Olen seurannut suurella sympatialla kainuulaista liikenneministeri Merja Kyllöstä ja hänen kohteluaan mediassa. Siinä on jotain tuttua ja universaalia. Kyllösen tapauksessa ongelma ei ole hänen nuoruutensa tai naiseutensa, kuten hän itse sanoi, vaan se, että hän ei käyttäydy kuin nuoren naisen pitäisi.
Kyllönen hyökkää ja haastaa, ja hän haastaa ministeriönsä vahvoja miehiä. Se ei tietenkään sovi naiselle. Naisten pitää politiikassakin olla nättejä ja kilttejä – kuin ministeririvistön koruja, joihin miesten katse voi kiinnittyä. Liian nätti tai kiltti ei tietenkään saa olla.
Erityisen hankala on kiista, jossa vastakkain ovat kokenut virkamies ja naispoliitikko. Kyllös- tapauksessa lähes koko media kääntyi Juhani Tervalan puolelle. Eräskin Ylen ajankohtaistoimituksen naistoimittaja puuskahti tuohtuneena, ettei Juhani Tervalassa voinut olla mitään vikaa, kun hänellä on takanaan niin pitkä virkamiesura. Hänen mukaansa Kyllönen ei kerta kaikkiaan voi olla pätevä erottamaan virkamiestä ja näin väistelee vain omaa vastuutaan!
Valtakunnan päälehden, Helsingin Sanomien kokeneet politiikan toimittajat leimasivat lähes koko sivun otsikolla Kyllösen vastuunpakoilijaksi, sen kummemmin väitettään perustelematta.
Eduskunnan kyselytunnilla edellisen hallituksen liikenneministeri Anu Vehviläinen syytti muiden keskustalaisten säestämänä Kyllöstä valehtelusta. Keskusta kertoi myös harkitsevansa välikysymystä liikennerahoista.
Ylen A-studio sitten paljasti 5. joulukuuta, että edellisen hallituksen aikana tierahoissa oli 350 miljoonan aukko. Aukko paikattiin valtiontalouden tarkastusviraston mukaan lainvastaisesti. Virasto oli huomauttanut asiasta toistuvasti liikenneministeriötä – mutta tuloksetta. Tämä – siis todellinen uutinen – kuitattiin esimerkiksi Helsingin Sanomissa yhdellä palstalla ”Lyhyesti” –osiossa.
Tapaus Kyllönen toi mieleeni monia samantyyppisiä naispoliitikkojen kohtaloita. Miksi kulttuuriministeri Tanja Karpelaa avoimesti pilkattiin? No, kun hänellä ei entisenä missinä oletettu olevan pätevyyttä, vaikka hän oli sekä ministerinä että kansanedustajana mainettaan parempi.
Mitä tapahtui liikenneministeri Leena Luhtaselle tai miksi valtiovarainministeri Arja Alho päätti aikoinaan erota? Miksi Suvi Lindén joutui median hampaisiin? Entä mihin kaatui Anneli Jäätteenmäki?
Heidän kaikkien virheet olivat pieniä, mutta kun naisten oletetaan toimivan paremmin ja moraalisemmin kuin miesten, niin naisten pienetkin kolhut kasvavat suuriksi. Miehet eivät kovistakaan kolhuista kärsi, kuten Antti Kaikkosen tapaus osoittaa.
Ilman solidaarisuusverkostoa eivät naiset pärjää. Itse selvisin niin sanotusta Mustalista -jupakasta vain, koska arvovaltainen professori Osmo A. Wiio puolusti teettämääni työvoimapolitiikan media-analyysiä ihan normaalina ja yleisesti käytettynä metodina.
Sukupuoleen liittyvät stereotypiat ovat edelleen vahvat. Siksi naisilla on lähtökohtaisesti kehnompi asema kuin miehillä. Naisilla ei oleteta olevan kompetenssia eikä pätevyyden kertyvän tehtävien myötä. Jos vahvoja stereotypioita yrittää murtaa, tulee heti lisäpainolastia.
Tunnetusti lähes kaikki menestyneet naiset ovat tietoisesti tai tiedostamattaan muuttaneet imagoaan maskuliinisemmaksi voidakseen vähentää sukupuoleensa liittyviä stereotypioita.
Aikoinaan Margaret Thatcher madalsi ääntään ja Elisabeth Rehn käytti kenraalien univormua muistuttavia isonappisia takkeja. Anneli Taina opetteli asejärjestelmät ulkoa, kun häntä pilkattiin, ettei hän ole käynyt armeijaa. Armeijaa käymätön Carl Haglund on päässyt puolustusministerinä huomattavasti helpommalla.
Miesten tuki naispoliitikoille on riippuvainen siitä, ovatko miehet itse olleet nostamassa naisia vaativiin tehtäviin. Puhemies Eero Heinäluoma riensikin ritarillisesti puolustamaan Maria Guzenina-Richardsonia ministerin jouduttua myllytykseen. Kyllöstä puolustivat onneksi niin Paavo Arhinmäki kuin Jyrki Katainenkin. Ilman prinssejä naisilla olisi kovempi kohtalo.
Miesvaltainen eliitti varmentaa moneen kertaan eliittiin nousijat. Nainen pääsee eliittiin helpommin, kun ei haasta miesten epävirallisia sääntöjä. Siksi niin moni irtisanoutuu feminismistä ja sanoo ainakin, ettei missään tapauksessa halua olla kiintiönainen. Kukapa haluaisi. Jos haastaa valtarakenteita, on jatkuvasti valokeilassa. Valokeilassa syntyy virheitä, joista tulee pitää varjo, kun ei ole miehisiä valtarakenteita puolustamassa.
EU:n ulkoministeri Cathy Ashton on Euroopan unionin ”merja kyllönen”. Hän joutuu kamppailemaan uskottavuutensa puolesta koko ajan – ja tekemään sen yksin. Heti alussa hän joutui raivokkaaseen mediatuleen, missä oli aimo annos naislisää. Lady Ashton teki virheliikkeen ottamalla etäisyyttä mediaan. Hän ei kommunikoi, vaan lähettää tiedotteita. Huono kierre on valmis.
Toki miespoliitikotkin joutuvat uskottavuustestiin, mutta sitä ei tarvitse tehdä joka neuvottelun alkaessa, kerta riittää.
Maailmanlaajuisesti naispoliitikoille on samanlainen viitekehys ja kohtalo. Harvoin on nainen uutisoinnissa toimija, vaan reagoija. Vaikka naisia olisi miehiä enemmän politiikan huipulla, miehet hallitsevat uutisointia. Tähän tulokseen ovat tulleet niin kansainväliset tutkimukset kuin Tampereen yliopiston viestinnän laitoksen tutkimukset. Se on myös maailmanhistorian – ja oma kokemukseni.
Kirjoittaja on oululainen europarlamentaarikko (sd.).