Jos kodit luistavat kasvatusvastuusta, seuraukset näkyvät häiriökäyttäytymisenä. Erityisen vaarallista on, jos nuoret lähtevät liikenteeseen alkoholin vaikutuksen alaisina.
Kaduilla ja maanteillä on viime viikkoina rytissyt. Tieturmissa kuoli kahden viikonlopun aikana kaikkiaan 16 ihmistä ja kymmenet loukkaantuivat. Vaikka liikennekulttuuri näyttää yleisestikin repsahtaneen, erityisesti nuorten kolariturmat ovat tämän vuoden alusta lukien yli kaksinkertaistuneet.
Viime vuonna liikennekuolemat putosivat 371:een. Tänä vuonna tien päällä on menehtynyt jo ainakin 150 ihmistä. Tällä vauhdilla liikenteessä kuolleiden määrä kipuaa jälleen yli 400:n. Kun onnettomuuksien taustat on tutkittu, selvinnee sekin, onko liikennekulttuurin huononeminen pysyvä ilmiö vai poikkeama. Vai onko syynä naapurimaan halpa viina, jota suomalaiset kärräävät ja juovat ja jonka innostamina he nousevat humalassa auton rattiin ja tappavat kolareissa muutaman sivullisen?
Liikennekulttuurin parantamiseksi on tehtävissä paljonkin. Rangaistuksia voidaan koventaa, mutta keino tuskin tepsii pahimpiin rötöstelijöihin, ellei samalla lisätä valvontaa. Siihen poliisilla tuskin on mahdollisuuksia. Toisaalta tiukinkaan valvonta tuskin tehoaa riskikuljettajiin, nuoriin kaahareihin, jotka eivät piittaa säännöistä ja normeista.
Tilanne nuorten riskikuljettajien kohdalla on sikäli pulmallinen, että yhteiselämän pelisääntöjä on vaikea opettaa nuorelle aikuiselle, kun ne olisi pitänyt oppia jo lapsena. Yhteiskunta ei salli varastaa eikä tappaa, joten se ei saa sallia myöskään autolla kaahailua ja humalassa ajamista. Nämä säännöt opitaan koulussa, mutta kotona opitaan ne arvot, joihin kiellot ja säännöt ankkuroidaan. Jos perusarvoja ei ole lapsena opittu, koululla ja yhteiskunnalla on edessä melkoinen työmaa.
Nuorten häiriköintiin on varmaan monta syytä, eikä kaikesta voi kotia syyttää. Sen sijaan kodilta voi edellyttää tapakasvatusta niin, ettei kodin ulkopuolella käyttäydytä miten sattuu. Yhteiskunnallinen ilmapiiri vei 1970-luvulla opettajilta keinot puuttua oppilaiden törkeyksiin. Nyt keinoja on yritetty palauttaa takaisin, mutta haistattelijoita ja uhoilijoita silti riittää.
On kuitenkin muistettava, että suuri osa nuorista on kunnollisia eivätkä he tarvitse kasvaakseen kunnallisia kotiintuloaikoja. Muutenkin poliittisten päättäjien kannattaa olla tarkkana, mihin asioihin on sopivaa puuttua. Varmaan on paikkakuntia, joissa jonkinlaiset yhteiset pelisäännöt kotiintuloajoista voivat rauhoittaa yöelämää. Tämä on kuitenkin niin selkeästi perheen sisäinen asia, että poliitikkojen on parasta pitää siitä näppinsä erossa. Jos aikuiset haluavat auttaa hätään joutuneita nuoria, heidän on syytä jalkautua nuorten joukkoon. Näin viestitetään, että ainakin joku välittää.
Jotain on kuitenkin tapahtunut perheille ja lasten kotikasvatukselle. Tuoreen tutkimuksen mukaan päiväkotien henkilökunta arvioi nykyään pessimistisemmin lasten kotikasvatusta kuin vajaat 20 vuotta sitten. Henkilökunta katsoo myös vanhempien myönteisen suhtautumisen lapsiinsa heikentyneen.
Päivähoitolasten kodit ovat ihan tavallisia perheitä; lapsia ei enää valita sosiaalisten syiden perusteella kuten vielä 20 vuotta sitten. Kuitenkin ongelmaperheiden määrä kasvaa, vaikka suunnan pitäisi olla toisin. Vanhempia raastavat työstressi, väsymys, hankalat työajat, työttömyys tai työttömyyden uhka. Tästä huolimatta perheet ovat varsin tyytyväisiä elämäänsä, terveyteensä ja lastensa käytökseen.