vuonna pakolaisuus ja siirtolaisuus. Kiarostamin festivaaleilla edustama iranilainen elokuva ei välttämättä käsittele suoraan pakolaisuutta, vaan osoittaa valtion monikulttuurisuuden ja kulttuurierot.
"Esimerkiksi Kiarostamin Wind will carry us kertoo pyrkimyksestä päästä sisään maaseudun sulkeutuneeseen yhteisöön", Vuojala kertoo.
Kolme vuosikymmentä elokuvan parissa työskennellyt Kiarostami on yksi Iranin merkittävimpiä elokuvantekijöitä. Hänen vaikutuksensa näkyy maan elokuvassa laajemminkin.
"Elokuvansa Kiarostami lopettaa usein paljastukseen. Hän osoittaa, että kaikki olikin vain elokuvaa, ei suinkaan totta. Tulkitsen, että näin hän yrittää saada ihmiset miettimään", Vuojala toteaa. "Kiarostamihan on todennut, että lähimmäs totuutta päästään valehtelemalla."