Langanlaiha tyttö kiepsauttaa puomilla perhosvoltin, yhtä olematon höyhen piirtää luistimellaan kauniit kuviot jäähän ja keijukaista muistuttava prinsessa suorastaan leijailee tanssilattialla. Kaunista ja ihanaa - vaarallisen kaunista, jopa tappavan ihanaa.
Kevyestä kehosta on eräissä urheilulajeissa eittämättä hyötynsä. Tyylipisteillä on kuitenkin kääntöpuolensa: erityisesti taito-, painoluokka- ja kestävyyslajeissa urheilijoita vaanii anoreksia.
"Erityisen huolissani olen nuorista urheilijatytöistä", tutkija TtM Raija Korpelainen sanoo.
Korpelainen puhui perjantaina Oulun Liikuntalääketieteen päivillä aiheesta urheilijan anoreksia. Tutkimusten mukaan urheilijoiden syömishäiriöt ovat yleisempiä kuin ei-urheilevilla. Korpelaisen mukaan suurimmassa vaaravyöhykkeessä ovat esteettisiä ja taitolajeja harrastavat 12-16-vuotiaat tytöt.
"Anoreksia ja muut syömishäiriöt eivät ole mitään pohjerevähtymiä. Kysymys on ihan oikeasti hyvin vaarallisesta asiasta - jopa hengenvaarallisesta jutusta", Korpelainen sanoo ja lataa faktaa pöytään.
"Urheilijan anoreksiaa sairastaneista 40 prosenttia paranee, 25 prosentilla sairaus jatkuu, 20-30 prosentille jää pysyviä oireita ja 5-19 prosenttia kuolee. Ylipäätään nuorten urheilevien naisten kuollinriski normaaliin naisiin verrattuna on 12-kertainen."
Paineiden
viidakossa
Anoreksia on muiden syömishäiriöiden tapaan läntisen maailman hyvinvointikulttuuriin kuuluva sairaus - kulttuurivälitteinen epidemia, kuten tutkija Korpelainen sanoo.
"Varsinkin naispoloiseen kohdistuu valtava määrä erilaisia paineita. Naistenlehdet ovat täynnä laihdutusvinkkejä tyyliin kroppa kuntoon kesäksi."
Urheilevilla tytöillä paineiden viidakko on vieläkin sakeampi: lajikulttuurin tavat ja tottumukset ajavat laihduttamiseen, tiukat kilpailuasut lisäävät intoa muokata kehoa ja oletukset kevyen kehon vaikutuksesta suoritustasoon elävät sitkeässä.
"Myös valmentajalla ja hänen asenteellaan on valtava merkitys", Korpelainen sanoo. "Pienikin huomautus painosta voi sysätä prosessin liikkeelle."
Anoreksia ei ole vain tyttö- ja naisurheilijoita vaaniva sairaus. Pojilla ja miehillä riskit ovat koholla erityisesti painoluokkaurheilussa. Myös mäkihyppääjillä on kohonnut riski sairastua anoreksiaan. Erään tutkimuksen mukaan 16 prosenttia huippumäkihyppääjistä on alipainoisia.
Korpelainen toteaa, että mäkihyppy on oikein malliesimerkki lajista, jossa kehon painolla on suora vaikutus tulokseen.
"Mutta eihän puoli kiloa tai kilo voi olla mikään katastrofi", hän sanoo.
Kolmikanta-
kammottavuus
Lääketieteessä urheilijan anoreksiaa (anoreksia athletica) käsitellään syömishäiriöiden epätyypillisenä muotona. Oma lukunsa on myös naisurheilijoiden FAT-oireyhtymä (Female Athlete Triad). Se on sekoitus syömishäiriöitä, kuukautishäiriöitä ja osteoporoosia (luukato).
"FAT on varsinainen kolmikantakammottavuus", Korpelainen toteaa.
Oireyhtymän lähtökohta on syömishäiriö, yleensä juuri anoreksia. Se yhdistettynä kovaan harjoitteluun johtaa häiriöihin kuukautiskierrossa - yleensä kuukautiset jäävät kokonaan pois. Tuloksena on usein osteoporoosi.
"Mikäli FAT-oireyhtymää ei hoideta ajoissa, voi seurauksena olla palautumaton luukato: lonkka murtuu 45-vuotiaana ja luuntiheys on samalla tasolla kuin 80-vuotiaalla vanhuksella", Korpelainen sanoo.
Hoidon aloittaminen on oireyhtymässä hankalin paikka, sillä siitä kärsivät urheilijat ovat varsinaisia mestareita peittelemään ongelmaansa.
"Urheilijan läheisillä ja valmentajalla pitäisi aina alkaa hälyytyskellojen soida, kun kuukautiset jäävät pois, urheilija laihtuu ja on stressaantunut. Ne ovat aina merkkejä jostakin vakavasta", Korpelainen sanoo ja hämmästelee, että jopa lääkärit pitävät usein täysin normaalina sitä, että kuukautiset jäävät pois kovan harjoittelun aikana.
"Ei se ole normaalia. Siihen pitää aina puuttua."
