Lontoo 2005, Madrid 2004, New York 2001. Tai Bali ja Moskova 2002 sekä Istanbul 2003. Näissä ja eräissä muissa terrori-iskuissa on kuollut jo noin 3 500 ihmistä - yksistään New Yorkissa 11.9. kolmetuhatta ihmistä kerralla.
Väkivaltaa, aseita ja sotia on ollut aina maailmassa, mutta näyttää siltä kuin terrorismissa olisi alkanut uusi vaihe tämän vuosituhannen puolella. Kukoistuskausi, joka perustuu siihen, ettei terrorismin avulla kylvetä vain tuhoa, kauhua ja kuolemaa, vaan sillä voidaan varastaa koko maailman huomio hyvin pitkäksi aikaa ja tehdä pilkkaa maailman rikkaimpien ja mahtavimpien valtioiden johtajien kustannuksella.
Lontoon neljä pommia räjäytettiin julkisissa kulkuneuvoissa johtavien teollisuusmaiden johtajien G8-kokouksen alkajaisiksi isäntämaan Britan-nian maaperällä. Suurvaltajohtajien nöyryytys oli täydellinen - jos tuollaista ilmaisua voi nyt käyttää siitä, mitä Lontoon metrossa ja double deckerissä tapahtui. On irvokasta kutsua täydelliseksi mitään, mikä liittyy barbariaan.
Tunnetun saksalaisen sanonnan mukaan sota on vain ulkopolitiikan jatkamista muilla keinoilla. Ilmaisuun sisältyy vanha vii-
saus siitä, että aseisiin turvaudutaan, kun neuvottelut epäonnistuvat. Sotaan menossa, mutta myös sodassa ja sen lopettamisessa on oma logiikkansa. Taistelut taukoavat, kun toisen mahdollisuudet jatkaa sotaa on ammennettu kuiviin. Mutta vielä sen jälkeenkin voittaja ja voitettu noudattavat tiettyjä pelisääntöjä. Ne solmivat rauhan ja sopivat siitä, miten elämää jatketaan uusissa oloissa.
Terrorismiin perustuvat uudet "sodat" suurkaupungeissa ovat siitä inhottavia, etteivät ne noudata aseellisten yhteenottojen yleistä logiikkaa eikä niissä tunneta siviiliuhrien minimoinnin alkeellisintakaan tarvetta. Vihollinen iskee ilman mitään ennakkovaroitusta siviilien kimppuun ja häipyy saman tien. Hän ei jätä mitään varmaa merkkiä itsestään. Lontoossakin on toistaiseksi saatu vain epäilyjä siitä, että terrori-iskut olivat al-Qaidaan löyhästi sidoksissa olevien ääri-islamilaisten ryhmien tekoja. Oikeissa sodissa ei toimita noin. Niihin ajaudutaan, ja siviilit osaavat odottaa pommeja ja luoteja.
Terrorismia on yritetty analysoida viileästi järjellisin argumentein ja selittää hienoilla yhteiskunnallisilla teorioilla.
Katkeruudella. Sorrolla. Kostolla. Ideologialla. Uskonnollisella fanatismilla. Suurvaltojen pahoilla teoilla ja niiden sotakoneistojen julmuudella. Maailmaa hallitsevalla kapitalismilla. Israelilla.
Teorioita riittää. Mutta olipa syy mikä tahansa, teoriat ja analyysit eivät paljon auta silloin, kun tämän vuosituhannen terrorin takana olevat ryhmät toimivat niin kuin toimivat. New Yorkin pilvenpiirtäjien räjäytys tuusan nuuskaksi kuuluu silmittömän väkivallan historian mielettömimpiin tekoihin.
Mutta sekään ei johtanut neuvotteluyhteyden avautumiseen al-Qaidan kanssa - jos järjestö oli tekojen takana, kuten yleisesti otaksutaan. Sen johtajana pidetty Osama bin Laden on ollut siitä lähtien henkipatto, joka joutuu piileskelemään jossakin vuorilla tai muualla kuin rotta koloissaan. Hän saa pelätä koko ajan henkensä puolesta. Hän voi olla onnellinen, jos hän joutuu vangiksi kuten Saddam Hussein eikä häntä ammuta tavattaessa.
Madridissa kuoli viime vuonna 191 ihmistä; loukkaantuneiden määrä nousi 1 800:aan. Jos uhri piti antaa sen takia, että se olisi muuttanut Yhdysvaltain tai sen liittolaismaiden käytöstä, se oli täysin turha. Kaikki jatkuu suurin piirtein ennallaan. Valtiot eivät voi alistua terrorismin edessä. Mitä enemmän terroria ja väkivaltaa kohdistetaan tavallisiin ihmisiin, sitä päättäväisemmin maailman johtajat joutuvat taistelemaan sitä vastaan yhdessä.
Moskovan Dubrovka-teatterin valtaus 2002 ja hyökkäys Beslanin kouluun viime vuonna ovat vain vahvistaneet Venäjän presidentin Vladimir Putinin asemaa sivistyneiden länsimaiden johtajien joukossa. Hän on kuin George Bush ja Tony Blair: terrorismin riivaama johtaja. Sissien tavoite on ollut heikentää Putinin asemaa ja Venäjän kovia otteita Tshetsheniassa, mutta he ovat onnistuneet vain vahvistamaan Putinin ja lännen johtajien yhteenkuuluvuutta.
Terrorismin avulla harjoitettava painostus ja siviileihin kohdistettavat kostoiskut ovat täysin epäloogisia, koska ne eivät voi johtaa siihen, mitä terroristit tavoittelevat. On mieletöntä edes elätellä ajatusta, että Yhdysvallat, Britannia, Espanja tai muut maat Suomi mukaan lukien taipuvat väkivallan edessä.
Lontoon ja Madridin hallitukset ovat taistelleet vuosikymmeniä terrorismia vastaan omassa maassaan antamatta tuumaakaan periksi. Brittien riesana on ollut Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA. Espanjalaisia on räjäytellyt hengiltä baskien itsenäisyyttä ajava ETA. Miksi ne antautuisivat nyt joidenkin epämääräisten pienryhmien väkivaltaiseen painostukseen?
Terroristit eivät puolestaan pysty koskaan päästämään päiviltä niin paljon siviilejä, että siitä johtuva paine johtaisi perusteelliseen uudelleenarviointiin missään maassa. Terrorismi päinvastoin yhdistää kansat tukemaan sitä vastaan taistelevia johtajiaan.
Terroristien sielunelämää on mahdotonta ymmärtää, vaikka halua olisi, koska jäljelle jää näissä oloissa vain yksi ainoa motiivi: tietoinen ja vakaaseen harkintaan perustuva murhanhimo, joka ei ole tervettä.
Lontoon terrori vaikuttaa ainakin alustavien tietojen perusteella kaikkea muuta kuin sankarillisten taistelijoiden edesottamuksilta. Pommit räjäytettiin ilmeisesti kännykällä jostakin kaukaa - turvallisesti ja raukkamaisesti.
Sellainen "sankarillisuus" on mahdollista vain, kun kohteena ovat viattomat siviilit.