Kärppien neljän ottelun ruuhkaviikko jääkiekkoliigassa jatkui perjantai-iltana vierasottelulla Tapparaa vastaan. Viime kevään finaaliuusinta kääntyi isännille maalein 2–0.
Avausmaali nähtiin vasta toisessa erässä. Tapparan Pekka Jormakan lämäri lepatti kärppävahti Tomi Karhusen puolittaisen torjunnan jälkeen maaliviivan yli ajassa 34.29.
Lopullista ratkaisua enteilleen 2–0-maalin viimeisteli ex-kärppä Kristian Kuusela kolmannen erässä alussa. Osuman pohjusti Olli Palola, joka nappasi kiekon puolustusalueella huolimattomasti pelanneelta Joonas Komulaiselta.
Kärpistä lähimpänä maalintekoa oli Esa Pirnes, joka karkasi toisessa erässä läpiajoon. Pirnes yritti nostaa kiekon rystyltä maalin kattoon, mutta Tapparan Juha Metsola sai räpylänsä eteen.
Pitkin syksyä kritisoitu Tappara otti neljännen peräkkäisen voittonsa ja nousi jo tasapisteisiin (21) Kärppien kanssa.
Kärpät on pelannut nyt kahdeksan ottelua ilman kolmen pisteen voittoa.
Illan erikoisuus liittyi Kärppien luukkuvahtiin. Kärppien Iiro Tarkki loukkaantui perjantain aamujäillä. Kärpät ei saanut lennätettyä Samuel Jukuria Oulusta Pirkanmaalle, joten Kärpät vuokrasi Ilveksestä Lassi Yrjölän – vain yhden ottelun ajaksi.