Ministeri Lauri Tarasti luovutti tiistaina esityksensä tulevan maakuntahallinnon toteutuksesta. Esitys on toinen osa massiivista valtakunnallista hallintoremonttia.
Toinen osa on sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Hankkeet nivoutuvat yhteen, koska kummassakin on kyse päätösvallan siirrosta maakunnallisille toimijoille. Tarastilla itsehallintoalueita olisi sama määrä kuin tulevia sote-alueita, 18.
Esityksen keskeinen sana on asiakaslähtöisyys. Niin kuuluu ollakin. Hallintoa on uudistettava kansalaisten edun mukaisesti.
Tarasti esittää, että tulevaisuudessa ei puhuttaisi itsehallinto-
alueista vaan maakunnista. Ehdotus on järkevä, sillä maakunta-termi on tuttu ja helposti hahmottuva.
Poliittista harkintaa vaativat päätökset tehtäisiin tulevaisuudessa maakuntavaltuustossa tai -hallituksessa, lakien soveltamista vaativat maakuntavirastossa.
Jos Tarastin esitykset toteutuvat, vuoden 2018 loppuun mennessä lopetetaan nykyiset 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta. Niiden tehtävät siirtyisivät pääosin maakunnille ja pienemmältä osin valtion aluehallinnolle. Uusia virastoja ei siis tulisi.
Järkevältä tuntuu myös ehdotus, että nykyisten aluehallintovirastojen toimivalta laajennettaisiin valtakunnalliseksi. Niiden erikoistuminen vahvistuisi.
Sen sijaan kysymyksiä herättää ehdotus, jonka mukaan yksi kuudesta aluehallintovirastosta olisi ”päähallintovirasto”, jolla olisi pääjohtaja ja johtoryhmä. Päävirasto päättäisi virastojen työnjaosta ja yhteisen henkilökunnan käytöstä. Malli voi sisältää virastojen yhteistyökykyyn liittyviä riskejä.
Maakunnille Tarasti siirtäisi yritys- ja työvoimapalvelut, rakennusvalvonnan, maatalous- ja maaseutuhallinnon, ympäristöterveydenhuollon sekä pelastustoimen.
Vaikeimmin siirrettäviä ovat ne tehtävät, joita suuret kaupungit kuten Oulu pitää itselleen keskeisinä. Kun Oululla on esimerkiksi toimiva yrityspalvelujärjestelmä, on järkevää, että maakunta käyttää niitä palveluja. Mahdollisuus tällaiseen malliin sisältyykin Tarastin esityksiin.
Oulu on Pohjois-Pohjanmaan kiistaton veturi, ja tätä tilannetta olisi järjetöntä yrittää muuttaa. Maakunnille tulevaisuudessa siirtyvä päätösvalta sisältää periaatteellisen riskin, että muu maakunta alkaisi ohjailla Oulun toimia.
Tulevissa maakuntavaaleissa ratkaistaan, miten asiassa käy. Väkilukunsa perusteella Oulun pitäisi saada maakunnan päätöksentekoelimiin vahva edustus. Vaaleissa vaikuttaa myös äänestysaktiivisuus.
Jos hallitus ja eduskunta panevat lopullisissa ratkaisuissaan keskuskaupungit liian tiukkoihin kahleisiin, lopputuloksesta kärsivät muutkin kuin nuo kaupungit.
Ehkä tulenarin kysymys uudistuksessa on verotus. Uudistus ei saisi nostaa kokonaisverorasitusta eikä nostaa verorasitusta kohtuuttomasti paikallisestikaan. Jo alueellisten tuloerojen takia parempi vaihtoehto on, että uuden hallinnon rahoitus hoidetaan valtiollisen veron kautta ja tasausjärjestelmällä.