Haapaveden Vattukylän vanhan koulun pihalta avautuu upea maaseutumaisema, jota kirkas alkutalven päivä valaisee. Kari Kangasharju rentoutuu pihatöissä polttopuita pilkkoen. Samalla ajatus saa vaeltaa vapaasti Vattukylän maisemia kauemmaksikin.
Ajatuksissaan kirjailija on lähtenyt ammoin kadonneen heprealaisheimon matkaan kohti pohjoista.
Esikoisromaanissaan Kangasharju kertoo, kuinka heprealainen kansa hajaantui 2 600 vuotta sitten ja heimot vietiin orjiksi Assyriaan. Maan pohjoisosaan sijoitettiin useimmat Samariasta tuodut vangit. Kun Assyria häviää sodan ja samarialaiset orjat lähtevät pakomatkalle kohti pohjoista, jäljet häviävät historiankirjoituksesta.
Tarinasta syntyi Abigailin laulu, nuoren pojan kasvu- ja matkakertomus, jossa on aimo annos seikkailua ja tarpeellinen määrä romantiikkaa.
Kari Kangasharju pyörittää kotonaan tilitoimistoa ja reissaa pitämässä alan koulutuksia. Hän pitää lukemisesta ja ulkoilusta. Viime vuosina myös musiikki on tullut mukaan harrastuksiin. Koskaan aikaisemmin ei mieleen tullut ryhtyä kirjoittamaan.
Mutta sitten löytyi aihe.
"Suomalaisten alkuperä on kiinnostanut minua jo pitkään. Germaaniset saagat kertovat suomalaisten kuninkaista. Etelä-Pohjanmaalla asui noin 400 jKr. rikkaita ruhtinaita ja kuninkaita. On löydetty kuninkaiden hautoja ja linnojen jäänteitä. Oletus on ollut, että kyseessä olivat ruotsalaiset. On kuitenkin monta viitettä siihen suuntaan, että he olisivat voineetkin tulla aivan eri suunnasta."
Kari Kangasharju sanoo, ettei ole tietoisesti, saati systemaattisesti, koonnut aineistoa, mutta muutamat yhtäläisyydet askarruttivat.
"Suomen kielessä ja heprean kielessä on 600 yhteistä sanaa ja esimerkiksi monikon t-pääte on käytössä vain heprean ja suomen kielissä. Suomalaisilla on yli 40 omaa sairautta, joita ei muilta kansoilta löydy - paitsi kuusi sairautta, jotka ovat yhteisiä esimerkiksi Iranin juutalaisten kanssa."
Kulttuurin puolelta yhteneväisyyksiä löytyy muun muassa tavassa letittää leipä tai muurata laintaulu uunin otsaan.
Eräänä iltana Kari Kangasharju istui päätteen ääreen ja huomasi tovin kuluttua kirjoittavansa historiallista romaania.
"Tarina halusi tulla kirjoitetuksi. Lähtösuunnan tiesin, mutta tapahtumat tupsahtelivat itsestään alitajunnasta tarinan edetessä. Tuli tunne, että juoni oli korkeammassa kädessä, se vain vei mennessään", Kangasharju kuvailee.
Tarinan reitti ei ole kirjoittajalle tuttu ja tapahtumatkin ovat saaneet vain vähän väriä omista kokemuksista.
Täysin kuvitteellinen tarina kuljettaa nuoren päähenkilön nykyisen Iranin alueelta puolentoista vuoden matkan päähän pohjoisen maan perimmäisille äärille. Matkansa loppupuolella hän oppii raudanvalmistuksen salat ja sepän taidot. Väinölä-nimiseen kylään saavuttuaan hän tapaa oudon heimon, jonka jäsenet muun muassa vihtovat itseään lämmitetyissä majoissa koivunoksilla.
Kari Kangasharju ei lupaa tarinalle jatkoa, mutta kiinnostus suomalaisten sukujuuriin ei ole laantunut. Aineistoakin on alkanut pulpahdella lisää.
Kirjan julkaisemisen jälkeen hän on kuullut vanhasta venäläisestä tarusta, joka kertoo, miten joukko heprealaisia vaelsi pohjoiseen ja asettui sinne. Myös tuhat vuotta myöhemmin syntyneet saagat voisivat olla innoittajana.