Luis Buñuel-Salvador Dali: Andalusialainen koira, Ranska 1928, 16 minuuttia, K15. Tanssi Pohjoinen Flamenco. Nukun iso sali 10.9. kello 19.
"Mikä taiteilijan vapaus, mitkä alitajunnan juhlat! Herranjestas mikä oivaltamisen riemu."
Näin reagoi koreografi ja tanssija Soili Moilanen klassikkoelokuvaan Andalusialainen koira. Moilanen on tehnyt ainutlaatuisen työn: lisännyt Buñuelin ja Dalín elokuvaan flamencokoreografian.
"Idea on Pentti Kejosen Oulun Elokuvakeskuksesta. Täysin mullistava ajatus tehdä elokuvaan tanssisäestys. Mykkäelokuvissahan oli elävä musiikki, nyt on elävä tanssi. Liike säestää, ihanaa. Pää aukenee", Moilanen hehkuttaa.
Oululaisten teko on ihka uusi. Mykkiä klassikkoelokuvia ei ole ennen säestetty tanssilla.
"Luulen, että idea voisi elää tulevaisuudessakin", Moilanen toteaa.
"Ihan vasta on valitettu, ettei kukaan enää katso klassikkoelokuvia. Elokuvan klassikot saattaisivat tanssilla säestettyinä nousta ja alkaa elämään ihan uutta elämää."
Salvador ja Luis
eivät ole tosikkoja
Andalusialainen koira on Luis Buñuelin ja Salvadorin Dalín yhdessä käsikirjoittama surrealistinen lyhytelokuva vuodelta 1928.
Lähtökohtana oli kaksi unta. Buñuelin yöllisessä visiossa kapea pilvi leikkaa kuun ja partaveitsen terä halkaisee silmän. Dalí puolestaan näki unen, jossa kämmenpohjasta ryömii ulos muurahaisia.
"Luoja tietää, minkä takia elokuvan nimi on Andalusialainen koira", Soili Moilanen sanoo.
Buñuel ja Dalí jättivät kaikki portit auki irrationaaliselle. He pitivät ohjenuoranaan, ettei kohtauksia voisi selittää järjellä, psykologisesti tai kulttuurisesti. Moilaselle tämä lähtökohta oli riemastuttava. Hän otti itselleen samat vapaudet.
"Elokuva herättää isoja tunteita. Se on niin hieno, koska se on niin rohkea. Andalusialainen koira on tehty ilman suodatusta ja sordiinoa: pelot, himot, kauhu, kuola, kaikki jo silloin, kun elokuva oli vielä nuori", Moilanen ihastelee.
Espanjan kielen taitoinen flamenco-ihminen on lukenut myös välitekstit tarkkaan. Hän arvelee, ettei elokuvaa ole tehtykään ihan tosissaan.
Andalusialaisessa koirassa on Moilasen mielestä samaa hykerryttävää huumoria kuin Dalín tauluissa.
"En tiedä, onko tämä täysin kerettiläinen tulkinta, mutta löysin leffasta rehellistä hömppää: Kohtalon yö, kohtalon yö huhuu, pääkallokiitäjiä ja tällaista. Onhan ne hienoja kuvia. Mutta on kuin tekijät eivät olisi halunneet toimia järkevästi eikä tehdä mahtavaa kulttielokuvaa. Sen on vaan annettu kasvaa. Tähtösen kainalokarvat lentävät miehen naamalle."
Outo polkupyörämies rehevöityi röyhelöiksi
Soili Moilanen pelkäsi ensin, että elokuvan sisältö olisi liian rankka flamencolle. Elokuvalla oli kova ennakkomaine.
"Flamenco on kuitenkin sievää tanssia. Sen liikkeillä on hankala ilmaista tosi rajua. Rankkuus ja hurjuus tulee tulkinnasta, kun antaa tunteen tulla liikkeen läpi", Moilanen pohtii.
Koreografia on tehty elokuvan musiikkiin, joka on Wagneria ja argentiinalaista tangoa.
Tanssijoita on seitsemän, Soili Moilasen lisäksi Jutta Kurkimäki, Mari Isoaho, Sirpa Kytöniemi, Päivyt Huttu-Hiltunen, Heikki Kangasperko ja Joonas Widenius.
Elokuvassa on kohtaus, jossa ihmisjoukko kadulla ihmettelee irtonaista kättä.
"Piirissä seisovat ihmiset voisivat olla flamencon piiri, jossa tanssitaan tangosta. Ilotanssin piiri on vain muuttunut kauhupiiriksi. Taputamme rytmiä elokuvan kohtaukselle", Moilanen kuvailee.
Elokuvan alkupuolella oudoissa vetimissä pyöräilevä mies inspiroi Soili Moilasta. "Miehen ihmeelliset kaulukset ja hörtylävehkeet muistuttivat flamencohameen röyhelöitä. Laajensin ne hengettäriksi, joilla on pitkät, isot laahukset. Kohtauksen musiikki on Wagneria, joka venyy ja on hirmu eteeristä."